Pop up Eura -ravintolakonsepti auttaa ehkäisemään nuorten syrjäytymistä

Mitä siitä tulee, kun gourmet-ravintolassa kokkaa kuusi kokematonta nuorta? Eurassa kokeiltiin, voisiko työtä ja koulutusta vailla olevia nuoria innostaa uusille urille keittiön kautta.

Kello on 8.30 Euran pop up -ravintolassa. Vekkulin hobittimajan näköiseen Holvikellariin avattu lounaspaikka on ollut auki vasta neljä päivää. Mahtaako homma olla siellä jo hallussa? Mennään katsomaan.

Keittiössä touhutaan tiivisti, mutta rauhallisesti. Palsternakat on kuorittu ja Niklas Tunturivuori, 21, paloittelee niitä tasaisiksi sentti kertaa sentti -kokoisiksi kuutioiksi. Viiden päivän ravintolakokemuksella hän hallitsee jo veitsenkäytön ja tietää, että tämän kokoiset kuutiot ovat noppia. Ihan kaikki raaka-aineet eivät tosin vielä ole nimeltä tuttuja.
– Tähän tulee vielä sitä rehua, mikä se nyt on?
Vieressä selleriä pilkkova Jussi Sinkkonen, 20, auttaa:
– Rosmariini.

Pojat ryhtyivät opiskelemaan keittiö-taitoja reilu viikko sitten, kun Euran pop up -ravintolaryhmän kuusi nuorta kokoontuivat valmennukseen Kustavissa. Siellä keittiömestari Rainer Nyman kävi läpi keittiösanastoa ja veitsen käyttöä.

Kun hän pyysi porukkaa hakemaan pöydältä rosmariinia, kaikki etsivät siitä ensin kuvan kännykkänsä netistä. Moni ei ollut aiemmin kokannut lainkaan. Tästä tilanteesta vain viiden päivän päästä nuoret valmistivat jo lounaan kymmenille ravintola-asiakkaille. Eikä mitään nakkikastiketta, vaan kolme ruokalajia ja gourmet-tasoa.

Todellista ja mielekästä

Nuorten pop up -ravintola on kokeilu, jolla syrjäytymisvaarassa olevia nuoria pyritään nykäisemään työelämän suuntaan. Monilta työkokemus puuttuu täysin, eikä peruskoulun jälkeisiä opintoja ole tai ne ovat jääneet kesken. Tämä porukka pitää saada innostumaan omasta tulevaisuudestaan.

Hankkeen kehittäjä, työyhteisövalmentaja Pekka Kuru kertoo, että nuoret saavat kurssilta aitoa työkokemusta ja työtodistuksen. Lisäksi he saavat henkilökohtaisen suunnitelman työuralleen.
– Idea on, että tehdään jotain todellista, arvokasta ja mielekästä. Ei siis leikitä, vaan työskennellään.

Nuoret joutuvat kohtaamaan täällä monelle heistä uusia asioita. Pitää kyetä työn vaatimaan päivärytmiin ja pitää uskaltaa ottaa vastuuta tekemisistään.
– Ja täytyy suostua toimimaan johdettavana – ei mitenkään itsestään selvää, jos siitä ei ole kokemusta, Pekka Kuru sanoo.
Tarkoitus on rohkaista ja innostaa nuoria huomaamaan, että he oppivat ja osaavat. He saavat tuntea olevansa työyhteisössä tarpeellisia.

– Tärkeintä on, että nuori saa onnistumisen kokemuksia. Se kasvattaa itseluottamusta ja nostaa motivaatiota, Pekka Kuru sanoo.
Tämän pop up -kokeilun teemaksi valikoitui ruoka, koska se on Eurassa suuri työllistäjä. Seudulla on elintarvikkeiden alkutuotantoa, jalostusta ja pakkaamista. Kurssilla onkin tutustuttu näihin niin kalastajan matkassa kuin tehdasvierailuilla.

Ruokaa laittaessaan nuori saa välitöntä palautetta työstään sekä itse havainnoimalla että palautteena asiakkailta.
– Ruoka on myös merkittävä yhteisöllinen rituaali. Ruoan valmistaminen kuuluu elämänhallinnan taitoihin, Pekka Kuru kertoo.

Kannattako tämä?

Hankkeen pohjalla on aito huoli nuorista. Taustalla on myös kustannuskysymys. Yhdelläkään kunnalla ei olisi varaa jättää nuoriaan pysyvästi toimeentulotuen asiakkaiksi.

Toki hanke myös vaatii rahaa. Eurassa tätä varten siirrettiin 15 000 euroa toimeentulotuesta.
– Hanke on kannattava, jos edes neljä näistä nuorista saadaan puoleksi vuodeksi pois toimeentulotuelta, kertoo Euran perusturvajohtaja Sanna-Tuulia Lehtomäki.

