Näyttelijä Sue Lemström, 69: "Vasta kun poikani huostaanotettiin, tajusin, että minulla on alkoholiongelma"
Näyttelijä Sue Lemström sai vakituisen työn vielä 63-vuotiaana alkoholiriippuvuudestaan ja HIV-positiivisuudestaan huolimatta. Nykyään Sue ymmärtää, että hänen alholisminsa taustalla on isättömyys ja miehen hyväksyvän katseen kaipuu.
Näyttelijä Sue Lemströmin, 69, isoveli ja isosisko olivat juuri sellaisia kuin lasten tuli ennen olla: kilttejä. Sue sen sijaan riiteli äitinsä kanssa aivan kaikesta. Kuten luvattomista koulupoissaoloista ja siitä, että Beatleseihin hurahtaneesta lukiolaisesta oli tullut ruotsinkielisen Pop Time -radio-ohjelman ensimmäinen disc jockey.
Äidin mielestä outo tiskijukkahomma ei ollut oikea työ.
Dramaattinen synnytys
Kun Sue oli syntymässä heinäkuisena lauantai-iltana 1948, yrittäjä- ja keksijäisä tuumasi, että nyt äiti saisi synnyttää kolmannen lapsensa oikein yksityislääkärin huomassa. Perhe kun oli vihdoin vähän vaurastunut.
”Mutta lääkäri tuli synnytyssairaalaan suoraan lauantai-illan rapujuhlista ja oli ihan kännissä. Ainoastaan kokeneen kätilön ansiosta kaulani ympärille kahteen kertaan kietoutunut napanuora saatiin ujutettua pois”, Sue Lemström kertoo.
Merillä ylikonemestarina työskennellyt isä oli jäänyt sokeritaudin takia maihin yrittäjäksi. Hän oli ensimmäisiä dialyysihoitoja saaneita, mutta hänen munuaisensa pettivät juuri ennen kuin Suomessa osattiin tehdä munuaistensiirtoja. Isä kuoli, kun Sue oli vasta viisivuotias.
Sue oli ollut isän tyttö.
”Olen aina kaivannut isän antamaa hyväksyntää”, Sue sanoo nyt.
”En ole onnistunut kaappaamaan itselleni miestä, ja minun on ollut vaikea hyväksyä itseäni naisena. Taiteellinen puoleni ja työni esiintyjänä onneksi kompensoivat tätä puutetta.”
Lukeminen ei sujunut
Äiti meni leskeksi jäätyään töihin. Ensin sairaalaan sihteeriksi ja sitten säästöpankkiin virkailijaksi.
Sue kärtti äidiltään rahaa tanssikouluun. Sellaiseen ei ollut varaa.
Suen käydessä lukiota riidat äidin kanssa kärjistyivät.
Tyttö sai varsinkin kielistä helposti kymppejä, koska oppi nopeasti korvakuulolta. Mutta lukeminen ei sujunut. Vasta vuosia myöhemmin hän sai tietää kärsivänsä lukihäiriöstä.
”Sanasokeus tekee välillä näyttelemisestäkin raskasta, kun luulen sanoneeni musta vaikka piti sanoa valkoinen. Tai sanon vastanäyttelijälle, että itkit koko yön, vaikka piti sanoa hänen nauraneen.”
Vaikeuksien vuoksi Sue keskeytti lukion monta kertaa.
”Tajusin vihdoin, että minusta ei tule koskaan ylioppilasta ja lopetin lukion lopullisesti.”
Nappikauppiaaksi
Äiti oli vihainen tyttären hippeilystä ja järjesti tälle tuttavansa kautta myyjän paikan Stockmannin nappiosastolta.
”Jos et ole koulussa, käyt töissä. Ja jos et käy töissä, menet kouluun”, oli äidin pääviesti kuopukselle.
Sue kesti nappien lajittelua kaksi viikkoa, kunnes valehteli pomolleen, että ei voi munuaissairauden vuoksi seistä. Ja lopetti. Taas.
