Näin rahoitat aikuisopiskelun

Mietitkö alan vaihtoa? Myös aikuisena voi lähteä opiskelemaan. Opintotuki, aikuiskoulutustuki vai opintoraha? Selvitimme, miten aikuisena opiskelun voi rahoittaa.

Innostaako opiskelu aikuisena? Sinulla on oikeus opintovapaaseen, mikäli olet työskennellyt päätoimisesti saman työnantajan palveluksessa yhdessä tai useammassa jaksossa vähintään vuoden. Opintovapaalla voit olla osa- tai kokoaikaisesti enintään kaksi vuotta viiden vuoden aikana. Opintovapaa on palkatonta, mikäli työnantajan kanssa ei toisin sovita.

Jos et saa palkkaa, selvitä, voitko saada aikuiskoulutustukea. Sitä myöntää Koulutusrahasto. Ehtona on, että olet ollut työelämässä yhteensä vähintään 8 vuotta ja nykyisen työnantajan palveluksessa tai päätoimisena yrittäjänä vähintään vuoden. Vaatimuksena on myös se, että jäät palkattomalle opintovapaalle yhdenjaksoisesti vähintään kahdeksi kuukaudeksi ja opiskelet päätoimisesti.

Aikuiskoulutustuki on ansiosidonnainen etuus, ja sitä voit saada enintään 15 kuukautta. Saat ansaita kuussa alle 250 euroa bruttona, etkä saa nostaa muita tukia. Mitkä tahansa opinnot eivät sovi: koulutuksen pitää johtaa tutkintoon tai se voi olla myös opintokokonaisuuksien ja tutkinnon osien suorittamista sekä ammatillista lisä- tai täydennyskoulutusta. Tukea ei voi saada yleissivistävään koulutukseen. Ehtona on myös, että oppilaitos toimii Suomessa.

Jäisinkö vuorotteluvapaalle?

Voit jäädä vuorotteluvapaalle 20 työvuoden jälkeen ja käyttää vapaan kuten haluat. Opiskelisitko? Vaihtoehtoja kannattaa miettiä, sillä vuorotteluvapaalle voit jäädä uudelleen vasta kun työhistoriaa on kertynyt taas yli viisi vuotta. Vuorotteluvapaan yläikäraja on 60 vuotta. Raja ei kuitenkaan koske ennen vuotta 1957 syntyneitä.

Sovi vuorotteluvapaasta työnantajasi kanssa ja ole yhteydessä työ- ja elinkeinotoimistoon. Työnantajan pitää palkata tilallesi työtön työnhakija, mutta työtehtävien ei tarvitse olla samoja. Vapaa kestää vähintään 100 ja enintään 180 kalenteripäivää.

Vuorottelukorvaus on 70 prosenttia laskennallisesta työttömyyskorvauksesta. Jos kuulut työttömyyskassaan, hae ansiosidonnainen vuorottelukorvaus työttömyyskassastasi. Jos et kuulu työttömyyskassaan, hae vuorottelukorvausta Kelasta.

Työvoimakoulutukseen?

Jos olet työtön tai työsuhteesi on päättymässä, sinulla voi olla mahdollisuus opiskella TE-toimiston järjestämässä ammatillisessa työvoimakoulutuksessa. Sen tavoitteena on suorittaa perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinto tai tutkinnon osa. Monilla eri ammattialoilla järjestetään lisäksi jatko- tai täydennyskoulutusta.

TE-toimisto hankkii koulutuksen ja valitsee opiskelijat. Koulutusohjelmien valikoima painottuu työvoimapulasta kärsiville tai kasvaville aloille. Pääsääntöisesti työvoimakoulutukset ovat julkisessa haussa te-palvelu.fi-sivuilla. Opintojen ajalta saat samaa etuutta (ehkä korotettuna) kuin työttömän sekä kulukorvauksen.

Työtön voi opiskella

Jos olet ilmoittautunut TE-toimistoon työnhakijaksi ja oikeutettu työttömyysetuuteen, voit mahdollisesti opiskella omaehtoisesti työttömyysetuudella tuettuna. Tällöin haet opiskeluoikeuden itse tai sovit opintojen jatkamisesta.

Jotta voisit saada tukea, opintojen täytyy koskea perus- tai ammattitutkintoa, korkeakoulututkintoa tai osatutkintoon johtavaa lisä- tai täydennyskoulutusta. Myös kansalaisopiston tarjoama koulutus käy, mikäli se lisää ammatillista pätevyyttäsi. Sen sijaan jatkotutkintona suoritettavia lisensiaatin tai tohtorin tutkintoon johtavia opintoja ei tueta työttömyysetuudella.