Hän on erityisen iloinen, että perusturvalautakunta antoi hankkeelle mahdollisuuden.
– Täällä uskallettiin toimia nopeasti, ilman jarruttavaa byrokratiaa ja voivottelua resurssien vähyydestä.
Sanna-Tuulia Lehtomäki toivoo, että tulevaisuudessa tällaisia nuorten pop up -projekteja voisi olla muiltakin aloilta, esimerkiksi metallialan tai vaikka kotihoidon pop up.

Porkkanakiintiö täyteen

Kello 10 pidetään tauko. Nautitaan kahvia, leipää ja tupakkaa. Jani Jortikka tarjoilee porukalle suklaata 23-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi.

Jani valmistui merkonomiksi ammattikoulusta pari vuotta sitten. Hakuyrityksistä huolimatta työtä ei ole löytynyt. Aika on kulunut fantasiakirjallisuutta lukien.
– Haluaisin työtä, jossa ollaan ihmisten kanssa tekemisissä, hän kertoo.

Ohjaajan mielestä Jani sopisi lähihoitajaksi.
– Voisin ollakin! Siskoni on lähihoitaja, ja hän sanoi, että miespuolisista lähihoitajista suorastaan tapellaan.

Tauon jälkeen Jani putsaa ja paloittelee ananasta jälkiruokaan. Marko Toivonen, 22, silppuaa siihen minttua. Jussi ja Niklas nostelevat keitettyä porkkanaa tehosekoittimeen, lisäävät kermaa ja voita. Rainer muistuttaa, että jokaisesta sose-erästä on maistettava suolaisuus.
– Nyt tulee kyllä viikon porkkanakiintiö täyteen, Niklas tuumaa maistellessaan.

Marko kysyy, onko hän tänään tiskivuorossa. Kuultuaan, että on, hän päästää ilahtuneen huudon: jess!
– En mä kotona tykkää tiskata, mutta täällä se on helppoa: astiat koneeseen ja parin minuutin päästä pois, hän selittää.

Tavarat on siivottu työvaiheiden jälkeen saman tien paikoilleen, nyt tarvitaan enää viimeinen pyyhkäisy pinnoilta. Sitten keittiöhatut suoraksi otsalle: valmiina ollaan!

Ei päänsilitystä, vaan ohjausta

Keittiömestari Rainer Nymanille on tärkeää, että nuoret saavat heti kiinnostavia haasteita. Ei siis mitään nakkikastikkeen tekoa.
– Täällä toimitaan kuten muissakin johtamissani keittiöissä. Eivät nämä ole minulle mitään syrjäytyneitä nuoria, he ovat työntekijöitä.
– Teen selväksi, että jokaista tarvitaan, vain hengaamaan ei tänne voi tulla.

Rainer on koko ajan läsnä. Hän näyttää ja opastaa, kertoo reunaehdot ja sitten antaa vastuun.
– Eivät nämä nuoret kaipaa päänsilitystä, vaan ohjausta. Kun käskin yhtä pesemään vessat, tämä sanoi ettei ole ikinä sitä tehnyt. Sanoin, että ai jaa, tulen sitten näyttämään.

Nuoret ovat hämmästyneet, että keittiössä ei karjutakaan television kokkausohjelmien tyyliin.
– Olen vaativa ja tarkka, mutta en huuda tai lannista.

Rainer antaa päivän päätteeksi aina palautetta. Eilen se oli muistutus äänen käytöstä: avokeittiöstä v-sanat kaikuvat esteettä asiakkaidenkin korviin. Palautetta, erityisesti kiittävää, tulee myös kävijöiltä.
– Erään nuoren vanhemmat olivat syötyään sanoneet, että anna poika meille ostoslista, me hankitaan ainekset, jotta voit tulla meille kokkaamaan.

Halvalla hyvää

Kello 11.00 Rainer avaa ravintolan ovet. Niiden takana odottaa jo useita asiakkaita. Sana on kiirinyt, moni tulee tuttujen suosituksesta. Aikaa ei pöydissä kulu ruoan valitsemiseen, sillä kaikille tuodaan samat annokset. Toki allergiset ja kasvissyöjät huomioidaan omilla versioillaan.

Kolmen ruokalajin menu maksaa vain 13 euroa. Sillä päästään omilleen, ei vielä tehdä voittoa. Jos menu olisi liian tyyris, se karsisi kävijöitä. Ja juuri heitä tässä tarvitaan, jotta nuoret saavat kokemusta täysillä pyörivästä ravintolatoiminnasta.

