Anu Patrakka irtisanoutui hyväpalkkaisesta työstään ja muutti Portugaliin toteuttaakseen unelmansa
Anu Patrakka irtisanoutui työstään 45-vuotiaana ja muutti Portugaliin tavoitellakseen kirjailijan ammattia. Tavoite toteutui, mutta se vaati sinnikkyyttä ja lujaa uskoa itseensä.
Tarve muutokseen kyti mielessä vuosia, mutta nelikymppisenä se alkoi voimistua voimistumistaan.
Anu Patrakka oli lapsesta saakka haaveillut kirjailijan ammatista, mutta oli juuttunut töihin energia- ja teollisuusalan palveluja tuottavaan firmaan.
”Olin tuohon aikaan ihmisenä ihan hirveän ujo ja pidättyväinen. Ujous on luonteenpiirre eikä sinällään paha asia, mutta se voi jarruttaa elämää”, Anu sanoo.
Yo-merkonomin koulutuksen saanut tunnollinen työntekijä oli vuosien mittaan kavunnut organisaatiossa yhä ylemmäs ja toimi nyt ylimmän liikkeenjohdon assistenttina. Anu haaveili vuorotteluvapaasta, mutta ei ollut varma siitä, missä haluaisi sen viettää.
Oikea maa tuntui löytyneen, kun Anu vieraili Portugalin maaseudulla asuneen ystävän luona. Maan kauneus, ruoka, ilmasto ja jopa kieli viehättivät kovasti.
Anu ilmoittautui portugalin kielen kurssille ja laittoi vuorotteluvapaan paperit vetämään. Muutamaa kuukautta myöhemmin, 42-vuotiaana, hän muutti Portugaliin ilman selkeää suunnitelmaa siitä, kuinka viettäisi vapaavuotensa.
Uskallanko yksin?
Ensimmäiset päivät uudessa kotimaassaan Anu Patrakka nukkui pitkään kertynyttä väsymystä pois. Elvyttyään hän alkoi matkustella kamera kaulassaan ja vihko käsilaukussaan. Puolen vuoden kurssilla Anu oli oppinut ymmärtämään kirjoitettua portugalia, mutta puhutun kielen oppiminen oli vasta alussa.
Yksin matkustaminen, ulkona syöminen ja kahvilassa käynti karaisivat arkaa naista rohkeammaksi.
”Kun ensimmäisen kerran menin yksin kahvilaan, kiertelin ja kaartelin paikkaa pitkään ja mietin ihan oikeasti, uskallanko mennä sisään.”
Lopulta Anu meni, tilasi kahvinsa ja selvisi tilanteesta. Pian hän huomasi, että yksin kulkeminen ja kontaktin otto paikallisiin on itse asiassa aika kivaa. Samalla kielitaito karttui kohisten.
”Olin yksinäinen, mutta ympäristöstä ja sen kauneudesta todella onnellinen. Jouduin kaivautumaan kuorestani ulos, ja se oli minulle hyvä koulu.”
Lue myös: Älä häpeä ujoutta – 6 askelta, joiden avulla opit hyväksymään ujoutesi
Kun Anu oli aikansa matkustellut ja valokuvannut, hän alkoi kirjoittaa. Ensimmäistä kertaa hän sai kirjoitettua romaanikäsikirjoituksen loppuun saakka. Teksti päätyi kuitenkin pöytälaatikon perukoille, koska julkaisijaa ei löytynyt.
Kerran Anu oli lähdössä käymään Suomessa, kun hän alkoi lentokentällä rupatella Carlos-nimisen miehen kanssa. Juttu luisti niin hyvin, että Anun palatessa lyhyeltä reissultaan Carlos oli häntä kentällä vastassa.
Yhteydenpito Euroopan laidalta toiselle jatkui senkin jälkeen, kun Anu muutti vuorotteluvapaan loputtua takaisin Suomeen.
Paluu kotiin oli shokki
Kotiinpaluu oli Anulle isompi kulttuurishokki kuin Portugali oli ollut. Työmatkat kestivät tunnin suuntaansa, ja organisaatiouudistuksen myötä Anun entiset työtehtävät oli järjestetty uusiksi.
”Akkuni olivat täynnä, mutta töissä odoteltiin jonkin selvitysprojektin alkamista, eikä minulla ollut juuri mitään tekemistä. Olin Suomen parhaiten palkattu skannaaja.”
Työelämässä tunnuttiin kilpailtavan siitä, kenellä on kaikkein kurjinta, eniten töitä tai ikävin pomo.
