Lounakallion (kohde 31) makuuhuoneesta avautuu käynti terassille ja huikeille näkymille männynlatvojen yli.

Naantalin Asuntomessujen kuumimmat trendit – kopioi nämä 3 tyyliä oman kodin sisustukseen

Naantalin asuntomessualue sulautuu hienosti osaksi Luonnonmaan saaren ympäristöä. Messuilla voi bongata japanilaisen tyylin harmoniaa ja näppäriä säilytysratkaisuja keittiön arkielämään. Kokosimme kiinnostavimmat puheenaiheet messuilta.

Naantalin asuntomessujen messualue Lounatuuli sijaitsee Luonnonmaan saarella viisi kilometriä Naantalin keskustasta. Sen hätkähdyttävin piirre on alkuperäisen luonnon voimakas läsnäolo niin pihoilla kuin julkisilla alueilla, minkä vuoksi alue ei tunnu juuri ollenkaan uudelta asuinalueelta. Nostimme luonnon lisäksi kaksi muuta kiinnostavaa trendiä esiin, mihin messuilla kannattaa tutustua.

1. Metsäluonto läsnä

Kallioisen saaristoluonnon kunnioitus on ollut mukana alueen suunnittelun alusta lähtien niin tonttien ja rakennuspaikkojen sijoittelussa, katujen linjauksissa, kaavamääräyksissä ja rakennustapaohjeissa.

”Tavoitteenani Lounatuulessa oli, että luonnolla on edelleen oma äänensä. Saaristoluonto saa jatkaa elämäänsä ja alkuperäinen kulttuuriympäristö näkyy. Suunnittelun lähtökohtana oli, että ympäristöarvot ja ympäristöestetiikka löytävät tasapainon rakentamisen kanssa, tulevaisuuteen nojaten”, kertoo alueen suunnittelija, kaavoitusarkkitehti Oscu Uurasmaa.

Käytännössä tämä näkyy lukuisissa asioissa alueella. Kadut kulkevat maastonmuotojen mukaan, suoalueet kasvillisuuksineen on suojeltu ja kaavamääräyksillä on myös taattu niiden kosteustasapainon säilyminen. Suurimmat kallioalueet on suojeltu virkistysalueina ja pienemmät kiertämällä katulinjauksia ja suojelemalla tonttien sisällä. Myös alueen uhanalaisimmat lajit on suojeltu.

Maalaus vai ikkuna? Honka Haikun (kohde 3) koti-spa saa henkeäsalpaavan kehyksen ikkunoiden rajaamista männyistä ja kallioista.

Maalaus vai ikkuna? Honka Haikun (kohde 3) koti-spa saa henkeäsalpaavan kehyksen ikkunoiden rajaamista männyistä ja kallioista. Kuva: Niclas Mäkela

Huomionarvoista on, että myös jokaisella tontilla on rajoitettu rakentamista niiden takaosissa sekä kauneimmissa tonttien etuosissa asemakaavan /s-merkinnällä, joka edellyttää maanpinnan, puuston ja pinnan kasvillisuuden säilyttämistä nykyisellään. Myös asfaltin käyttö omakotitalokohteissa kiellettiin. Lisäksi talojen sijoittelua tontilla, vihersuunnittelua, hulevesiä, aitoja ja pysäköinnin ja liikennealueiden rakentamista ohjattiin alkuperäisen luonnon vaalimiseksi. Esimerkiksi rakennuksien tuli sopia mahdollisimman hyvin ympäröiviin luonnon muotoihin ja vain välttämättömät puun kaadot olivat sallittuja.

Asuntomessualueen pihoille on istutettu vain alueelle luontaisia kasvilajeja, marjapensaiden ja kukkaistutusten lisäksi.

Kastelli Kultarannassa (kohde 11) metsämäinen luonto ulottuu voimakkaasti asunnon sisälle asti, sillä suuret lasiliukuovet saa vedettyä terassin puolelta sivuun. Etätyötilaksi ja grillikatokseksi muuntautuvassa kesäpaviljongissa on myös viherkatto.

Kastelli Kultarannassa (kohde 11) metsämäinen luonto ulottuu voimakkaasti asunnon sisälle asti, sillä suuret lasiliukuovet saa vedettyä terassin puolelta sivuun. Etätyötilaksi ja grillikatokseksi muuntautuvassa kesäpaviljongissa on myös viherkatto. Kuva: Niclas Makela

”Monilla tonteilla tuntuu, että metsä ikään kuin jatkuu pihalle ja jopa talolle asti. Alueen suunnittelijana uskon, että asukkaat pystyvät nauttimaan yhdestä suunnitelmani tärkeästä tavoitteesta: saariston kaunis metsäluonto on vahva osa pihojen ja koko alueen tunnelmaa”, Uurasmaa iloitsee.

