Nostalgia

1940-luvun sotavuosina oli pulaa kaikesta – kätevä emäntä nyhjäisi tyhjästä utareleikkeleen ja munattoman munakkaan

Kotiliesi täyttää 100 vuotta, joten kurkistimme, mistä lehdessä kuhistiin menneinä vuosikymmeninä. 1940-luvun sotavuosina naiset tekivät sekä omat että miesten työt, loihtivat ateriat tyhjästä ja pitivät arjen kasassa. Kotiliesi kulki rinnalla ja jakoi neuvoja.

Todellinen kätevän emännän vuosikymmen, voisi 1940-lukua luonnehtia. Vuosikausia kestänyt sota siirsi miesten töitä ­naisille, omien hommien päälle.

Moni nainen kävi palkkatöissä, ­teki koti­työt ja lisäksi monenlaista sodan aiheuttamaa lisätyötä. Naisten jaksaminen huolestutti, koska apua oli saatavilla huonosti.

Kotiliesi kertoi tutkimuksesta, jossa Työtehoseura tutki kahden sotavuoden ajan, kesästä 1941 kesään 1943, yhden keskikokoisen maatalon emännän kotityön määrää.

Tuloksista raportoi Työtehoseuran johtaja Maiju Gebhard, joka tunnetaan nykyisin paremmin astian­kuivauskaapin keksijänä. Hän oli koti­liesiläisyyden ytimessä, sillä hänen äitinsä oli kansanedustaja Hedvig Gebhard, joka kuului Kotilieden perustajiin.

Tutkimuksessa huomio kiinnitettiin muun muassa siihen, kuinka monta metriä keittiön ovelta on kaivolle ja halkoliiteriin. Syytä olikin, sillä emäntä käytti pelkkään ruoanlaittoon ja sen valmisteluun kuusi tuntia joka ikinen päivä. Yhteensä hänellä meni kotitöihin ja lapsenhoitoon 13 tuntia päivittäin.

Maatalon emännän aikaa veivät ruoanlaiton jälkeen eniten siivous ja pyykinpesu. Kaikki tehtiin käsivoimin, ja pyykinpesu vastasi raskaudeltaan metsätöitä tai kivenhakkuuta.

Nainen puukaasutintraktorin ohjaimissa 1940-luvulla
Nainen puukaasutintraktorin ohjaimissa 1940-luvulla. Emännät tarttuivat rohkeasti rintamalla palvelevien isäntien hommiin. © SA-kuva

Voiko mies tarttua kotitöihin?

Myös kaupungissa naiset oli valjastettu keittiöön. Kotiliesi esitteli lukijoiden ideoita, jotka helpottaisivat perheenemännän työtaakkaa.

Yksi keino oli turvautua naapuri­apuun. Kun yksi äiti ulkoiluttaisi muutaman perheen lapset ja valvoisi, että nämä pääsevät suojaan ilma­hälytyksen sattuessa, muut äidit voivat keskittyä rauhassa kotiaskareisiinsa.

Toinen keino oli pikemmin toive: olisivatpa keittiöt niin suuria, että lapset mahtuisivat leikkimään äidin jaloissa samalla kun tämä valmisteli ruokaa. Tärkeä ja helposti toteutettava neuvo oli se, että sotaa edeltävä tekemisen taso pitäisi unohtaa ja tyytyä yksinkertaisempaan.

Palstatilaa sai myös se idea, että perheenisä osallistuisi kotitöihin, jos ei ole sodassa. ”Onko miehen käden muoto toisenlainen kuin naisen, ettei siihen sovi luuta tai rikkalapion varsi”, kirjoittaja kysyi.

Lue myös: Opetusta kodin hoidosta? – Naisten asevelvollisuutta pohdittiin jo 1940

Emäntä kaataa korviketta tarjottavaksi niittoväelle.
Emäntä valmistaa korvikkeen niittoväelle. © SA-kuva

Villapulan helpotus: sekaan jäniksen ja naudan karvaa

Kätevän emännän oli myös vaatetettava perhe kangas-, lanka- ja vaate‑ pulasta huolimatta. Lehden ompeluvinkkien yhteydessä alkoi olla huomautuksia siitä, että jos emäntä ei kevätkiireissään kylvänyt pellavaa, seuraavana vuonna ei ollut ­uuden työvaatteen toivoa.

Sitä valtaosaa, jonka pellavasato jäi kylvämättä, lehti neuvoi kierrättämisen, tuunaamisen ja muodistamisen jaloissa taidoissa. Kätevä emäntä ei 1940-luvulla heittänyt pois edes loppuun käytettyä sukkaa tai hiutuneita alushousuja. Ne jatkoivat palveluaan kankaan kuteena.

Myös loimet leikattiin käyte­tyistä vaatteista. Näin kudoksesta tuli taiteellisen epätasaista ja kuohkean pehmeää. Tällaisesta kankaasta ei tehty uusia vaatteita, mutta siitä sai peittoja, oviverhoja ja muita sisustustekstiilejä.