”Olen aina keksinyt kaikenlaisia tarinoita päästäkseni pälkähästä, sillä pelkään kuollakseni konflikteja.”
Esiintyjä minihameessa
Sue oli oppinyt jo koulun näytelmäesityksistä, miten ihanaa oli tulla nähdyksi.
Teininä hän luki englantilaisia nuorisolehtiä ja alkoi niiden valokuvien perusteella ommella itse vaatteensa. Hänen minihameensa olivat Carnaby Streetin ja Mary Quantin mallin mukaan koulun lyhyimmät. Pian opettajat jo keskustelivatkin rehtorin kansliassa, saisiko tyttö jatkaa opiskelua moisissa roiskeläpissä.
Mutta ainakin hänet huomattiin.
”Vasta viisikymppisenä alkoholistien terapiassa ymmärsin, että minuun oli jäänyt suuri suru isän jälkeen. Minulla ei ollut isää, joka olisi katsonut minua ja hyväksynyt sen, että olen kasvamassa naiseksi. Siksi halusin niin kiihkeästi tulla nähdyksi.”
Kapinallinen teinityttö ei tavallisesti ikinä lukenut sanomalehteä, mutta hän huomasi sattumalta ruotsinkielisen teatterikoulun hakevan uusia oppilaita.
”Pääsykokeen jälkeen minulle sanottiin, että olen ensimmäisen vuoden vain koeajalla ja että nimeni kohdalle on piirretty suuri kysymysmerkki. Se oli sokki.”
Sue joutui väärentämään äitinsä nimikirjoituksen teatterikoulun hyväksymispaperiin, jossa annettiin suostumus alaikäisen tyttären opintoihin.
Hairiin pojat kadulta
Suen sisko ja veli pääsivät ylioppilaiksi, menivät naimisiin ja saivat lapsia. Sue innostui hippiajan tuulista ja oli kapinallinen.
”Oli ihanaa olla nuori, kun rakkautta oli ilmassa. Me teatterikoulun hipit emme vain hokeneet, että make love not war – ei ollut kyse rakastelusta, vaan rakkaus oli 1960-luvun lopulla myös solidaarisuutta. Halusimme muuttaa maailmaa paremmaksi.”
Suen ystävätär toi Tukholmasta Hair-musikaalin ruotsinkielisen levytyksen. Sue innostui ja halusi, että he ryhtyisivät tekemään Helsingissä tuota amerikkalaista hippimusikaalia.
Pian he juoksivat kadulla pitkätukkaisten poikien perässä – vuonna 1969 sellaisia oli Helsingissäkin vähän – ja penäsivät näiden laulu- ja tanssitaitoja. Kohta porukka oli jo hoilaamassa Vesimiehen aikaa Ruotsalaisen teatterin lavalla. Mukana olivat muun muassa Heikki ’Hector’ Harma, Anki Lindquist ja Cay Karlsson, tulevan Cumulus-yhtyeen kantavat voimat.
Ja kulttiyhtye Wigwam tuli myös mukaan, kirkkaimpina tähtinä laulaja Jim Pembroke, rumpali Ronnie Österberg ja kitaristi Jukka Gustavson.
Lillanista kommuuniin
Valmistuttuaan Sue Lemström pääsi Lilla Teaterniin. Siellä hän oppi toden teolla näyttelijäksi. Mutta univaikeudet, jotka olivat alkaneet jo isän kuoltua, pahenivat.
”Oli vaikea saada esiintymisen latautumista laskemaan. Kesti joka ilta tuntikausia ennen kuin pystyin nukahtamaan.”
Sue alkoi nauttia pari olutta, jotta rentoutuisi.
”Ajan kuluessa se osoittautui tuhoisaksi: join saadakseni unta ja pian nukuin entistä huonommin.”
Hän on edelleen alkoholisti ja kamppailee päivittäin riippuvuutensa kanssa.
”Minulla on alkoholiriippuvuutta sekä äidin että isän suvun puolelta. Tällaisissa asioissa auttaa, kun saa tietää, mistä on kyse: alkoholismi on sairaus, addiktio, kuten työnarkomaniakin”, hän sanoo.