Linjakkaan saunan luonnonvalo on maksimoitu kulmaikkunalla, jonka on toteuttanut Taatek. Ratkaisu on vaatinut talon kulmauksen tukemista teräspalkein. Kohde 28 Aurinkolinna

Linjakkaan saunan luonnonvalo on maksimoitu kulmaikkunalla, jonka on toteuttanut Taatek. Ratkaisu on vaatinut talon kulmauksen tukemista teräspalkein. Kohde 28 Aurinkolinna Kuva: Niclas Makela

Lue myös: Asuntomessut 2022 rakennetaan Naantaliin luonnon ehdoilla

2. Japania saaristossa

Japanilainen eleettömyys nousi selkeästi esiin monissa asuntomessujen talojen yksityiskohdissa. Puun käyttö sisäpinnoissa on runsasta, monien kohteiden saunat huokuvat zen-henkeä keskiruskeine puupanelointeineen, ja skandinaavista sisustustyyliä on sekoiteltu japanilaiseen maanläheiseen minimalismiin. Japandi onkin noussut suosituksi tyylisuuntaukseksi, jonka keskiössä ovat luonnollisuus, mukavuus, puhtaat selkeät linjat ja neutraalit maanläheiset värit.

Honka Haikussa (kohde 3) japanilainen estetiikka näkyy kalusteiden suorissa linjoissa, jotka sointuvat hienosti perinteiseen hirsirakentamiseen. Sohvapöytä on Ferm Livingin ja hauska Wrinckle-riippuvalaisin on Mimoun. Kirjahylly on puuseppä Ville Aakulan käsialaa.

Honka Haikussa (kohde 3) japanilainen estetiikka näkyy kalusteiden suorissa linjoissa, jotka sointuvat hienosti perinteiseen hirsirakentamiseen. Sohvapöytä on Ferm Livingin ja hauska Wrinckle-riippuvalaisin on Mimoun. Kirjahylly on puuseppä Ville Aakulan käsialaa. Kuva: Niclas Makela

Leveät radiata mäntypaneelit luovat rauhallisen kylpylämäisen tunnelman Tiiran (kohde 21) kylpytilaan ja saunaan. Villeroy&Bochin moderni Marmochic-laatta tuo vastapainoa rauhalliseen puupintaan.

Leveät radiata mäntypaneelit luovat rauhallisen kylpylämäisen tunnelman Tiiran (kohde 21) kylpytilaan ja saunaan. Villeroy&Bochin moderni Marmochic-laatta tuo vastapainoa rauhalliseen puupintaan. Kuva: Niclas Makela

Yksi selkeä esimerkki tästä tyylistä on sisustussuunnittelija Maru Hautalan suunnittelema Honkarakenteen kohde Honka Haiku, joka kokonaisuudessaan toteuttaa japanilaisen eleettömyyden ja luonnollisuuden periaatetta keittiöstä kylpyhuoneeseen. Myös piha on japanilaisiin puutarhoihin erikoistuneen Asako Hashimoton suunnittelema.

”Japandi-tyylissä arvostetaan tilojen funktionaalisuutta kokonaisuutena, joten kiintokalusteilla on suuri merkitys tilojen toimivuudessa. Esimerkiksi Honka Haikussa on panostettu nimenomaan kiinteisiin ratkaisuihin ja mittatilauksena valmistettuihin kiintokalusteisiin”, Maru Hautala kertoo.

Puurimoitus on oivallinen ja edullinen tapa luoda kotiin tunnelmallisia pintoja.

Kannustalon Auman (kohde 4)ruokailuhuoneen katseenkiinnittäjinä ovat Carl Hansenin taidokkaat OW58-T -tuolit. Jordi Alcarazin eleettömässä maalauksessa on maanläheiset sävyt ja ihanan leveät kehykset.

Kannustalon Auman (kohde 4)ruokailuhuoneen katseenkiinnittäjinä ovat Carl Hansenin taidokkaat OW58-T -tuolit. Jordi Alcarazin eleettömässä maalauksessa on maanläheiset sävyt ja ihanan leveät kehykset. Kuva: Otavamedia

Puupaneloinnit ja -rimat luovat sisustukseen paitsi kolmiulotteisuutta, myös japanilaishenkistä linjakkuutta. K-Raudan Villa Aaltoon (kohde 10) puuseppä toteutti koivurimoista liukuoven osaksi hyllyä.

Puupaneloinnit ja -rimat luovat sisustukseen paitsi kolmiulotteisuutta, myös japanilaishenkistä linjakkuutta. K-Raudan Villa Aaltoon (kohde 10) puuseppä toteutti koivurimoista liukuoven osaksi hyllyä. Kuva: Niclas Makela

Japandi-tyyli syntyy erilaisten luonnonmateriaalien pinnoista, kuten puun ja kiven vaihtelusta. Tekstiileissä suositaan pellavaa ja puuvillaa. Kalusteiden suoraviivaisia linjoja rikkovat satunnaiset orgaaniset muodot.