Kotiliesi kertoi myös Marttojen ratkaisusta villapulaan. Jo vanhastaan villaa osattiin jatkaa pellavalla tai sen hukkakuidulla rohtimella. Nyt sekaan laitettiin muiden eläinten karvaa. Kun villaa jatkoi kanin tai jäniksen haivenilla, lopputulos oli pehmeä. Naudan karvaa lisäämällä kankaasta tuli sateenkestävää.

”Olemme tuhlanneet villaa, kun puolella olisi tultu toimeen”, leh­dessä todettiin.

Nainen lapioi lunta kärryihin
Nainen lapioi lunta kärryihin Helsingissä Eteläinen Hesperiankatu 28:n kohdalla. Kärryjen eteen on valjastettu härkä. Jatkosotaan otettiin 35 000 hevosta armeijan palvelukseen. Niistä 15 000 kuoli. © Helsingin kaupunginmuseo

Lautasella utaretta, mahalaukkua ja luukeittoa

Elintarvikepula haastoi koko maan hieromaan älynystyröitään, kun sotaa edeltäneet tutut eineet piti korvata sillä, mitä oli saatavilla. Tuonti­tavaran sijaan käytettiin kotimaisia versioita.

Kansaa lohduteltiin, ettei tilanne ollut niin huono kuin vuonna 1917, jolloin leipään laitettiin selluloosaa.

Kahvinkorvike oli niin keskeinen elintarvike, että koko sanasta tuli kahvin synonyymi.

Myös tee korvattiin kotimaisin vastikkein. Kotiliesi neuvoi, että puuhellan jälkilämmössä rapeiksi kuivatuista omenankuorista syntyi paras kotitekoinen tee, kuivattuja vadelmanlehtiäkin parempi.

Kaupungissa pienetkin pihat käännettiin kotipuutarhaksi, ja jos ei ollut pihaa, ikkunalauta kelpasi.

Omavaraisuus täydensi niukkoja korttiannoksia. Naiset keräsivät voikukan juuria korvikkeen raaka-aineeksi ja opettelivat säilömään marjat ilman sokeria. Kellarit täyttyivät suolasienistä ja vihannespikkels­seistä. Kotiliesi opasti, miten kerrostalon kellari muutettiin juuresten säilyttämiseen kelpaavaksi, jotta sato ei pilaannu.

Keittiön puolella kätevä emäntä otti haltuun vähemmän käytettyjen ruhonosien reseptit. Pöytään ilmestyi utareista ja mahalaukusta teh­tyjä leikkeleitä. Arkena ei haaveiltu lihaliemestä, vaan sopan pohjaksi keiteltiin luukeittoa.

Luovuutta emäntä osoitti nyhjäämällä tyhjästä. Esimerkiksi plasmamunakas oli sellainen, johon ei tarvittu kananmunia lainkaan.

Lue myös Seura.fi: Synnyitkö 1940-luvulla? Tästä näet, millaiseen maailmaan suuret ikäluokat syntyivät sota-aikana ja mistä aiheista uutisoitiin syntymävuotenasi

Sokoksen tavaratalon työmaa 1940-luvun ­loppupuolella.
Nainen sotkee laastia­ Sokoksen tavaratalon rakennustyömaalla Helsingissä 1940-luvun ­loppupuolella. © Pekka Kyytinen Museovirasto

Muuttuivatko naisten ja miesten roolit?

”Mestariksi tulee vain se, jolla on ­kättä, silmää ja selvä järjenjuoksu. Mutta ei se naisellekaan ylivoi­maista ole.” Näillä sanoilla Kotilieden ­jutussa kannustettiin naisia kouluttautumaan sodan aikana miehiselle alalle, uunimuurariksi.

Sotavuosina naisia oli siirtynyt palkkatöihin kodin ulkopuolelle, osa heistä viranomaisten määrääminä. Kun sota päättyi, naisille tuli komento entisiin toimiinsa.

Mitä asiasta tuumasi rintamalta palaava mies? Yksi heistä kertoi ­Kotiliedessä pelkäävänsä, että nainen oli sodan aikana edistynyt ammatissaan niin, ettei palaisikaan kotiin lieden ääreen, vaan mies joutuisi kotitöihin.

”Matka maitokauppaan voi osoittautua sangen kohtalokkaaksi miehen omanarvontunnolle”, hän kirjoitti.

Mies pelkäsi kuitenkin turhaan. Se vähä, mitä sukupuolten väli­sessä työnjaossa oli sodan aikana muuttunut, palautui sodan jälkeen ennalleen – vielä muutamaksi vuosikymmeneksi.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 20/2022.

Kommentoi

Kommentoi juttua: 1940-luvun sotavuosina oli pulaa kaikesta – kätevä emäntä nyhjäisi tyhjästä utareleikkeleen ja munattoman munakkaan

Sinun täytyy kommentoidaksesi.