Liikunta

Naisvoimistelua on harrastettu sata vuotta – ryhtiharjoituksista maratoneihin

Löysä ryhti oli ongelma sata vuotta sitten ja on sitä edelleen. Ryhtiään kohentaakseen naiset ovat loikkineet tamburiinin tahdissa, antautuneet jazzbaletin vietäviksi ja hankkineet steppilaudan.

Merkki alhaisesta luonteesta ja säädystä. Sen veltto ryhti kertoi 1900-luvun alussa. Ryhtiä tuettiin korsetilla, johon lapsi pakotettiin pienestä pitäen. Nuori nainen taas harjoitteli kävelyä kirja pään päällä.

Heiveröinen, kalpea, sohvalla oljenteleva naisihanne oli mennyttä. Potkukelkka vapautti naisen liikkumaan talvisin pirttipuuhien ulkopuolelle vauhdilla ja omaehtoisesti.

Ihanteeksi tuli reipas ja aktiivinen nainen, joka ulkoili, rentoutui, lepäsi, söi terveellisesti ja jumppasi. Eikä ainoastaan kroppaansa, vaan väänteli ja hieroi myös kasvojaan peilin edessä ollakseen aina nuori ja haluttava.

Naisen ruumis on ojennettu yleisölle kuin käyntikortti. Nainen on antanut toisille oikeuden päättää, millainen hänen vartalonsa tulisi olla.

Kiinteät rinnat, litteä vatsa, pyöreä peppu ja sääret teräksestä – ehkä se riittää nykypäivän fitnesskissan elämänsisällöksi.

Lue myös: Aloita jumppa jo sängyssä – näin teet aamuverryttelyn 50-luvun tyyliin!

Vaihtoaskel, hyppy!

Vuonna 1903 Viipurin Suomalaiset Naisvoimistelijat alkoivat suunnitella oman voimistelu- ja kesäkodin perustamista. Pappilanniemen jylhään luontoon nousi Tanhuvaara, joka jäi sodan jalkoihin, mutta jatkaa urheiluopistona edelleen vireää toimintaansa Savonlinnassa ja viettää kohta 100-vuotisjuhliaan – nykyisin tasa-arvoisena myös miehille.

Naisliikunnan identiteetti alkoi muodostua, mutta naisvoimistelu tarkoitti ensisijaisesti liikehtimisen suloutta. Pianon säestyksellä keilat ja vanteet heilahtivat keveästi, samoin helmat, kun naiset tanhusivat piirissä käsikynkkää.

Aikamme kiihkeä elämänrytmi vaatii naisiltamme suuria ponnistuksia. Se huolettaa ja kuluttaa, perusteli urheiluopisto Kisakallion toimintaa esittelevä dokumentti vuonna 1955.

Helkkyvä tamburiini

Tamburiinin kumahdukset eivät kaikkien korvissa kaikuneet kutsuna liikunnan riemuihin. Hyppelehtiminen hevosen ylitse sinisessä hihattomassa ja lahkeettomassa voimistelupuvussa saattoi olla murrosikäiselle kauhistuksen paikka.

Moni koulutyttö sai liikuntaa kohtaan ikuisen trauman livetessään puomilta tai palaessaan pesäpallossa jo ennen ensimmäistä pesää. Parasta oli se aika kuukaudesta, kun tunnin välttämiseksi riitti sanapari: ”Mää istun.” Opettaja piti istumisista kirjaa, sillä monilla vapautuksen suovat kuukautiset toistuivat hämmästyttävästi joka toinen viikko.

Runsasluminen talvi takasi, että ainakin maalla kouluun pääsi hiihtäen. Koulujen välisissä hiihtokilpailuissa himoittiin mitaleja. Maalissa hien ja pakkasen huurussa maistui kuuma mehu. Asuna oli tummansininen anorakki, alaspäin kapenevat hiihtohousut ja norjalaiskuosinen villapaita.

Välineurheilua

Myös välineurheilu alkoi tehdä tuloaan. Erivahvuisia kuntohihnoja ja teräsvaijereita saattoi tilata kotiin postitse.

