Ihmiset

Laulaja Mira Luoti Seurassa: "Keikoilla ryyppääminen on surullinen ilmiö, johon pitäisi puuttua"

Mira Luoti pohtii Seuran haastattelussa, miksi kaikki muusikot eivät pysty nousemaan lavalle ilman päihteitä.

Laulaja Mira Luoti, 40, kertoo uudessa Seurassa, että aikoinaan PMMP-yhtyeen keikoilla hän piilotti valkoviinillä lantratun vesipullon rumpujen taakse.

”Aika harvoin edes muistin sen olemassaoloa. Tein sinnikkäästi keikkoja, ja otin yleisön energian vastaan selvin päin. Jäin siihen koukkuun”, Mira kertoo.

Lue myös: Anna: Alkoholinkäyttö aiheutti kriisin Mira Luodin parisuhteeseen

Mira kertoo päättäneensä jo varhain, minkä hän haluaa määrittävän uraansa. Alle 20-vuotiaana hän kiersi keikoilla coverbändin laulajana.

”Silloin pyörin osuuteni juoppolallien mukana. Päätin, että jos joskus saan oman bändin, meno on erilaista. Keikoilla ryyppääminen on surullinen ilmiö, josta pitäisi puhua ja johon pitäisi puuttua”, hän toteaa.

Taannoin julkisuudessa uutisoitiin, että Mira olisi luopunut alkoholista kokonaan. Tieto vaatii kuitenkin oikaisua:

”En ole missään asiassa ei koskaan -ihminen. Tällä hetkellä ei vain tee mieli juoda. On mielenkiintoista käydä mielessä asioita läpi turvautumatta huonoon lääkitykseen.”

Lapset mukana keikkakiertueilla

PMMP:n ensimmäinen single Rusketusraidat nousi jättihitiksi vuonna 2003. Neljä vuotta myöhemmin syntyi Miran esikoispoika ja kaksi vuotta tämän jälkeen syntyi tytär.

Lapset kulkivat kiertueilla mukana.

Mira Luoti, PMMP, alkoholi, viinipullo, rummut

”Keikalle lähtiessä laitoin heidät nukkumaan hotellihuoneessa, palattuani kävin suihkussa ja asetuin imettämään”, hän kertoo Seurassa.

Keikalta palatessa oli pakko rauhoittua, vaikka energiaa olisi riittänyt ja adrenaliini jylläsi verenkierrossa.

”Siinä oli pieni tyyppi, joka tarvitsi minua”, Mira sanoo.

Lue myös: Mira Luoti seksuaalisesta ahdistelusta Annassa: ”On väärin, että uhrit joutuvat puolustelemaan itseään”

Kesä kuluu teatterissa

Tulevan kesän Mira näyttelee Topi Sorsakosken elämästä kertovassa musikaalissa On kesäyö. Toisessa pääosassa nähdään näyttelijä Ilkka Koivula, 52.

Ilkka kertoo Seurassa ymmärtävänsä, miksi keikkamuusikon on helppo sortua liialliseen alkoholinkäyttöön.

”Alkoholi on koko ajan läsnä paikoissa, joissa työtä tehdään. Joillekin lavalle meneminen vaatii rohkaisua. Tien päällä voi vaivata koti-ikävä, jota yritetään lievittää. Muusikon työaikoina kirjastot eivät ole auki”, hän pohtii.

Miran tavoin Ilkkakaan ei ole antanut alkoholin ohjata uraansa.

”Haluan tehdä työni niin hyvin kuin pystyn, ja kännissä se ei onnistu. Ylipäänsä työmoraali teattereissa on nykyään sellainen, että työt tehdään selvänä”, Ilkka toteaa.

”Jos näyttelijät nousevat lavalle selvin päin rimakauhusta huolimatta, miksi muusikot eivät siihen pysty?” Mira pysähtyy miettimään uudessa Seurassa.

Lue myös: Huolestuttaako läheisen alkoholinkäyttö? Tunnista tissuttelu ja puutu oikein ajoissa

Oli kesäyö -näytelmä saa ensi-iltansa 3. heinäkuuta Sappeen kesäteatterissa Pälkäneellä.

Lue myös Seuran juttu: Laulaja Mira Luoti ja näyttelijä Ilkka Koivula tietävät ammatin riskit: ”Alkoholi on aina läsnä esiintymispaikoissa”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Laulaja Mira Luoti Seurassa: "Keikoilla ryyppääminen on surullinen ilmiö, johon pitäisi puuttua"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.