Ihmiset

Sofia löysi afrikkalaisen isänsä: "Tiesin jo varhain olevani äitini rakkauslapsi"

Sofia Berlin tiesi jo lapsena, että hän oli saanut alkunsa, kun vanhemmilla oli aviokriisi ja äiti rakastui afrikkalaiseen mieheen. Kasvatti-isän kuoltua Sofia havahtui. Pitäisikö hänen matkustaa Nigeriaan tapaamaan biologista isäänsä?

Tietokoneen ruutu täyttyi afrikkalaisten miesten kuvista. Sofia Berlin, 40, istui olohuoneen sohvalla ja googlasi. Hän tiesi biologisesta isästään vain nimen, iän ja sen, että tämä on kotoisin Nigerian Lagosista.

Tähän asti Sofialle oli riittänyt se perhe, johon hän oli syntynyt ja jossa hän oli kasvanut. Äiti, jolle raskaus tuli yllätyksenä, eihän hänen pitänyt saada lapsia. Viisi vuotta vanhempi veli, joka oli adoptoitu perheeseen ennen Sofiaa, sekä kaksi ja seitsemän vuotta Sofian jälkeen syntyneet sisar ja veli. Ja isä eli pappa, kuten ruotsia äidinkielenään puhuva Sofia häntä kutsui.

Pappa, joka oli ottanut Sofian omakseen, vaikka tämä oli toisen miehen lapsi.

Aina erilainen

Tietysti Sofia huomasi jo lapsena olevansa erilainen.

”Kyllähän sen tajusi, kun peilistä katsoi”, Sofia hymähtää.

Muulla perheellä oli vaalea iho, terävä nenä ja suora suomalainen tukka. Koko kylässä ei edes asunut muita tummaihoisia. Minne tahansa Sofia meni, ihmiset kysyivät, mistä hän on kotoisin.

”Äiti vastasi kaikille, että olen hänen tyttärensä.”

Hyvin nuorena Sofia ymmärsi senkin, ettei pappa ole hänen biologinen isänsä. Äiti oli kertonut, että heillä oli ollut papan kanssa avio-ongelmia ja hän oli rakastunut toiseen mieheen. Suhde Turussa farmaseutiksi opiskelleeseen nigerialaiseen oli loppunut, kun äiti tuli raskaaksi ja halusi pitää lapsen.

”Äiti on aina painottanut, että olen kärleksbarn, rakkauslapsi, ja jollei minua olisi, myöskään pikkusisko ja -veli eivät olisi syntyneet.”

Sofiaa ei haitannut, ettei biologinen isä ollut halunnut nähdä tytärtään. Ei hänkään ollut kiinnostunut isästä.

Neljänkympin kriisi

Jotain täytyy tehdä. En jaksa tätä, Sofia sanoi puolisolleen pari vuotta sitten.

Hän istui keittiössä ja katseli puutarhaa. Kevät teki tuloaan, ja elämä oli periaatteessa raiteillaan. Raaseporissa asuvalla Sofialla oli rakastava aviomies, kaksi hurmaavaa tytärtä, antoisa työ luokanopettajana ja unelmien koti. Silti kaikki tuntui kurjalta.

Sofia päätti ottaa yhteyttä psykoterapeuttiin. Ensimmäisestä käynnistä on nyt kaksi vuotta. Terapiassa Sofia puhui erilaisuuden tunteesta ja siitä, että hän pärjää aina itse. Biologisesta isästä ei juuri juteltu, mutta Sofia alkoi miettiä, pitäisikö isä sittenkin etsiä.

”Tajusin, että se täytyy tehdä nyt, kun isä voi vielä olla elossa.”

Taustalla vaikutti papan kuolema.

Papan tyttö

Kun papan viimeiset hetket olivat käsillä, Sofia olisi halunnut olla hänen luonaan muiden sisarusten mukana, mutta välit pappaan eivät olleet kunnossa. Sofia vaelteli ympäri taloa keksimättä, mitä tehdä, ja soitti lopulta siskolleen.

Sofian ääni murtuu, kun hän muistelee tuota hetkeä.