Kun paketti saapui, ovenkahvaan kiinnitettiin vetolaite, jolla saattoi kiskoa jalkojaan ja käsivarsiaan kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin ja muka muokata vartaloaan. Muokkausta tarvittiin, sillä kehoon oli putkahdellut uudennimisiä ruumiinosia: jenkkakahvat, vararengas ja ratsastushousut.

Takapuolen luonnollinen pyöreä, pysty ja pehmeä muoto ei enää kelvannut. Kosmetologit ylistivät laitetta, jonka leveä hihna tärisytti takamusta niin, että koko nainen hytkyi kuin horkassa.

Parempi väki pujottautui ensin toppahaalareihin ja sitten slalomrinteeseen. Jumppanainen heitti keilansa ja nauhansa nurkkaan ja alkoi harrastaa jazzbalettia tai modernia tanssia. Musta asu teki vartalon siluetista ihastuttavan modernin.

Rämisevillä naistenpyörillä polkeminen sai jäädä, kun kirkkaankeltaiset Jopot valloittivat tiet ja kadut.

Urkit ja Karhut

Presidentti Urho Kekkonen näytti mallia koko kansalle, ja verryttely- eli verkkapukua alettiin kutsua hänen mukaansa urkeiksi. Karhun ensimmäiset lenkkitossut näkivät päivänvalon, enkä niitä sisareltani lainatessa arvannut, että 40 vuoden kuluttua lenkkareiden valitseminen on runsaasti aikaa vievää tieteellistä hienosäätöä.

Suomalaisten sydänterveyttä edistävä Pohjois-Karjala-projekti räjäytti juoksupankin lopullisesti. Kyläkeskustan havumetsät raivattiin pururadoiksi ja kuntosuoritukset kirjattiin kuusenkyljessä roikkuvaan pikkuvihkoon.

New Yorkissa jotkut kummajaiset hölkkäsivät jopa kaduilla. Suomalainen emäntä sen sijaan kiirehti askareittensa jälkeen hiekkatielle kreppiverkkarit jalassa. Hyvästi haitallinen kolesteroli, nyt kansanterveys kohenisi lopullisesti!

Mutta kurria oli vaikea tottua juomaan. Mitä sitä rasvaa suotta välttelemään? Nappasihan Lasse Virénkin iltapalaksi viinerin.

Jane ja Kike

1980-luvun naisliikunnan legendaariseksi esikuvaksi kohosi kuitenkin Jane Fonda aerobiceineen. Jokainen hikipanta otsalla ja froteerenkaat ranteissa säärtä sätkyttelevä nainen oppi, mitä tarkoittaa termi grapevine.

Nilkkoja lämmittivät säärystimet ja jumppapuvun naru hiersi pakaroitten välissä, kun Fonda-kloonit tavoittelivat työväenopistoilla vyötäröä ja ikinuoruutta.

Ulkolenkeillä matkaa vauhdittivat korvalappustereot ja ranteita ja nilkkoja rasittivat lisäpainot. Kun Kike Elomaa voitti kehonrakennuksen maailmanmestaruuden, naisetkin innostuivat punttien kolistelun pariin.

Tennishalleja puhkesi ympäri maata, mutta squash vaati liikkujalta vähemmän aikaa ja taitoja. Joka auton katolla kökötti suksiboksi, jonka muoto muistutti elämän lyhyydestä. Laiskimmat tyytyivät taukojumppaamaan toimiston pöydän ääressä.

Naisten kymppi

Kuuden tarmokkaan naisen ideasta ryöpsähtänyt Naisten kymppi aloitti sosiaalisen ja hauskan liikunnallisen yhdessäolon ilman kilpailua, ajanottoa – ja miehiä. Tosin maalissa saattoi saada ruusun käteensä itseltään filosofi Esa Saariselta, joka oli paikalla kannustamassa kuningatartaan Pipsaa.

Parhaimmillaan Kaivopuiston nurmea tallasi yli 30 000 naista, ja naisten juoksutapahtumia alettiin järjestää monessa kaupungissa. Niistä oli jopa vientituotteeksi.

Kyytiä golfmailalle

Onko liikunta edes tehokasta, ellei se maksa mitään? Spinning, stretching ja powerwalking. Rullaluistimet ja steppilauta. Lumilaudat, maastopyörät ja hiihtäjät kondomipuvuissaan. Kaupallisuus jyräsi sunnuntaikävelyn.

