Talous

Kirjailija Tiina Piilola elää alle tonnin tuloilla – näin hän pärjää: ”Olen ollut huoleton eläjä”

Kirjailija Tiina Piilola on lamavuosien lapsi, jonka vanhemmat joutuivat talouskurimukseen takausvelkojen vuoksi. Tiina itse ei ole juuri piitannut rahasta, mutta ikääntyessään hän on huomannut, että tulevan eläkkeen suuruus on alkanut huolettaa.

Kun Tiina Piilola, 46, oli pikkutyttö, hänen vanhempansa takasivat äidin pikkuveljen lainoja. Niitä oli useita, ja jälkeenpäin kävi ilmi, että pankit olivat myöntäneet niitä ajalle tyypilliseen tapaan, liikoja kyselemättä.

Äidin kotitila oli siirretty sukupolvenvaihdoksella perheen kuopukselle ja ainoalle pojalle. Tottahan esikoinenkin auttoi, olihan kyse sukutilasta, eikä lainojen syiden perään 1980-luvun nousuhuumaa elävässä maassa kyselty.

Nimiä ei pantu papereihin tuosta vain. Tiina muistaa äidin ja isän riidelleen asiasta monta kertaa. Toisaalta veli saattoi tupsahtaa papereiden kanssa äidin työpaikalle. Takausten piti olla vain teoriaa. Ei niistä pankkikaan ollut järin kiinnostunut.

Lopulta kävi niin kuin 1990-luvun lamassa kävi tuhansille suomalaisille. Ajat muuttuivat ja lainat lankesivat takaajien maksettaviksi.

Tiinan vanhemmat lyhensivät lainaa duunarin palkoistaan parikymmentä vuotta. Pankki otti osansa keittäjän ja tehdastyöläisen tilipussista joka kuukausi. Yhteissumma oli Tiinan arvion mukaan omakotitalon luokkaa.

Oman kotitalonsa Tiinan vanhemmat saivat pitää, vaikka pelkäsivät menettävänsä senkin. Köyhyyttä Tiina ei silti lapsena kokenut. Toki hän oli kiltti tyttö ja harrasti partiota, mikä oli edullista. Tarpeetkin olivat pieniä.

Lue myös: 1990-luvun lama oli Hannelen ja Joukon elämässä käännekohta, mutta eri tavalla kuin olisi voinut odottaa.

Tiinan tulot ovat pienet, mutta niin ovat menotkin

Edelleen Tiina tulee toimeen vähällä. Hän kirjoittaa työkseen, toimittaa ja luennoi. Hän on julkaissut kolme romaania ja väitöskirjansa pohjalta tietokirjan Kalevalan naisista. Vielä tämän kevään hän opiskelee kaksivuotisia kirjoittajaopintoja Kriittisessä korkeakoulussa.

Yhteensä noin 900 euron bruttokuukausiansiot muodostuvat pienistä puroista.

”Elän nokkelasti, en kauheasti kuluta, enkä ostele. Tykkään kiertää kirppareilla. Jos tarvitsen jotain erityistä, esimerkiksi talvitakin tai kengät, voin laittaa niihin enemmänkin rahaa, mutta käytän niitä sitten myös pitkään”, Tiina sanoo.

Hänellä itsellään ei ole velkaa. Hän osti puolisonsa kanssa rivitalokolmion Jyväskylästä 2000-luvun alussa. Kauppa oli edullinen, ja laina on maksettu vuosia sitten pois. Kuukausipalkkainen puoliso hoitaa vastikkeet. Muut menot ovat pienet.

Tiina päätti aikanaan, ettei anna rahan määritellä sitä, millä tavalla elää.

”Olen ollut aika huoleton eläjä, pärjännyt rennolla mentaliteetilla ja mennyt sellaisia asioita kohti, jotka ovat kutsuneet”, hän miettii.

Elämä on kantanut yllättävilläkin tavoilla. Esimerkiksi ahkerasti käytössä olevat suksensa Tiina sai viisi vuotta sitten pois muuttaneelta naapurilta, koska ne eivät mahtuneet muuttokuormaan.

Nyt 46-vuotiaana hän on alkanut kuitenkin pikkuhiljaa miettiä sellaisiakin asioita kuin eläke, joka ei tule hänen tuloillaan olemaan suuri.

”Vapaana kirjoittajana kun elää, tulot ovat olleet aika pienet aina. Kun ikää tulee lisää, alkaa kieltämättä pohtia, että maan vetovoima kasvaa.”