Opiskelua tukevaa työttömyysetuutta voi saada enintään 24 kuukautta opintokokonaisuutta kohden, ja tukiratkaisu on haettava ennen opintojen alkamista. Alueesi TE-toimisto harkitsee tuen myöntämisen yksilökohtaisesti, mutta lisäksi on sekä opinnoille että opiskelijalle asetettuja ehdottomia kriteerejä, joiden tulee täyttyä, jotta tukemista voidaan harkita. Opiskelun on muun muassa oltava päätoimista ja suomalaisen koulutustarjoajan järjestämää. Alaikäraja opintojen tukemiselle on 25 vuotta. TE-toimisto arvioi lisäksi yksilökohtaisesti, oletko koulutuksen tarpeessa ja parantaako opiskelu ammattitaitoasi ja mahdollisuuksiasi työmarkkinoilla. Tuen varassa pitää opiskella päätoimisesti ja myös edistyä tavoitteiden mukaisesti.

Opintotuki on pieni

Jos et saa aikuiskoulutustukea ja tai et ole työvoimatoimiston asiakas ja yli 25-vuotias, voit hakea rahoitusta opintoihisi Kelan opintotukena. Se koostuu opintorahasta, opintolainan valtiontakauksesta ja joissakin tapauksissa asumislisästä. Opintorahan perusmäärä on vain 250,28 euroa kuussa.

Opintolainan takaa valtio: kuukausisumma on 650 euroa. Opintotukea saavalla voi olla muita tuloja enintään vuositulorajan verran. Raja määräytyy sen mukaan, kuinka monelta kuukaudelta nostat opintotukea vuoden aikana. Esimerkiksi 9 tukikuukaudella vuosituloraja on noin 12 000 euroa. Jos olet joskus nostanut opintotukea korkeakouluopintoihin, voit saada sitä jatkossa sen verran kuin sinulla on käyttämättömiä opintotukikuukausia. Ammatillisella puolella ja lukiossa tukea voi nostaa opintojen keston ajan ja sen jälkeen yleensä enintään vuoden ajan.

Asiantuntijana palveluesimies Hannu Hyytinen Uudenmaan TE-toimistosta ja vastaava suunnittelija Ilpo Lahtinen Kelasta. koulutusrahasto.fi

Juttu on julkaistu Kotilieden numerossa 2/18

Harkitsetko alan vaihtoa?

Avainsanat

Keskustelu

Jutusta puuttuvat kokonaan virallisestikin sairaana olevien tukimuodot ja millä eri perusteilla eri eläkevakuutusyhtiöt ja Kela niitä myöntävät. Voin kertoa, että kaikki eivät todellakaan ole siinä suhteessa tasa-arvoisia! Omaa työeläkevakuutusyhtiötä ei voi muuttaa muuta kuin olemalla monia kuukausia palkollisena sellaiselle työnantajalle, joka maksaa työeläkemaksunsa eri firmaan kuin aikaisempi työnantaja. — Asia ei liene yleinen keskustelunaihe työnhaun yhteydessä.
Itse jouduin opiskelemaan omaehtoisesti, eli sain sen saman kuntoutustuen/työkyvyttömyyseläkkeen kuin kotona maaten, kuluja vain oli selvästi enemmän.
Sairaalle ei myönnetä (aikuis)opintotukea.

kela-op-opintotuki,ja et saa töitä,sairastut,olet ottanut riskejä,jättänyt vanhan työpaikkasi,uuden paremman toivossa,ja kuitenkin kaikki työpaikat ulkopuolistetaan,halpatyölle,ulkomaalaiset-pakolaiset,jotka ssavat vielä kaikki tuet,evätkä kärsi lainkaan samoista asioista,kun suomen kansalaiset,joita te-kela ahdistelee,pakko-karenssi-täytyy,jos et suorita-valmistu,on aivan kohtuutonta,jossa nuoret sairastuvat mielenterveydelisiin sairauksiin,joka aiheutettu tila suomessa.onko sitten mitään muuta tarjota tilalle,kyllä jos rahaa maksat itse,esim etä-sähköiset kurssit,jos saat sovituksi,voit vähentää sen verotuksessa,jossa etenet,ilman ahdistelua-painostusta,ja et velkaannu,kuten nyt monille käy,jos työtä ei heru.olkaa hyvin tarkaan selvillä mihin lähdette mukaan,reckry-oppisopimus,ei tuo työpaikaa,käytetään korvaavana työvoimana,ja potkitaan,olitpa kuinkahyvä tahansa,lisäksi laadittu uusi laki,antaa työnantajalle mitaamattomat mahdollisuudet tehdä työntekijällä mitä haluaa,ja työntekijä ei voi mitään,ammattiliitot avuttomia,korvauksista peritään 25-pros veroja,enemmän kuin kävisit työssä.

Kommentoi juttua: Näin rahoitat aikuisopiskelun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X