Mikään vinttikomero tai pannuhuone ei 1990-luvulla riittänyt urheilua kroonisesti harrastavan perheen välineitten säilytyspaikaksi. Makuuhuoneita sisustivat kuntopyörät ja soutulaitteet. Tosin niitä ei tahtonut vaatevuorten alta enää erottaa.

Heilimöivät heinäpellot lanattiin golfkentiksi, ja haravan sijasta rouvien käsissä alkoivat viuhua draiverit. Liikuntaloma koko perheelle piti varata heti joulukinkun kaluamisen jälkeen.

Tunnuslauseeksi ei kelvannut enää tuttu ”mitä syöt, sitä olet”, vaan ”miten liikut, sitä olet”. Valtiovalta tuijotti huolestuneena diabetes 2:n kasvukäyrää. Lamavuosien peittelemätön viesti kuului, että ihminen on itse vastuussa omasta terveydestään.

Toisia se innosti, toiset taas eivät suostuneet syyllistymään.

Lapset eivät enää suksineet kouluun. Sen sijaan aikuiset alkoivat ulkoiluttaa sauvoja ja parisuhdettaan pitkin polkuja ja mäkiä. Sauvakävelyn suosion myötä maailma rikastui äänillä töks-töks ja viuh-vauh, kun kepit iskivät asvalttiin ja tuulipuvut huokailivat liikunnan ihanuutta.

Istuminen tappaa

2000-luvun alussa pelkkä loppututkinto ei enää näyttänyt riittävän uralla etenemiseen. Jokaisen menestyjän ansioluetteloon kuului ainakin yksi maraton, jota varten piti luonnollisesti käydä maratonkoulu.

Extremelajien vastustajat ilmoittivat harrastavansa hyötyliikuntaa, puutarhanhoitoa ja halonhakkuuta. Myös pehmeät liikuntalajit, kuten jooga ja pilates, alkoivat tehdä tuloaan.

Aikaisemmin vatsaa oli vahvistettu istumaannousuilla olohuoneen lattialla polvet koukussa varpaat lipaston alla. Nyt lankku ei enää ole se, jota kannetaan olkapäällä, vaan asento, jossa pysytellään samalla kun katsotaan uutta sarjaa Netflixistä.

Edistystä on toki tapahtunut. Korsetin sijaan vartalon suoristavat vatsa- ja selkälihakset. Kuulostaahan ”syvät vatsalihakset” toki paremmalta kuin entisaikojen äyskäisy ”suorista edes selkäs”.

Mutta Move-tutkimuksen mukaan osa lapsista on niin huonokuntoisia, että tuki- ja liikuntaelinten sairauksissa piilee tuleva katastrofi. Kehno ryhti kostautuu selkäkipuina ja päänsärkyinä. Istumisen vaarallisuutta on korostettu siinä määrin, että kohta huonekaluliikkeissä tuoleja ei saa myydä ilman Istuminen tappaa -tarroja.

Kuntosaleilla rautaa kolistelevat bullmentulat ovat jäämässä bikinifitness-kisoista haaveilevien nuorten naisten taustajoukoiksi. Eläkeikäiset nauttivat edullisemmista salivuoroista, vesijumppaavat ja ovat hullaantuneet fustraan, mitä ikinä se sitten onkaan.

Maraton minuutissa?

Pelkkä maraton ei ole enää takuu kestävyydestä ja pystyvyydestä. Ex-pääministeri Alexander Stubb yritti esimerkillään osoittaa, että kenellä tahansa on aikaa treenata triathloniin.

Kaikki eivät siihen uskoneet, mutta onneksi apuun ryntäsi trendilaji HIIT, kovatehoinen intervallitreeni, joka väittää, että vartissa voi saavuttaa yhden liikuntatunnin hyödyt. Kanadalainen yliopistotutkimus pani paremmaksi: minuuttikin riittää, kunhan sen painaa täysillä.

Tiede on myös osoittanut, että jo pelkkä hauislihaksen ajatteleminen kasvattaa lihasta. Voiko tämän helpompaa enää olla? Ajattelen, siis liikun – vähintään 10 000 askelta päivässä.