Nostalgia

Säädyllisyyttä vai säihkettä? Naisten urheiluasut ovat peilanneet asemaa yhteiskunnassa

Liikuntavaatteiden muuttuminen on heijastanut myös naisen aseman kehittymistä. Katsahdamme Pariisin olympialaisten kunniaksi niiden historiaan.

Nykynaisella on valittavana kuhunkin liikuntaan sopiva asu. On salilla tai jumpassa käytettävät topit, ihoa nuolevat juoksutrikoot ja tietenkin uima-asu. Kaikki valmistettu tieteen avulla kehitetyistä, teknisistä materiaaleista, jotka samanaikaisesti hengittävät ja imevät hikeä.

Puhumattakaan liikuntajalkineista, joiden pohjat on suunniteltu loiventamaan jokainen kohtaamisemme maanpinnan kanssa lempeämmäksi ja tärähdyksettömäksi.

Toisin oli ennen. Koulussakin juostiin tavallisissa kumitossuissa ja hiihtolenkki saatettiin vetäistä hame yllä.

Urheilullisen elämäntavan yleistyttyä myös liikuntavaatteet alkoivat muuttua paremmin käyttäjiään palveleviksi. Samalla ne peilasivat sitä, miten naisen asema yhteiskunnassa muuttui aktiivisemmaksi.

Tasa-arvon ottaessa edistysaskelia ei naistenkaan liikunta-asuissa enää mietitty vain soveliaisuutta ja säädyllisyyttä. Tärkeämpää oli se, miten niissä pingottiin parhaisiin mahdollisiin tuloksiin. Tavallaan siis liikunta-asujen muuttuminen tasa-arvoisti myös muuta pukeutumista.

Lue myös: Muistatko nämä hiihtomuodin kukkaset vuosien varrelta? 90-luvulla Suomen huiput sivakoivat hassussa hameessa

Vaatetuksessa mennään kohti niukkuutta

Keihäänheittäjä Tiina Lillak, 62, kuuluu Suomen menestyneimpiin yleisurheilijoihin singottuaan kultaa Helsingin MM-kisoissa vuonna 1983 ja hopeaa Los Angelesin olympialaisissa vuotta myöhemmin. Tämä kuva on Kouvolasta vuodelta 1981.

Tuolloin yleisurheilijoiden asut olivat nykyistä väljempiä. Kun tänä päivänä kisa-asut on virtaviivaistettu mahdollisimman vähäisiksi ja kehonmyötäisiksi ilmanvastuksen minimoimiseksi, vielä 1980-luvulla ne saivat lököttää. Tavallisen topin ja sortsien­ nähtiin täyttävän tehtävänsä mainiosti.

Teknisten materiaa­lien kehittäminenkin oli vielä puolitiessä. Toki joustava elastaani, johon usein viitataan kauppanimellä lycra, oli kehitetty jo 1950-luvun lopulla, mutta paremmin hengittävien, teknisten kankaiden kehittäminen otti harppauksen vasta tämän vuosituhannen alussa.

Mailapeli oli suihkuseurapiirien suosikki

Tennis kuului entisajan tyylikkäisiin ajanviettotapoihin etenkin Ranskan Rivieralla, jonne suihkuseurapiirit vaelsivat joukolla. Suomessakin palloa mätkittiin tarmokkaasti jo 1800-luvun loppuvuosina varsinkin Hangon kylpyläkaupungissa, joka tunnettiin hienoston lomaparatiisina.

Tennisasujen värikoodi on aina ollut vaalea, jopa lumivalkoinen. Ennen miehet sonnustautuvat tenniskentälle housuihin ja kauluspaitaan. Asua saatettiin täydentää neuleliivillä. Naisilla oli luonnollisesti hame. Vielä 1900-luvun alussa se viisti nilkkoja, mutta lyheni pian polven yläpuolelle.

Peliasun mukavuus kohosi huomattavasti 1930-luvun alussa. Silloin ranskalainen tennislegenda René Lacoste perusti nimeään kantavan yrityksen, joka valmisti lajiin sopivia vaatteita. Niistä ikonisimmaksi on noussut krokotiilimerkillä somistettu, joustava pikeepaita.

Pois pyörän tieltä, täältä tulee nainen housuissa!

Miesten pyöräilyasu muistutti jo etäisesti nykyistä, sillä esimerkiksi vuonna 1903 aloitetun Ranskan ympäriajon osallistujat pukeutuivat sortseihin ja hihattomaan aluspaitaan.

Monet naispyöräilijät käyttivät tuolloin niin sanottuja­ bloomers-pussihousuja, joiden päälle puettiin siveellisesti hame. Nimensä tämä vaatekappale oli saanut yhdysvaltalaiselta feministiltä ja journalistilta Amelia Jenks Bloomerilta, joka tiettävästi otti sen ensimmäisenä käyttöönsä.

Polkupyörän yleistyminen kohensi naisten asemaa huomattavasti. Ennen sitä vaihtoehtoina oli joko apostolinkyyti tai hevosajelun pyytäminen mieheltä. Nyt pyöräilevä nainen oli vapaa kulkemaan.

