Neulonta

Neulominen vähentää stressiä ja ehkäisee dementiaa – listasimme neulomisen 5 uskomatonta terveyshyötyä

Neulominen on paitsi mukava harrastus myös palvelus aivojen hyvinvoinnille. Listasimme 5 syytä, miksi puikkoja kannattaa heiluttaa entistä kiivaampaan tahtiin!

Neulominen on harvinaisen koukuttava harrastus. Kun pipojen, sukkien ja puseroiden neulomisessa on päässyt vauhtiin, ei hommasta tahdo tulla loppua. Innokkaille neulojille on nyt hyviä uutisia: neulominen on hyväksi aivojen terveydelle.

Muun muassa tutkijat Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa ovat todenneet neulomisen terveyshyödyt. Erityisen tärkeänä pidetään neulomisen ja virkkaamisen rytmistä liikettä, joka sekä haastaa että rentouttaa aivoja.

Samat terveyshyödyt pätevät myös virkkaamiseen, muihin käsitöihin ja ylipäänsä käsillä tekemiseen, kuten piirtämiseen, värittämiseen, huovuttamiseen, ristipistotöihin, maalaamiseen tai puutöihin.

Lue myös: Sähkötekniikka vaihtui luovaan alaan: Tiina, 29, löysi suomalaisesta villalangasta unelma-ammattinsa

Neulomisen terveyshyödyt ovat moninaiset!
Neulonta on kuin terapiaa jo herkullisten väriensä puolesta. Kuva: iStockphoto

Neulomisen terveyshyödyt:

1. Neulominen vähentää stressiä ja masennusta

Neulominen on monelle käsityöihmiselle hyväksi todettu tapa rentoutua. Kun työpäivän päätteeksi saa neuletyön käsiinsä, syke tasaantuu ja mieli rauhoittuu. Neulominen voikin saada aivot meditatiiviseen tilaan samaan tapaan kuin vaikka jooga.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että neulominen voi vähentää stressiä ja jopa masennusta. Neuloessa stressihormoni kortisolin määrä laskee ja mielihyvähormonien dopamiinin ja serotoniinin määrä kasvaa.

2. Neulominen kehittää motorisia taitoja

Neuloessa ja kaikkia käsitöitä tehdessä sormien ja käsien lihakset ovat jatkuvassa liikkeessä. Tämä liike kehittää niitä aivokuoren alueita, jotka ohjaavat käden lihaksia. Lihasten kehittyessä sorminäppäryys kehittyy.

Hyvä sorminäppäryys voi johtaa parempaan neulontakäsialaan. Näppäryydestä on hyötyä myös monissa muissa puuhissa, kuten vaikkapa marjanpoiminnassa.

3. Neulominen edistää oppimista, muistia ja keskittymiskykyä

Moni neuloo mielellään luennoilla tai kokouksissa. Muista saattaa vaikuttaa siltä, että neuloja on uppoutunut omaan maailmaansa, mutta todellisuus voi olla päinvastainen. Pienimuotoinen fyysinen tekeminen voi auttaa keskittymään kuultuun asiaan paremmin.

Rytminen liike auttaa suurta osaa ihmisistä oppimaan ja muistamaan asioita paremmin. Fyysinen liike vilkastaa verenkiertoa ja ylläpitää mielen vireyttä. Neulomisen lisäksi myös esimerkiksi kävely, vaatteiden silittäminen, pyykkien viikkaaminen, venyttely ja piirtäminen voivat tukea uuden oppimista.

Tekeminen tukee oppimista ja keskittymiskykyä niin kauan kuin se ei vaadi tarkkaavaisuutta. Jos olet siis vasta opettelemassa neulomaan, ei neulominen välttämättä onnistu samaan aikaan muun aivokapasiteettiä vaativan toiminnan kanssa.

Lue myös: Kannattaako äänikirjaa kuunnella lenkillä tai musiikkia työskennellessä? Aivotutkija kertoo, milloin multitaskaus kannattaa – ja milloin ei

4. Neulominen voi vähentää kroonisia kipuja

Erittäin ahkera neulominen voi rasittaa käsiä ja sormia liikaa ja aiheuttaa kipuja. Mutta silloin kun neuloo kohtuudella ja muistaa pitää taukoja, voi neulominen päinvastoin helpottaa kipuja sormissa ja ranteissa.

Neulomista on käytetty jopa sairaaloissa kroonisten kipupotilaiden hoidossa. Iso-Britanniassa Bathin kaupungin sairaalassa kroonisista kivuista kärsivät kokoontuvat viikoittain neulomaan ja virkkaamaan yhdessä.

Lue myös: Innokas neulominen voi vetää kädet ja niskan kramppiin – 4 hyvää tapaa hoitaa ja ehkäistä jumeja

5. Neulominen voi ennaltaehkäistä muistihäiriöitä ja dementiaa

Muistisairauksia voi ehkäistä harjoittamalla aivojaan ja opettelemalla uusia asioita. Siksi neulominen ja etenkin uuden neuletekniikan opettelu voi osaltaan ennaltaehkäistä muistisairauksia tai muistihäiriöitä samalla tavalla kuin vaikka sudokujen ja ristikoiden ratkominen.

Lähde: Raija Kivimetsä, Parasta aivoillesi -kirja (Otava). Jutun on tarkistanut aivotutkija Minna Huotilainen.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Neulominen vähentää stressiä ja ehkäisee dementiaa – listasimme neulomisen 5 uskomatonta terveyshyötyä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.