Atte Kilpinen syö munakkaan hopea-aterimilla ja säästää design-huonekaluihin: ”Olen materialisti, mutta en siinä mielessä, että shoppaisin ja kuluttaisin kauheasti”
Balettitanssija Atte Kilpinen kertoo, että hänellä on ollut kotihaaveita nuoresta asti. Hän unelmoi asuvansa sinisessä talosta Eirassa. Kun hän kuuli paahtoleipätelineestä, hän alkoi haaveilla sellaisesta.
Atte Kilpinen avaa oven ja napittaa haalaria. Kello on 13.30. Hän on juuri tullut töistä kotiin.
Ovensuusta näkyy pinkki frakki. Se päällä balettitanssija kätteli presidenttiä Linnanjuhlissa vuonna 2022. Puku nousi otsikoihin ja teki kantajansa kasvoista tutut. Eteisen seinällä frakki saa roikkua, kunnes huutokaupassa tulee vastaan 90 senttiä leveä 1800-luvun kullattu kokovartalopeili.
”Minulta on kysytty, miksi en vain hae peiliä Ikeasta. Mutta minulla on periaate, että jos ostan jotain, sen on oltava ikuista”, Atte sanoo.
Korkeutta peilillä saa olla niin paljon kuin senttejä löytyy – katto kun on kolmen metrin ja 30 sentin korkeudessa.
Atte muistaa sentit tarkalleen. Edeltävässä kodissa huonekorkeus oli kolme metriä. Kriteerinä oli, että seuraavassa katto olisi vieläkin korkeammalla.
Sille on syynsä. Oopperatalon näyttämöltä matkaa kattoon on 28 metriä.
”Jos seisot lavalla ja katsot ylöspäin, se on melkein yhtä korkea kuin kuusikerroksinen kerrostalo. Katto jatkuu loputtomasti ylös. Minulla on turvallinen olo silloin, kun katto ei ole lähellä. Silloin on tilaa unelmille”, Atte sanoo.
70-luvun lähiössä kasvanut Atte Kilpinen unelmoi vanhasta talosta keskustassa
Unelmapöytä: Eero Saarisen Tulppaani. Unelmavalaisin: Flos Arco. Unelmakylpyhuone: valkoista hartsia.
Sitten joskus, kun voin. Sitten haluaisin hankkia.
”Ihmisillä on urahaaveita ja asioita, joita he haluavat elämässä toteuttaa, vaikka perheen tai lapsia. Minulla on ollut tosi paljon kotihaaveita nuoresta asti.”
Himo marmoripintaista pöytää ja marmorijalkaista valaisinta kohtaan alkoi, kun hän näki ne lapsena samassa kuvassa, ehkä jossain äidin sisustuslehdessä.
Nyt ne löytyvät olohuoneesta.
Valaisimen Atte osti käytettynä, kun hän sai Hampurin baletissa ylennyksen solistitanssijaksi.
Ensiasunto oli unelma: 34-neliöinen yksiö, vuonna 1912 valmistuneessa kivitalossa Etu-Töölössä. Lautalattia, korkeat huoneet ja hartsipinnoitettu kylpyhuone.
Omaa kotia Atte ei halunnut ostaa 1920-lukulaisia nuoremmista taloista.
Samana iltana, kun avaimet olivat kädessä, Atte poisti sälekaihtimet ja alkoi maalata seiniä valkoisiksi.
”Olen kotoisin keskustan ulkopuolelta, alueelta, jossa ei ole vanhoja taloja. Ehkä siitä se rakkaus tulee. Vanhat talot olivat aina vähän vieraita, sellainen unelma”, Atte sanoo.
Lapsuudenkoti sijaitsee Turun Ilpoisissa, 70-luvulla rakennetussa lähiössä.
”Koristeita ei ole sen aikakauden taloissa arvostettu. Se on ollut toissijaista.”
Atte haluaa, että jo kotiovesta ulos astuminen hymyilyttää.
Kodin myynti-ilmoitus tuli vastaan syksyllä 2019 – kaupat tehtiin kuukausia myöhemmin
Syksyllä 2019 suu loksahti auki: vielä vanhempi talo, vielä korkeampi katto!
Oli soitettava heti.
Vuonna 1895 valmistuneessa talossa oli upea julkisivu, rapussa koristeelliset kaiteet ja maalaukset. Atte oli myyty.
Sisällä tunne vahvistui. Seinät olivat tupakan sävyiset, ikkunat peitetty sälekaihtimilla – mutta se valo, mikä niistä tulisi!
Omistajaa asunto vaihtoi helmikuussa vuonna 2020.
”Sanotaan, että hinta tuli alas niin paljon, että yksi päivä Atte oli tyytyväinen.”
Samana iltana, kun avaimet olivat kädessä, Atte poisti sälekaihtimet ja alkoi maalata seiniä valkoisiksi.
Huonekalut hän kantoi sisään yksitellen ennen muuttopäivää.
”Olin se hullu, joka käveli tuolla maton ja tuolien kanssa. Kun vanhempani tulivat autolla Helsinkiin, oli vain tyyliin pöytä kannettavana”, Atte sanoo.