Enemmän kuin raha, surua ovat aiheuttaneet ihmissuhteet

Vanhemmiten Tiina on ymmärtänyt senkin, että vaikka hän ei ole tietoisesti antanut rahan määritellä elämäntapaansa, lapsuusperheen takausvelka on silti ohjannut hänenkin ratkaisujaan.

Tiina kirjoitti lapsuutensa kokemuksista vuonna 2006 julkaistussa esikoiskirjassaan Alkuvedet ja on sivunnut takausvelkoja kahdessa seuraavassakin romaanissaan.

”Esikoiskirjassani palasin kertaamaan asioita lapsen äänellä, ja kyllä ne kivut ovat kulkeneet kirjoittamisessa muutenkin mukana.”

Valtavaa tarvetta purkaa omaa historiaa eivät ole laukaisseet niinkään aineelliset asiat. Eniten Tiina on surrut takausvelkojen vaikutusta läheisiin ihmissuhteisiinsa.

Tiina muistaa lapsuudestaan päiviä, jolloin palasi koulusta kotiin kevein mielin, mutta kun kotiovella postilaatikosta pisti pankin kirjekuori, mieliala synkistyi välttömästi.

”Lapsena tietysti aistii kotona vanhempien pelon ja hädän, riidat, vihan ja tunneilmapiirin kylmyyden.”

Näin jälkeenpäin hän ajattelee, että olisi kestänyt suurempiakin taloudellisia menetyksiä, jos ilmapiiri kotona olisi ollut rento ja lämmin.

”Olisin valinnut sen mieluummin kuin puhumattomuuden ja kylmyyden.”

Suurinta surua Tiina on kokenut itselleen rakkaiden läheisten huonoista väleistä.

Erityisesti Tiina suree sitä, etteivät äiti ja mummo ole oikein puheväleissä keskenään. Vuosikausien välirikon jälkeen Tiina sai heidät tapaamaan toisensa muutama vuosi sitten. Menneistä he eivät silloinkaan pystyneet puhumaan, mutta olivat kuitenkin tekemisissä keskenään.

Sitten sukulainen kuoli ja perinnönjaon myötä vanhat traumat nousivat taas pintaan – välit kylmenivät uudestaan.

Tiinalle mummo on ollut silti aina rakas ihminen.

”Minulle hän on ollut ihana mummo, ja minä olen ollut esikoisena hänen silmäteränsä. Se tunne ei häviä, vaikka ymmärrän, että äidin kokemus omasta äidistään on toinen”, Tiina sanoo.

Lapsuuden kokemusten ruotiminen on vienyt kirjoittaessa aikaa

Vanhemmiten Tiina on alkanut ajatella sitäkin, että vaikka hän on päättänyt itse siitä, miten vaurasta elämää elää, lapsuuden kokemusten ruotiminen on vienyt häneltä vuosia.

”Välillä mietin, että olen itsekin tavallaan uhrannut aikaani kirjoittaessani tätä perheeni historiaa ja velkataakkaa ulos itsestäni.”

Enää lapsuuden kokemuksista puhuminen ei ole hänelle vaikeaa. Sana lama ei herätä painon tunnetta rinnassa.

Vanhemmiten Tiina miettii, pitäisikö vielä hankkia toinen ammatti

Aivan viime aikoina Tiina on alkanut pohtia sitäkin, onko hänellä enää mitään syytä kirjoittaa. Kun ikää on 46 vuotta ja suvun kokemukset moneen kertaan kirjoitettu, onko hänellä enää mitään uutta sanottavaa.

”Tuntuu, että olen elämässäni käännöskohdassa. Kirjoittaminen tuntuu niin hankalalta, että näinköhän onnistun sitä jatkamaan, vai pitääkö tässä vielä hankkia joku ammatti”, hän pohtii.

Äidin ja mummon välirikko on sellainen kipu, jota hän uskoo joutuvansa vielä suremaan.

”Ehkä joudun omana oppiläksynäni ymmärtämään, ettei elämässä kaikki pääty kuin Disneyn saduissa. Ehkä minun pitää vain hyväksyä, ettei suvussani tulla antamaan näitä lama-ajan kokemuksia anteeksi.”

Lue myös Anna.fi: Rosa Meriläinen käyttää rahaa itseensä vain pakon edessä: ”Viimeksi satsasin itseeni käymällä gynekologilla.”