![](https://kotiliesi.fi/awpo/img/2023/08/sitta_2.jpg?s=9ba2b353c443c93935849af363f33117&fit=crop)
Pihavalo pidentää hämärtyviä iltoja – 14 kaunista vaihtoehtoa
Pihavalo on hyvä hankinta pimeisiin puutarhoihin ja jyrkkiin portaikkoihin. Oikeilla valaisinvalinnoilla luot pihasta tunnelmallisen olohuoneen, josta voi nauttia pitkälle syksyyn.
Pihavalo on ehdoton pihoilla, joissa halutaan viettää aikaa muulloinkin kuin kesän yöttöminä öinä. Maisemasuunnittelija Vivi Anderssonin mukaan moni toivoo pihalleen valaistusta.
”Moni asiakas sanoo, että meillä on pimeä piha. Pimeys voi tuntua pelottavaltakin. Siksi on tärkeätä, että on valaistusta”, Andersson sanoo.
Valaisimien avulla voi luoda turvallisuutta portaikkoihin ja korostaa pihan kauniita puolia. Esimerkiksi terassi voi kaivata valaistusta, jotta illanistujaiset ulkona voivat jatkua myöhään iltaan tai yöhön.
Yksi sääntö on kuitenkin hyvä muistaa pihan valaisussa.
”Pihalla suositaan alaspäin suuntaavia valoja, jotka valaisevat kävelyreitin. Ylöspäin suuntaavat valot häikäisevät.”
Lue myös: 5 vinkkiä: Näin suunnittelet ja toteutat mökin ulkovalaistuksen
Pihavalo – 14 kaunista vaihtoehtoa
Pylväsvalaisimet polkujen varteen
![Pihavalo polun varteen.](https://kotiliesi.fi/awpo/img/2023/08/5704709011019_14.jpg?w=840&h=840&fit=crop-50-50-1&s=c774ab5e42ec504ae2cdb06aac83b97f)
![Antrasiitinharmaa Konstsmiden pylväsvalaisin Trieste Spot on metrin korkuinen, 64,90 e, K-Rauta.](https://kotiliesi.fi/awpo/img/2023/08/asset_jpeg_24691567.jpg?w=600&h=600&fit=crop-50-50-1&s=17202b5f2ca83cae1fc545441c3e1b87)
Lue myös: Tunnelmavalo helposti kodin eri tiloihin: 5 vinkkiä
![Norlysin Asker Pollarissa on särmää, 388 e, Valaisinmestari.](https://kotiliesi.fi/awpo/img/2023/08/aske-1311-2.jpg?w=840&h=840&fit=crop-50-50-1&s=06749b896ee1ec185de7c8ff9ea676ef)
![Dyberg Larsenin DL20 tuo pihapoluille skandinaavista tyyliä, 100 e, Valaisinmestari.](https://kotiliesi.fi/awpo/img/2023/08/5704709010210_1.jpg?w=840&h=840&fit=crop-50-50-1&s=15bbb6d2cf5d20f4e19dd4c70e5fe304)
![Kotimaisen Garden Lightsin Oberon-pylväsvalaisimen kirkkautta voi säätää valaisimen sisällä olevalla himmentimellä. Myös valokuviota voi säätää mukana tulevilla valonjakolevyillä, 145 e, Valoliike.](https://kotiliesi.fi/awpo/img/2023/08/juttukuva-garden-lights.jpg?w=796&h=796&fit=crop-50-50-1&s=7d418ef285b17762e2c30b1dbb78943b)
Kannettava pihavalo valaisee siellä, missä haluat
![Muovinen Edison-valoketjun lämminsävyiset puutarhavalot palavat aurinkokennon avulla, 36,95, K-Rauta.](https://kotiliesi.fi/awpo/img/2023/08/asset_jpeg_24879539.jpg?w=840&h=840&fit=crop-50-50-1&s=f655a11c86fce242c6e45de31a33f02b)
![Fatboyn Bolleke ilahduttaa eri väreissä. Kannettava ja johdoton pihavalo sopii sisä- ja ulkokäyttöön, 89 e, Vepsäläinen.](https://kotiliesi.fi/awpo/img/2023/08/27_fatboy_lights-on_moodpicture-baarn.jpg?w=840&h=840&fit=crop-50-50-1&s=9b84e1bbbcc606befc58da4f9286d50f)
![Cellon solarpallo latautuu auringonvalossa ja syttyy illan hämärtyessä. Pallossa on aurinkokenno ja ladattava akku, 9,95 e, K-Rauta.](https://kotiliesi.fi/awpo/img/2023/08/asset_jpeg_24882503.jpg?w=840&h=840&fit=crop-50-50-1&s=d310dbc85e55b51e5cdd610b42cc056d)
![Puutarhajuhliin pöydälle tai puun oksaan roikkumaan. Marsetin ladattava ja johdoton Follow me puutarhavalo kulkee helposti mukana, 222 e, Finnish Design Shop.](https://kotiliesi.fi/awpo/img/2023/08/juttukuva-marset.jpg?w=796&h=796&fit=crop-50-50-1&s=8e313d7f607179cea212f429e475ae81)
![Trio Melo -aurinkokennovalaisimen akku latautuu aurinkoenergialla, 76,90 e, K-Rauta.](https://kotiliesi.fi/awpo/img/2023/08/asset_jpeg_25101737.jpg?w=840&h=840&fit=crop-50-50-1&s=4c60cee30105d84f2e885df7cc6f1490)
Seinävalaisimet koristavat talon julkisivua
![Konstsmiden Modena osoittaa juuri sinne, minne haluat, 24,90 e, K-Rauta.](https://kotiliesi.fi/awpo/img/2023/08/asset_jpeg_24532787.jpg?w=840&h=840&fit=crop-50-50-1&s=600ba7a8fbed54909907722eefaa4d59)
![Garden Lightsin Sitta-pihavalo on persoonallinen valinta, 55,90 e, Valomaailma.](https://kotiliesi.fi/awpo/img/2023/08/sitta_2.jpg?w=840&h=840&fit=crop-50-50-1&s=9ba2b353c443c93935849af363f33117)
![Garden Lightsin Mauri valaisee sekä ylös että alas. Valokeilaa voi säätää fiiliksen mukaan, 72,90 e, Joensuun Kukkatalo.](https://kotiliesi.fi/awpo/img/2023/08/juttukuva-seinavalaisin.jpg?w=796&h=796&fit=crop-50-50-1&s=dade90590c9afd35a88df086e1a212ac)
![Pihavalo Dyberg Larsenin DL31-seinävalaisimessa on tyyliä! 115 e, Dyberg Larsen.](https://kotiliesi.fi/awpo/img/2023/08/5704709010302_10.jpg?w=840&h=840&fit=crop-50-50-1&s=f9728ec5d6f8581293fc195d5afe29c3)
Kommentoi
Kommentoi juttua: Pihavalo pidentää hämärtyviä iltoja – 14 kaunista vaihtoehtoa