”Olen materialisti, mutta en siinä mielessä, että shoppaisin ja kuluttaisin kauheasti.”
Hampurissa asuessaan Atte ikävöi läheisiään – ja huonekalujaan
Maaliskuussa 2020 koronapandemia sulki Oopperatalon. Atte laittoi kotinsa vuokralle ja otti vastaan työtarjouksen Hampurin baletista.
Töitä oli seitsemänä päivänä viikossa.
Asunnollaan Atte kävi vain nukkumassa. Hän ei kutsunut sitä kodiksi.
1920-luvulla rakennetun talon ullakkohuoneistossa ei ollut mitään vikaa. Katto oli korkea ja lattia lautaa.
Huonekalut olivat kauniita mutta eivät omia.
”Olen materialisti, mutta en siinä mielessä, että shoppaisin ja kuluttaisin kauheasti. Minulla on tosi kova tunneside asioihin, esimerkiksi huonekaluihini. Ne ovat kuin perheenjäseniä”, Atte sanoo.
”Esimerkiksi aina, kun laitan tämän lampun päälle, tulen iloiseksi. Tai aamulla, kun makaan sohvallani ja juon kahvia lempikupistani.”
Hampurissa kaikki oli väliaikaista. Läheiset olivat Suomessa.
Seinien maalaaminen toi hallinnantunnetta
Atte nojasi keittiönkaappeihin ja mietti, mitä tekisi. Oli elokuu vuonna 2022. Ensimmäistä kertaa vuosiin lauantai-illaksi ei ollut suunnitelmia.
Hän oli juuri palannut Hampurista. Henkilökohtaisessa elämässä myllersi. Ihmissuhteita päättyi. Moni asia muuttui.
Atte katsoi taakseen ja päätti: valkoista maalia.
Hän käveli läheiseen rautakauppaan, osti purkin maalia ja alkoi sutia ruskeita kaapinovia ja tiiliseinää valkoisiksi.
Maalaaminen toi hallinnantunnetta, pysyvyyttä.
”Ehkä silloin ymmärsin vielä paremmin kodin tär-keyden: se on turvapaikka. Tajusin, että joko jään tähän, enkä tee mitään tai sitten alan tekemään ja opettelemaan uudenlaista arkea”, Atte sanoo.
”Se, että aloitan aamun syömällä munakkaan hopea-aterimilla, tekee minut onnelliseksi.”
Atte syö munakkaan aamuisin hopea-aterimilla
Parasta ovat aamut. Atte herää seitsemältä, syö aamiaisen ja juo aamukahvin. Veden hän kaataa hopeiseen, ystävältä saatuun kannuun. Munakkaan hän paloittelee hopea-aterimilla.
”Se, että aloitan aamun syömällä munakkaan hopea-aterimilla, tekee minut onnelliseksi. Turha niitä on säästää kerran vuoteen, jos niitä voi käyttää joka päivä”, Atte sanoo.
Hopeinen on myös esine leivänpaahtimen vieressä.
”En ikinä ennen tiennyt, että tarvitsisin elämääni paahtoleipätelineen ennen kuin sellaisesta kuulin. Ja kun kuulin, aloin hulluna haluamaan sellaista. Koska mikä on siistimpää kuin ottaa sellaisesta pienestä hopeisesta paahtoleipätelineestä aamupaahtoleipä?” Atte sanoo.
Eihän sellaista esinettä voi olla!
”Mä näytän, se on aivan ihana!” Atte innostuu.
”Jos laitat heti paahtoleivän paahtimesta lautaselle, se jää löysäksi. Mutta kun se saa olla hetken tuossa, siitä tulee rapea”, hän sanoo ja pitelee kädessään ritilämäistä esinettä.
Se on lahja kumppanilta.
Aamiaisen jälkeen Atte kävelee Oopperatalolle. Ensin tunti pilatesta tai joogaa. Sitten alkavat harjoitukset.
Unelmatalo sijaitsee Eirassa
Vapaapäivinä Atte suuntaa Eiraan. Joka kerta, kun hän ohittaa sinisen, kartanoa muistuttavan kivitalon, hän ajattelee: unelmatalo.
”En tiedä, olisiko siihen muuttaminen ikinä mahdollista. Mutta ei tarvitsekaan. Unelmointi riittää.”
Parin tunnin päästä on oltava Oopperatalolla. Illalla on Draculan viimeinen näytös.
Katso videolta, kun Atte Kilpinen esittelee kolme kiinnostavaa esinettä
Juttu on julkaistu Dekossa 5/2024.
Lue myös Suomenkuvalehti.fi: Atte Kilpinen tanssi kaksi vuotta kivenkovassa Hampurin baletissa – ”Jos jaloista katosikin tunto, sinä hetkenä se oli toissijaista”
Kommentoi
Kommentoi juttua: Atte Kilpinen syö munakkaan hopea-aterimilla ja säästää design-huonekaluihin: ”Olen materialisti, mutta en siinä mielessä, että shoppaisin ja kuluttaisin kauheasti”