Rainer huikkaa Heidi Hepomaalle: neljä alkupalaa! Tämä ryhtyy kasaamaan puisille lautasille jokirapusalaattia, marinoitua punasipulia, avokadoa ja chilimajoneesia. Annokset tehdään vasta tilauksesta, näin ne ovat takuulla raikkaita.

Heidi, 23, viihtyy ravintolatyössä niin, että toivoisi siitä itselleen ammatin, vaikka oppisopimuksella. Kaukaisena haaveena olisi joskus perustaa kahvila yhdessä ystävän kanssa. Heidiltä jäi aikanaan lukio kesken, kun hän tuli raskaaksi. Nelisen vuotta
hän on hoitanut poikaansa kotona. Viime aikoina hän on myös opiskellut aikuislukiossa: ylioppilaslakin hän saa ennen joulua.
– Kurssi on ollut tosi hyvä juttu. Itsekin olen yllättynyt, kuinka hyvää palautetta asiakkailta on tullut, Heidi kertoo.

Itsetunto nousee kohisten

Porukan yksilövalmentaja ja ryhmänohjaaja Kati Kääntee on kuullut näiltä nuorilta, että ainakaan koulun penkki ei heitä kiinnosta. Nyt hän yrittää selvittää jokaisen kanssa, mikä voisi kiinnostaa ja miten siihen pääsisi.
– Joskus se vaatii nuoren puolesta soittelemista ja papereiden täyttämistä. Byrokratia voi tuntua lannistavalta.

Koko ryhmälle opetetaan työelämätaitoja: että pitää tulla ajoissa töihin ja ilmoittaa, jos on sairas.
– Jos joku ei ole paikalla aamukahdeksalta, soitan hänelle. Jos ei vastaa, lähden hakemaan kotoa. Kerran olen joutunut tämän tekemään.

Katin mielestä haasteellisinta tämän porukan kanssa on ollut heidän tavoittamisensa.
– Monet syrjäytymässä olevat eivät luota ”sossun täteihin”, eivätkä vastaa heiltä tuleviin puheluihin tai kirjeisiin.

Nyt kun porukka on kasassa, Katilla on vain hyvää sanottavaa heistä.
– Monilla oli epäilevä asenne: mitäköhän siitä tulee, kun tällaisia kokemattomia nuoria päästetään ravintolaan. Hyvää on tullut, porukka on motivoitunutta ja oppivaa.
– Osaaminen on kasvattanut heissä ammattiylpeyttä ja sen myötä myös itsetunto on noussut ihan kohisten.

Ihan tikissä

Kello 11.30. asiakkaita on jo kaikissa pöydissä. Toisilleen tuntemattomat seurueet joutuvat epäsuomalaisesti jo jakamaan keskenään pitkän pöydän.

Pääruokia nousee lautasille: yli yön haudutettua porsaan niskaa, rosmariini-juureksia, porkkanasosetta ja sipulilientä. Niklas ja Jussi kasaavat komeita, syksyisiä annoksia, jotka irrottavat ihastuksen huokaisuja. Rainer luottaa siihen, että keittiöstä tulee sitä mitä tilataan. Vahtimisen sijaan hän ehtii vaihtaa muutamia sanoja asiakkaiden kanssa, samalla kun vie annoksia.

Sen sijaan tiskissä meinaa tulla hoppu, kun astiat ovat miltei kaikki kerralla käytössä.
– Alkupalalautasia on vain 20, kauhee kiire pestä ne seuraaville, Marko selittää vauhdissa.

Kello 12.30 asiakkaita on tullut ennätysmäärä: 60. Se tarkoittaa 180 annosta puolessatoista tunnissa. Rainer laskee, monelleko vielä riittäisi ruokaa ja päättää pitää ovet auki.
– Tavoitteemme on 50 asiakasta päivässä. 30 ruokailijaa on minimi. Sillä kävijämäärällä saamme raaka-ainekulut katettua, Rainer kertoo.

Vielä tarjoillaan jälkiruoat: mutakakkua, ananas-passion-salaattia ja litsisorbettia sekä kahvit päälle. Pöydistä kuuluu tyytyväisiä kommentteja, kävijät ovat yksimielisiä siitä, että kannatti tulla.

Kello 14.00 ravintola suljetaan. Asiakkaita on käynyt 68. Keittiössä ei silti missään vaiheessa näkynyt paniikkia.
– Eihän tässä ollut edes mitään ongelmaa. Mä olin tänään ihan tikissä, Niklas sanoo.
Ja näyttää ansaitusti tyytyväiseltä.

Artikkeli on julkaistu Kotiliedessä 24/2013 nimellä Keittiön kautta töihin.

Teksti: Mia Kuntsi
Kuvat: Miikka Kiminki