Kasvisravintoloitsijaksi
Teatterityön aloittanut Sue poltteli kaveriensa kanssa hasista ja haaveili kasvisravintolan perustamisesta.
”Yhdellä kartanon perijällä oli rahaa, ja niin me hipit perustimme kasvisravintolan. Naapurit katsoivat pitkään pitkätukkaisia, oudolta haisevia ravintolanpitäjiä.”
Kyseessä oli Helsingin ensimmäinen kasvisravintola, kuuluisa Korkeavuorenkadun Kasvis, jossa vähän myöhemmin pyörivät Vihreän liikkeen perustajat Heidi Hautalasta Pekka Haavistoon.
Ei aikaakaan, kun Sue lähti ravintolan perustajajoukon mukana kommuuniin Turun ulkosaaristoon ja jätti teatterin.
”Vuokrasimme vanhan kansakoulun ja kolme hehtaaria maata. Ideana oli, että viljelisimme kasvikset ravintolaamme. Kommuunin keittiössä oli lopulta liian monta emäntää. Kun sain tarjouksen Vaasan teatterista, lähdin sinne.”
Äiti varoitti 32-vuotiasta Sueta ryhtymästä mihinkään silloisen poikaystävän kanssa. Tietenkään Sue ei kuunnellut. Päinvastoin hän innostui, kun tuli raskaaksi ja mies ehdotti ryhtyvänsä koti-isäksi.
”Minusta koti-isyys oli ihana ajatus! Mies sanoi minun olevan meistä se työorientoitunut. Mutta kävi ilmi, että mies itse ei ollut koskaan tehnyt töitä. Olin luullut häntä ikäisekseni, mutta hän oli vain 22-vuotias. Hän oli myös maailman suurin narkkari.”
Poika syntyi 1980, ja suhde oli ohi kahdeksan kuukauden kuluttua.
Poika haki huostaanottoa
Vaasassa Sue perusti musiikkikahvilan, jota pyöritti näyttelemisen ohessa.
”Olin kauhea äiti. Poikani hommasi itsensä huostaanottoon, kun oli 17-vuotias. Hän ei enää jaksanut minua.”
”Oli kamalaa, kun kaksi sosiaalityöntekijää tuli hakemaan poikaa, mutta hänen kannaltaan se oli parasta, mitä hän on ikinä tehnyt. Minulle se oli elämäni suurin epäonnistuminen.”
Sue Lemström arvelee, että jos poika ei olisi hakenut apua, hänestä olisi ehkä tullut samanlainen kuin isästään.
Hän näkee nyt oman osuutensa kriisiin.
”Minä olen 120-prosenttisesti näyttelijä, lapselle ei tuolloin jäänyt juuri mitään.”
Katkaisuhoidossa
Sue Lemström on ollut kolme kertaa katkaisuhoidossa. Mutta vasta siitä kerrasta oli apua, kun hän yli viisikymppisenä pääsi 1990-luvun lopulla Hesperian sairaalaan ja sai ruotsinkielistä jälkihoitoa ja terapiaa.
”Kun poikani oli hakeutunut huostaanottoon, tajusin ensimmäisen kerran, että minulla on ongelma. Mutta vasta Hesperiassa ollessani aloin päästä jyvälle siitä, mistä kaikki johtuu.”
”Huomasin kaipaavani aivan hirveästi isääni. Alkoholista oli tullut kaipuun korvike.”
Seurasi vaikeita aikoja, kun Suella ei ollut työtä.
”Minä olen aina voinut parhaiten, kun minulla on työtä, vaikka sitä olisi liikaakin. Kun nyt olin eläkkeelle jäätyäni vuoden ilman mitään esitystä ennen tämän kevään Tove Janssonin Sommarbokenia, olin aivan toimintakyvytön, ja katselin vain televisiota kaiket päivät. On hirveätä olla eläkkeellä!”