”Pyysin siskoani sanomaan papalle terveisiä ja kertomaan, että Soffi rakastaa häntä,” hän saa sanottua.

Isän kuolema oli suru-uutinen, mutta myös helpotus. Lapsena Sofia oli ollut papan tyttö, mutta kun vanhemmat erosivat Sofian ollessa 13-vuotias, välit alkoivat huonontua. 16-vuotiaana ne kiristyivät entisestään, kun Sofia rakastui itseään viisi vuotta vanhempaan mieheen, jota pappa ei sietänyt.

Joskus diabetes sekoitti papan verensokerit ja hän huusi, ettei Sofia ole hänen tyttärensä. Hän myös syytti Sofiaa yhteydenpidosta biologisen isään. Se tuntui epäreilulta, eihän Sofia tiennyt biologisesta isästään juuri mitään.

”Myöhemmin olen tajunnut, että otin vanhempien erossa äidin puolen.”

Papan kuolema antoi mahdollisuuden etsiä toinen isä.

”Ennen papan kuolemaa en pystynyt edes ajattelemaan sitä. Se olisi ollut niin paha isku hänelle.”

”Olen löytänyt isäsi”

Lopulta, tammikuussa 2017, tuli se ilta, jolloin Sofia istui googlaamaan. Hän tuijotti tietokoneen ruudulle ilmestyneitä kuvia miehistä ja muisteli valokuvaa, jonka äiti oli näyttänyt hänelle kauan sitten. Kuva oli otettu 1970-luvulla, kun isä oli 25-vuotias. Nyt hänen täytyi olla jo 65-vuotias.

Yksikään miehistä ei vaikuttanut oikealta, ei myöskään äidistä, jolle Sofia näytti löytämiään kuvia. Sofia päätti antaa asian toistaiseksi olla ja vannotti äitiään: älä sotkeudu asiaan.

Parin viikon päästä puhelin kuitenkin soi.

”Olen löytänyt isäsi”, äiti sanoi.

Facebook-profiilissa kaikki piti paikkansa. Miehen nimi, ikä, opiskeluvuodet Suomessa ja kaverit, jotka olivat opiskelleet samaan aikaan Turussa. Silti Sofian oli vaikea uskoa asiaa todeksi.

”Tiesin, että se oli hän, mutta samalla mietin, ettei voi olla niin helppoa löytää ihmistä 40 vuoden jälkeen.”

Kaikella on merkitys

Yhteyden ottaminen suoraan isään tuntui liian tungettelevalta. Siksi Sofia lähetti viestin isän kaverille Babatundelle, jonka äiti muisti hyvänä tyyppinä.

Sofia kirjoitti olevansa Olalekanin ja Helenan tytär ja haluavansa tietoja juuristaan. Jos isää kiinnostaisi, hän voisi ottaa yhteyttä.

Seuraavina päivinä Sofia vilkuili puhelintaan. Moneen päivään Babatunde ei edes lukenut viestiä. Runsaan viikon päästä hän vastasi lukeneensa viestin ja ottaneensa yhteyttä Sofian isään. Parin päivää myöhemmin tuli viesti, jossa oli isän puhelinnumero. Sofia sai sen, kun papan kuolemasta oli kulunut minuutilleen vuosi.

”Uskon, että kaikki liittyy kaikkeen. Kaikella on merkitys.”

Oli perjantai-ilta. Ulkona jo pilkkopimeää. Sofian tyttäret leikkivät yläkerrassa huoneissaan, ja nuoriso-ohjaajana työskentelevä mies oli töissä. Sofia päätti soittaa isälle saman tien.

Puhelu Nigeriaan

Puhelu katkeili, ja miehen ääni muuttui puuroksi. Nigerialaisen aksentin sävyttämää englantia oli vaikea ymmärtää. Kesti kauan, ennen kuin Sofia sai edes selitettyä, kuka hän on. Isä pyysi soittamaan seuraavana päivänä uudelleen.

”Puhelu oli isälle varmasti järkytys. Hän oli vasta samana päivänä saanut lukea viestin, jonka olin lähettänyt Babatundelle.”