”Ilmassa oli paljon marttyyriutta, ja itsekin menin siihen mukaan. Jos elämä on sellaista, onko se kivaa”, Anu kysyy.
Kirjoittamisellekaan ei löytynyt kunnolla aikaa. Muutama lyhyt tarina päätyi suoraan pöytälaatikkoon.
Ajatukset kulkeutuivat usein Portugaliin.
”Siellä ihmisillä saattaa olla hyvin pienet tulot, ja monta sukupolvea asuu ahtaasti samassa talossa. Silti he osaavat nauttia elämästä: kahvilassa käymisestä, ravintolassa syömisestä, auringonlaskun katsomisesta ja pienistä arjen asioista.”
Miksei Anu muuttaisi Portugaliin kokonaan?
Anu Patrakka laski rahat ja teki budjetin
Kului pari vuotta. Carlos kirjoitteli Portugalista, ja Anu tapasi häntä lomillaan. Anu tuli yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että hänen täytyy tavoitella elinikäistä haavettaan.
Hän laski rahansa ja teki budjetin, jolla hän pärjäisi jonkin aikaa ennen kuin alkaisi saada tuloja kirjoittamisesta. Alkuun auttaisivat pieni perintö ja kertyneet säästöt. Asuntoaan Anu ei vielä raaskinut myydä, mutta laittoi sen vuokralle.
Lopulta aika oli kypsä. Anu sanoi 45-vuotiaana itsensä irti hyvin palkatusta työstään ja ilmoitti muuttavansa pysyvästi Portugaliin. Siellä hän alkaisi kirjoittaa romanttisia selviytymistarinoita ja hyvän mielen kirjoja.
Päätös vaati rohkeutta ja itseluottamusta, sillä siihen mennessä Anulta oli julkaistu vain pakinoita työnantajan henkilöstölehdessä.
Anu ei ollut myöskään koskaan opiskellut kirjoittamista. Jossain vaiheessa hän oli harkinnut sitä, mutta päättänyt sitten että koska hän on melkein kaikki muutkin asiat opetellut itsekseen, kantapään kautta, niin hän tekisi nytkin.
”En tiennyt, onnistuisinko, mutta minun oli pakko yrittää. Toimeentulon hankkiminen oli hyvä motivaattori.”
Suomeen jäivät äiti, veljet perheineen, ystävät ja kummilapset. He kaikki olivat kannustaneet Anua elämänmuutoksessa.
”Yksikään ei sanonut, että älä, et pysty siihen. Se oli hirveän arvokasta.”
Muistisairas anoppi
Portugalissa Anu vuokrasi asunnon pienestä Vila do Conden merenrantakaupungista, johon hän oli ihastunut jo vuorotteluvapaallaan. Rannalle oli lyhyt kävelymatka ja metrolla pääsi nopeasti läheiseen Porton kaupunkiin.
”Vila do Condessa tunsin vahvasti, että olin saapunut kotiin. Nautin ympäristöstä ja olin elämänmuutokseeni todella tyytyväinen. Tuntui, että harteiltani oli pudonnut iso taakka.”
Tällä kertaa Anulla oli Portugalissa jo muutamia tuttuja sekä Carlos, jonka kanssa yhteydenpito oli pikkuhiljaa edennyt seurusteluksi.
Carlosilla oli Vila do Conden lähistön pikkukylässä maatila, ja hän ehdotti aika nopeasti, että Anu muuttaisi sinne. Tilalla asusteli tuolloin vuohia, kanoja, karjaa, kaksi koiraa ja kissa – sekä Carlosin muistisairauden ensimerkkejä oireileva äiti.
”Mietin asiaa monta kuukautta, mutta päätin sitten ottaa rohkean, suorastaan uhkarohkean askeleen.”
Anopin kanssa saman katon alla
Välillä arki ja anopin kanssa saman katon alla eläminen on ollut raskasta, sitä Anu ei kiellä, mutta pikkuhiljaa maatilan arki ja rutiinit ovat asettuneet uomiinsa.
Aamuisin hoidetaan maatilan töitä, pidetään vanhuksesta huolta ja ruokitaan eläimet. Lounaan jälkeen Carlos lähtee kahvilaan tapaamaan ystäviään ja hänen äitinsä, koirat, kissat ja maatilalla yhä oleva karja ottavat päiväunet.
Kun taloon laskeutuu rauha, Anu sulkeutuu muutamaksi tunniksi kirjoittamaan yläkerran työhuoneeseen. Tekstiä syntyy tasaisesti, yhden tai kahden luvun verran päivässä.