 K-Rauta Villa Aallon (kohde 10) makuuhuoneen hauska puupanelointi tuo mieleen japanilaiset riisipaperiovet. Matala sänky on Tapio Anttilan K-Raudalle suunnittelemasta DIY-huonekalusarjasta.

K-Rauta Villa Aallon (kohde 10) makuuhuoneen hauska puupanelointi tuo mieleen japanilaiset riisipaperiovet. Matala sänky on Tapio Anttilan K-Raudalle suunnittelemasta DIY-huonekalusarjasta. Kuva: Niclas Makela

”Karsi tavaraa ja pidä ne tuotteet, joilla on elämisen kannalta merkitystä. Luota luonnonmateriaaleihin ja aitoihin puun sävyihin ja valitse esineitä, joilla on selkeä muotokieli. Käytä vain murrettuja maansävyjä”, Hautala vinkkaa.

Lue myös: Naantalin Asuntomessujen parhaat tärpit – tsekkaa ainakin nämä 8 trendikästä yksityiskohtaa!

3. Uusia ja vanhoja säilytysniksejä

Keittiöiden säilytysratkaisut ovat monipuolistuneet viime vuosina. Perusperiaate suunnittelussa on: ”piilossa, mutta helposti saatavilla”. Avohyllyjä suositaan yhä, mutta Asuntomessuilla käy selväksi, että yläkaapit tekevät paluuta.

Nyt voi julistaa paluun tummaruskeille keittiöille. Värin suosio näkyy muissakin kodin pinnoissa, kuten katoissa ja sisäovissa. Kastelli Kultarannan (kohde 11) keittiön eläväinen, ruosteiselta näyttävä pinta on tummaksi petsattua koivuviilua, Puustelli.

Nyt voi julistaa paluun tummaruskeille keittiöille. Värin suosio näkyy muissakin kodin pinnoissa, kuten katoissa ja sisäovissa. Kastelli Kultarannan (kohde 11) keittiön eläväinen, ruosteiselta näyttävä pinta on tummaksi petsattua koivuviilua, Puustelli. Kuva: Niclas Makela

Tummanruskea on tehnyt näyttävän paluun kotien pintoihin. Sitä näkyy nyt katoissa, keittiössä ja väliovissa.

Erityisesti keittiöallas ja taso rajataan nyt syvennykseksi, jossa korkeat kaapit reunustavat tasoa sivuilta ja yläkaapit päältä. Kolmiulotteista vaikutelmaa on lisätty laittamalla yläkaappeja kahdessa syvyydessä ja koossa, jolloin ne muodostavat hauskan porrasmaisen muodon.

Avokeittiöiden yleistymisen myötä ihmiset haluavat tasoilleen entistä vähemmän sotkua ja tavaraa, jotka näkyisivät oleskelutiloihin. Kuitenkin tavaroiden tulisi olla helposti saatavilla. Tarpeeseen vastaavat aamiaiskaapit, joiden suosiossa ei näy laantumisen merkkejä. Nämä arjen sankarit piilottavat niin pienkoneet kuin keittiössä usein tarvittavat astiat ja elintarvikkeet, mutta samaan aikaan kaikki tarpeellinen on vain yhden oven takana.

Kannustalon Auman (kohde 4) allassyvennyksen yläkaappien sivuille on jätetty tilaa Tom Dixonin näyttäville Press-seinävalaisimille. Seinän eläväpintaisessa Lume-laatassa on upea kiilto, K-Rauta.

Kannustalon Auman (kohde 4) allassyvennyksen yläkaappien sivuille on jätetty tilaa Tom Dixonin näyttäville Press-seinävalaisimille. Seinän eläväpintaisessa Lume-laatassa on upea kiilto, K-Rauta. Kuva: Otavamedia

Myös entisaikojen ruokakomerot ovat yleistyneet hurjaa vauhtia viime vuosina erityisesti uudiskohteissa. Ruokakomero vastaa samaan ongelmaan kuin aamiaiskaappi, mutta laajemmin. Sinne voi piilottaa myös suurempia kodinkoneita ja toimintoja, kuten arkkupakkasen ja kodin kierrätyspisteet.

Kun keittiön vieressä on säilytystilaa riittävästi, sisustuksessa ei tarvitse tehdä kompromisseja säilytystilan maksimoimiseksi.

Neljäs Tiiran (kohde 20) keittiön syvennyksessä on seinäkaappeja kahdessa syvyydessä ja värissä. Pähkinälaminaatin pinta toistuu hauskasti saarekkeessa, jonka sisältä nousee myös tv. Kuva: Niclas Makela

Neljäs Tiiran (kohde 20) keittiön syvennyksessä on seinäkaappeja kahdessa syvyydessä ja värissä. Pähkinälaminaatin pinta toistuu hauskasti saarekkeessa, jonka sisältä nousee myös tv. Kuva: Niclas Makela

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 14/2022.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Naantalin Asuntomessujen kuumimmat trendit – kopioi nämä 3 tyyliä oman kodin sisustukseen

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X