Kohtalokas Etelä-Afrikka
Kuusikymppisenä Sue Lemström lähti muutamien kollegojen kanssa pariksi kuukaudeksi Etelä-Afrikkaan esiintymään teatterifestivaaleille ja tekemään teatteria lapsille.
Matka oli ollut täynnä aurinkoa, iloa ja väriä, vaikka seurue liikkui myös slummeissa.
Kunnes viimeisenä iltana pidettiin kunnon juhlat, lähtöbailut.
”Menin ulos ja istahdin vieressä sijainneen katolisen kappelin rappusille hengittämään raitista ilmaa. Jostakin tuli huumehörhö, joka pisti haarukan nenääni. Ei siinä mennyt kuin minuutti, kun mies oli raiskannut minut.”
Kotona nousi nopeasti kuume, jota luultiin aluksi malariaksi. Kunnes Sue Lemström sai tietää olevansa HIV-positiivinen.
”Olen kertonut tartunnan saamisesta monia eri tarinoita, kuten että olisin astunut huumeneulan päälle. Kummallinen häpeän tunne on saanut minut toimimaan näin.”
Vaikeinta oli kertoa asiasta pojalle. Vieläkään hän ei ole kertonut tälle raiskauksesta.
Sue puhuu avoimesti tartunnastaan kanssanäyttelijöilleen. Näyttämöllähän voi tapahtua vaikka mitä. Jos valonheitin tippuisi Suen päähän, muiden pitää tietää, miten toimia, kun veri lentää. Tauti pysyy kurissa lääkkeillä.
”Olen fatalisti ja alistunut kohtalooni.”
Lue myös Anna.fi: Äidin alkoholismi ja varhainen kuolema jättivät jälkensä muusikko Samuli Laihoon: ”Jotkut käyvät terapiassa, minä kirjoitin kirjan”
Vakityö 63-vuotiaana
Sue Lemström on tunnettu alalla erittäin taitavana näyttelijänä, jonka kaikki työt Birgitta Ulfsson halusi aina nähdä.
Kaikkein ylpein Sue on siitä, miten hän sai vuonna 2012 vakituisen pestin Ruotsalaisesta teatterista Helsingissä – 63-vuotiaana.
”Allekirjoitin sopimuksen, kun teatterinjohtaja sitä minun nenäni edessä heilutti. Vasta myöhemmin tajusin, että vakituinen pesti tuli halvemmaksi teatterille, sillä olisin saanut freenä isomman palkkion.”
Sue ei liioin ollut hoksannut tarkistaa palkkansa suuruutta. Olisi se voinut parempikin olla.
”En kuitenkaan ole tässä bisneksessä rahan takia. Jäin eläkkeellekin vasta 68-vuotiaana, kun oli pakko. No, eläkkeeni olisi ilman tuota kontrahtia vain 700 euroa, nyt saan 1 400 euroa.”
Vihdoin sovinto
Suella ja äidillä oli todella huonot välit vuosikymmeniä. Kunnes äidin kunnon heikennyttyä Sue muutti äidin luo asumaan auttaakseen häntä arjen toimissa.
”Riitelimme vuoden ajan aivan hirveästi. Mutta joka kerta riideltyämme sanoin, että rakastan häntä. Myös äiti pyysi anteeksi sitä, että hänellä ei ollut rahaa laittaa minua lapsena tanssikouluun.”
Kun Sue sai taas työtä, äiti päätti muuttaa vanhainkotiin.
”Kun äiti kuoli, olimme puhuneet kaiken selväksi.”
Nyt Sue nauttii elämästään, kun hänen poikansa tulee hänen luokseen sunnuntaisin syömään. He nauravat ja puhelevat, ja Sue paistaa kunnon pihvit.
”Jos kasvisten suosija syö lihaa, sen on oltava parasta laatua.”
Mikä muu tekee hänestä nykyään onnellisen?
Sue nauraa ja vastaa salamannopeasti:
”Ryyppy.”
Kommentoi
Kommentoi juttua: Näyttelijä Sue Lemström, 69: "Vasta kun poikani huostaanotettiin, tajusin, että minulla on alkoholiongelma"