Morsionruusu sopii ruusuryhmiin
Morsionruusu muistuttaa juhannusruusua. Se kukkii samaan aikaan, mutta tuoksuvat kukat ovat hennon vaaleanpunaiset.
Morsionruusu, Rosa Pimpinellifolia-ryhmän Juhannusmorsian-lajike, on kapeahko, pystykasvuinen, runsaasti haarova pensas, joka kasvaa noin puolitoista metriä korkeaksi.
Kesäkuun lopulla avautuvat kukat ovat puolikerrannaiset ja niiden hennon vaaleanpunainen väri haalistuu kukkien vanhetessa.
Pensaassa on samanaikaisesti erivärisiä kukkia tummemmista nupuista lähes valkoisiin vanheneviin kukkiin.
Syyskesällä pensasta koristavat tummat, ruskeanpunaiset kiulukat.
Morsionruusu viihtyy auringossa
Morsionruusu viihtyy muiden pimpinellaruusujen tavoin parhaiten aurinkoisella paikalla, syvämultaisessa ja ravinteikkaassa maassa.
Morsionruusu on edukseen sekä pensasryhmissä että aidanteissa.
Pensas sopii erinomaisesti yhdisteltäväksi perinteisen kerrottukukkaisen juhannusruusun kanssa, sillä ne ovat kasvutavaltaan samanlaisia ja kukkien värit korostavat miellyttävästi toisiaan.
Pensas ränsistyy vanhetessaan, joten sitä on syytä nuorentaa vanhimpia oksia poistamalla.
Morsionruusu on hyvin talvenkestävä ja menestyy vielä VII-vyöhykkeelläkin.
Muiden juhannusruusujen tavoin morsionruusu tekee runsaasti juuriversoja.
Lähde ja kuvat: Taimistoviljelijät ry
Kommentoi
Kommentoi juttua: Morsionruusu sopii ruusuryhmiin