Ensimmäisinä Portugalin-vuosina Anu kirjoitti itseään irti entisestä elämästään. Samalla hän hioi tyyliään, asioiden filosofista pohdintaa.
”Tarinani olivat aluksi jonkinlaisia puhdistautumisriittejä, terapiaa, mutta myös tärkeää kirjoittamisen harjoittelua.”
Anu Patrakka teki läpimurron dekkarilla
Kerran Anu irroitteli kirjoittamalla kauhutarinan ulkomaalaisesta naisesta, jota anopin haukankatse seuraa herkeämättä. Hän luetutti sen ystävällään, joka piti lukemastaan ja kehotti Anua miettimään dekkarin kirjoittamista.
Anu päätti koettaa, mutta ei kertonut asiasta kuin parille lähimmälle ystävälleen. Hän huomasi nauttivansa rikostarinan kirjoittamisesta, sehän oli suorastaan hauskaa!
Ensimmäinen kustantaja, jolle Anu käsikirjoituksen lähetti, tarjosi saman tien kustannussopimusta.
”Sillä oli minulle suuri henkinen merkitys. Olin ollut Portugalissa jo neljä vuotta, eikä tuloksia ollut sitä ennen juuri tullut”, Anu kertoo.
Portugaliin sijoittuva Huomenna sinä kuolet ilmestyi vuonna 2017 Anun ollessa 50-vuotias. Se sai hyvät arvostelut ja löysi lukijansa. Rui Santos -nimisen rikoskomisarion ympärille kiertyvästä sarjasta tuli lopulta kuusiosainen.
Viime keväänä Anu vaihtoi kustantajaa ja aloitti uuden rikossarjan, jonka avausosa Arvoton ilmestyi tämän vuoden maaliskuussa. Siinä keskushahmona on charmikas rikospoliisi Nelson Monteiro, joka palaa avioeronsa jälkeen vanhaan kotikaupunkiinsa Portoon.
Syyskuussa Anulta ilmestyi lopulta myös romanttinen viihderomaani. Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella on talvinen tarina isotätinsä mökkiä tyhjentämään lähtevästä naisesta.
Sen kirjoittajanimi on Tuuli Kivijoki, jotta dekkari- ja viihdekirjallisuusbrändit eivät sekoittuisi. Lukijan pitää tietää tyylilaji kirjaa valitessaan.
Lapsuuden haave
Rohkeus siis kannatti: Anun unelmoimasta kirjailijan ammatista tuli kuin tulikin totta.
”Kun asiat etenevät tiettyyn pisteeseen, suuretkaan ratkaisut eivät ole vaikeita, vaan ainoita oikeita vaihtoehtoja”, Anu kertoo kirjoittaneensa yhteen kirjoistaan.
Sama pätee hänen muuttoonsa Portugaliin.
”En elele kirjoittamisellani leveästi, mutta tulen toimeen. Suomessa en tulisi, koska siellä eläminen on niin paljon kalliimpaa.”
Sukulaismies muisteli kerran, kuinka Anu pikkutyttönä hyppeli sinne tänne hihkuen: minusta tulee isona kirjailija!
Vanhempana Anu Patrakka piti haaveensa omana tietonaan.
”Mutta tavallaan ajattelin kuitenkin aina, että kyllä se ennemmin tai myöhemmin toteutuu. Se ei siis ollut pelkkä haave, vaan tavoite.”
Anu arvelee, että moni hänen ikäisensä nainen miettii, mitä loppujen lopuksi haluaa elämältään. Moni haaveilee uudesta alusta. Varoittelun sijaan Anusta olisi tärkeää kannustaa ihmisiä, kun he tekevät suuria ratkaisuja.
”Kyllä ihmiset yleensä tietävät, mitä he tekevät. Ainakin aikuinen tietää, ja nuorempana voi aina palata takaisin. Vanhempana se voi olla vain vähän vaikeampaa.”
Vastoinkäymisiäkin on Anun mukaan matkalla hyvä tulla vastaan, mutta niiden ei saa antaa lannistaa.
”Pitää vain yrittää enemmän ja voimakkaammin. Pitää uskoa siihen, mitä tekee. Ja tehdä sitä, mihin uskoo.”
Juttu on julkaistu Kotilieden numerossa 20/2023.
Lue myös Anna.fi: Uutisankkuri Marjo Reinin iso elämänmuutos vie hänet pois ruudusta: ”Koskaan ei ole liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan”
Kommentoi
Kommentoi juttua: Anu Patrakka irtisanoutui hyväpalkkaisesta työstään ja muutti Portugaliin toteuttaakseen unelmansa