Ennen kuin puhelu loppui, isä kuitenkin sanoi juuri ne sanat, jotka Sofia halusi kuulla: ”Olen sinun isäsi.”

”Se oli ihana tunne. Ymmärsin, että hän ottaa minut vastaan.”

Samalla sovittiin, että Sofia kutsuu Olalekania daddyksi.

Miksei isä tule?

Lagosin kuuma ja kostea ilma iskivät vasten kasvoja, kun Sofia astui lentokentältä pimeään iltaan. Kymmenet mustat miehet olivat Sofiaa vastassa. Onko sinulla Nigerian valuuttaa? Tarvitsetko taksin?

Sofia oli aina tuntenut itsensä tummaihoiseksi. Nyt häntä kutsuttiin valkoiseksi naiseksi.

Daddyä ei näkynyt, vaikka hän oli luvannut tulla. Puhelin ei toiminut. Kyynelet pyrkivät silmiin ja ääni tärisi, kun Sofia kertoi kahvilan tarjoilijalle odottavansa isäänsä. Mitä hän nyt tekisi? Paluulento olisi vasta viikon päästä.

Olet isäsi näköinen

Kun isä sitten saapui, yhdennäköisyys oli silmiinpistävä. Sofiasta tuntui, että hän tunsi miehen, vaikka ei ollut koskaan tavannut tätä.

”Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Kun istuimme daddyn kanssa lentokentän kahvilassa, tuntui, että kaikki on oikein. Heti alusta pystyin sanomaan hänelle mitä vain, ja hän vastasi rehellisesti.”

Isä kertoi muun muassa alkoholiongelmastaan. Kuukausi ennen Sofian tuloa hän oli kuitenkin lopettanut juomisen.

Selvisi, että isä oli palkannut jonkun hakemaan Sofian saapumisaulasta ja tuomaan hänet luokseen toiseen kahvilaan. Jostakin syystä niin ei kuitenkaan ollut tapahtunut.

Seuraavan viikon isä näytti Sofialle Lagosia, ja hänen vaimonsa, Sofian mommy, opetti ”tytärtään” tekemään nigerialaista ruokaa. Naapureita ja sukulaisia virtasi tervehtimään. Sofiasta tuntui, että hän oli kuin vastasyntynyt lapsi, jota kaikki rakastavat ja ihailevat ehdoitta.

Parasta oli kuitenkin se, että niin monet totesivat Sofian muistuttavan isäänsä.

”Siskolleni sanottiin aina, että hän on äidin, famun ja mummon näköinen. Minä en koskaan ollut kenenkään näköinen. Edes esikoistyttäreni ei näytä yhtään minulta.”

Sofia tunnisti isässään myös muita tuttuja piirteitä, joita hänen vanhemmillaan tai sisaruksillaan ei ole. Daddy oli samalla tavalla tulisen temperamenttinen kuin Sofia.

”Meillä kotona sellainen ei ollut ok.”

Ei tarvetta palata

Kotiinpaluupäivänä Sofia sai daddyn kotona pidetyssä nimenantoseremoniassa nimen Omotunde, ”Lapseni on tullut takaisin luokseni”. Isä oli valinnut nimen jo Sofian ensimmäisen soiton jälkeen.

Kasteen jälkeen isän ystävä sanoi, että Sofia voisi hankkia Nigerian passin, koska hän on nyt nigerialainen.

”En todellakaan ole! Olen sama Soffi kuin ennenkin, vain kokonaisempi.”

Nigeriaan hänen ei enää tarvitse palata, yhteydenpito nigerialaisen perheen kanssa riittää. Isänsä ja siskopuolensa kanssa Sofia lähettelee viikoittain Whatsapp-viestejä. Mommylle hän soitti viimeksi uutenavuotena.

”Minun täytyi saada tutustua daddyyni. Mutta vielä enemmän tarvitsin sitä, ettei hän työntänyt minua pois.” •

”Äiti on aina painottanut, että olen kärleksbarn, rakkauslapsi.”

”En ole aiemmin ollut kenenkään näköinen. Edes esikoistyttäreni ei näytä yhtään minulta.”

Juttu on ilmestynyt alun perin Kotiliedessä 4/2018.