Palloja, keiloja ja nauhoja

Naisvoimistelusta tuli hitti heti Suomen itsenäistyttyä. Sitä edesauttoi koko Euroopassa, etenkin saksankielisillä alueilla vaikuttanut ajattelu terveestä sielusta terveessä ruumiissa. Liikkeeseen liittyi myös teoso­fiaan perehtymistä, rantaelämän ja naturismin ihailua sekä kasvisruokailun suosimista.

Ehkä siksi naisvoimistelussa on aina suhtauduttu kehoon ujostelematta. Jo 1920-luvulla voimistelupuvut olivat sangen niukkoja, joskin niissä saattoi olla hihat. Viimeistään 1950-luvulla hihatkin lähtivät.

Vanhan ajan voimisteluasut eivät olleet järin joustavia, joten niihin yritettiin loihtia mukavuutta kuminauhakujavirityksillä ja neulosmateriaalien käyttämisellä.

Yleensä koko joukkueelle hankittiin kilpailuihin samanlainen asu. Näin esimerkiksi vuonna 1936 järjestetyissä Berliinin olympialaisissa sata suomalaista naisvoimistelijaa muodostivat näyttävän kokonaisuuden.

Lue myös Anna.fi: Maantiepyöräily on matalan kynnyksen harrastus, jossa piilee hurahtamisen ihana vaara

Vetreäksi telkkarin ääressä

Aerobic oli 1980-luvun hittilaji. Sen papittarena tunnettiin yhdys-valtalainen näyttelijä Jane Fonda, jonka VHS-kasettien tahtiin jumpattiin myös meillä Suomessa. Täällä samaan kelkkaan hyppäsi edellisellä vuosikymmenellä Miss Universumiksi kruunattu Anne Pohtamo, jonka Aerojumppaa Annen kanssa -levy- ja ohjekirjapaketit nousivat myyntimenestyksiksi.

Huippumenestys oli myös Ylellä vuosina 1979–1987 esitetty Iltajumppa-ohjelma, jota veti muun muassa kuvassa näkyvä Anne Sällylä. Ohjelmasta tekivät erityisen kiinnostavan sen asuvalinnat. Paukkuvan kireät, usein neonväriset trikooasut, säärystimet ja otsapannat olivat jotakin aivan uutta, jota kopioitiin jumppatunneilla kaikkialla Suomessa.

Puttausta pöksyt jalassa?

Skotlannista rantautunut golf niitti suosiota 1900-luvulla. Laji, jossa kilpailijat vaelsivat nurmikentillä rauhallisesti pallon perässä, nähtiin sopivan myös naisille. Golfissa pukeutumissäännöt ovat olleet tiukkoja. Miehille se on merkinnyt silitettyä kauluspaitaa, pitkiä housuja ja mahdollisesti neuletta tai neuleliiviä.

Naiset pelasivat golfia hameessa, kunnes brittiläinen golffari Gloria Minoprio osallistui vuonna 1933 kisoihin housuasussa. Sittemmin 1980-luvulla pirteät pastellit ja räikeät neonvärit tekivät tuloaan golfkentille. Siihen vaikutti pitkälti myös amerikkalainen esimerkki, sillä Yhdysvalloissa golfpukeutumisen etiketti on joustavampi.

Hajareisin hevosen selkään

Ratsastus on aina kuulunut aateliston elämäntapaan, mutta satula ja vaatteet tekivät ylhäisen naisen ratsastuskokemuksesta miehiä vaativamman.

Ensimmäiseen maailmansotaan asti naiset ratsastivat naistensatulassa. Siinä sääret olivat siveästi yhteen puristettuina ja jalat piti näin ollen heittää vain toiselle puolelle satulaa. Muhkuraisessa maastossa vaadittiin siis taitoja, jotta hieno leidi pysyisi hevosen selässä. Sitä haittasi myös pitkä ratsastushame.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen sekä naistensatula että ratsastushame saivat huutia. Nyt oli jo soveliasta sonnustautua housuihin ja hypätä hajareisin hevosen selkään.

Viehkeät jääprinsessat lyhyissä helmoissaan

Taitoluisteluasut venyttävät nykyään helposti puetun ja alastoman välistä raja-aitaa. Esimerkiksi venäläinen luistelijalahjakkuus Aljona Kostornaja, 20, sai viime loppuvuodesta kuulla jo harjoituksissa, ettei tuomaristo hyväksyisi hänen ihonväristä nakuasuaan.

Vielä 1900-luvun alussa naiset luistelivat liki jäähän ulottuvissa hameissa. Sitten helmat saivat lyhentyä – osin turvallisuussyistä, osin muodin muuttumisen vuoksi.

Naisten luisteluasuiksi vakiintuikin pitkäksi aikaa lyhyt, leveä hame, joka kellottuu kauniisti luistelijan liikkuessa. Se on lainannut nimensä englantiin lyhyelle kellohameelle, jota kutsutaan nimellä skater skirt eli luistelijan hame riippumatta siitä, onko asu tarkoitettu arkikäyttöön vai urheiluun. Voi kuvitella, että kaunis kellohame vetää rusettiluisteluissa ihailevia katseita toppahousuja enemmän.

Lähteet: Kevin L. Jones, Sporting Fashion: Outdoor Girls 1800 to 1960. Prestel 2021. Kiki Smith, Real Clothes, Real Lives: 200 Years of What Women Wore. Rizzoli 2023.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 8/2024.