
Sisustuslöytöjä Tallinnassa
Tallinnan sisustuskauppojen ympärille voi suunnitella kokonaisen viikonloppureissun. Valitsimme teeman mukaan myös kaupungin inspiroivimmat ravintolavinkit.
Ostoksille
Virolainen Zizi valmistaa pellavaisia kodintekstiilejä. Vanhan kaupungin sydämessä sijaitsevasta kaupasta löytyy vuodetekstiilejä, pyyhkeitä, ruokapöydän tekstiilejä ja sisustustyynynpäällisiä. Pääosin yksiväristen tuotteiden väriskaala on laaja, ja paikan päällä voi iskeä valinnanvaikeus. Nettikauppa toimittaa myös Suomeen. Zizi, Vene 12
Telliskiven luovan keskuksen alueella on tutkittavaa ja nähtävää koko päiväksi. Vanhalla tehdasalueella on useassa rakennuksessa lukuisia houkuttelevia kahviloita ja pääosin virolaisten suunnittelijoiden pieniä sisustus-, käsityö- ja muotiliikkeitä. Esimerkiksi Homeart myy skandinaaviseen makuun sisustustuotteita, astioita ja huonekaluja. Kaupan yhteydessä toimii myös pieni kahvila. Homeart, Telliskivi 60 A2
Hieman kauempana vanhan kaupungin hälinästä sijaitsevalla Paul Pikkillä on kompakti valikoima modernia ja vaaleaa piensisustusta Virosta ja maailmalta. Etsitkö koriste-esineitä, maljakkoa tai kuppeja? Tämä on kauppa, josta voi ostaa pullottavaan matkalaukkuun vielä sen pienen tuliaisen. Runsasta valikoimaa yhdistää tuotteiden mielikuvituksellisuus. Paul Pikk, Pikk 36
Pelkästään virolaisten suunnittelijoiden tuotteita myyviä kauppoja on keskustan lähellä parikin. Isoin näistä on Tali Design Shop, josta löytyy niin sisustusta kuin muotia. Kalamajan alueella sijaitsee puolestaan Eesti Disaini Maja, jossa esillä on värikäs valikoima yli sadan suunnittelijan tuotteita. Tali, Kotzebue 33 ja Eesti Disaini Maja, Kalasatama 8
Raitiovaunumatkan päässä keskustasta sijaitseva 4 Room -valaisinkaupassa voi ihastella virolaista valaisintuotantoa. Lukuisissa valaisinmalleissa voi valita niin rungon värin kuin varjostimen materiaalin ja värinkin. Osa tuotteista löytyy heti varastosta ja osa on toimitustuotteita. Myös postitus Suomeen onnistuu. Myynnissä on myös muutamia virolaisten suunnittelijoiden huonekaluja. 4 Room, Pärnu mnt. 110
Aivan 4 Roomin lähellä oleva huonekalukauppa Nordin iskee lämpimän ja selkeän tyylin ystäviin. Myynnissä on huonekaluja Virosta ja Pohjoismaista. Skandinaaviseen sisustukseen sopivissa huonekaluissa käytetään paljon puuta ja nahkaa yhdistettynä valkoiseen, harmaaseen ja mustaan. Huonekaluissa on kauniita yksityiskohtia ja täältä löytyy myös trendikkäitä marmorisivupöytiä sekä käsityönä tehtyjä mattoja. Liikkeen esillepano on inspiroiva. Sisustustyyli on aavistuksen runsaampi kuin suomalaisissa kaupoissa. Nordin, Pärnu mnt 110
Keramiikkaa ja uniikkeja astioita etsivän kannattaa pistäytyä vanhan kaupungin Fessä. Useamman virolaisen muotoilijan tuotteita myyvästä liikkeestä löytyy niin pastellisia herkkuja kuin tummempaa ja maanläheisempääkin tyyliä. Täältä kannattaa etsiä omaan tyyliin sopivia isoja tarjoilulautasia ja -vateja, yksilöllisiä keramiikkamukeja ja -kuppeja. Fe Galleria, Luhike jalg 1
Viru-keskuksessa oleva tavaratalo Kaubamaja on jokaiselle Tallinnan kävijälle tuttu. Tavaratalolla on iso sisustusosasto, joka on hieman piilossa miestenvaateosaston takana. Osastolle on vastikään tullut virolaisen villatuotteita valmistavan Woolishin piste. Paikalliset kehuvat varauksetta merkin tuotteiden hinta-laatusuhdetta. Täyttä villaa olevissaa sisustustyynyissä ja torkkupeitoissa on neutraalit värit ja kuosit. Esimerkiksi sisustustyynyjen päälliset maksavat kolmenkympin molemmin puolin. Woolish, Kaubamaja Viru-keskus, 2. kerros
Syömään
Ranskalaistyylinen Bona avasi ovensa muutama kuukausi sitten uudistuneena. Sisustus yhdistää modernin vaaleuden ja selkeyden satoja vuosia vanhaan ravintolatilaan. Takaosassa olevan ravintolasalin koristeellinen tumma katto on säilynyt jo lähes neljäsataa vuotta. Ravintolan päivitetty ilme palkittiin tämän vuoden Viron muotoilugaalassa. Ruoka on maukasta, raikasta ja simppeliä. Maut erottuvat toisistaan, raaka-aineet maistuvat tuoreilta ja annokset ovat kauniita. Bona, Pikk 45
Kalamajassa oleva ravintola Klaus on nuorekas ja rento ravintola. Ravintolan omistaja on vintagehuonekalujen ystävä, mikä näkyy myös ravintolan sisustuksessa. Sisustusta hallitsee selkeälinjainen tiski. Tämän hetken trendivärit murrettu vihreä ja sininen sekä materiaalina himmeästi hohtavat kupariset yksityiskohdat luovat hämyisää tunnelmaa. Asiakaspaikkoja on muutama kymmenen. Ruokalistalla on paljon kalaa ja maalaisranskalaisia makuja. Klaus, Kalamaja 8
Telliskiven F-Hoone on jo Tallinnan moderni klassikko. Ravintolan sisustus jättää näkyviin vanhan tehtaan palkkeja, nostimia ja rujoja pintoja. Kalustus on rehellisesti vähän sinnepäin ja koottu vanhoista eriparisista pöydistä, tuoleista ja sohvista. Tästä syntyy lämmin kokonaisuus, jota kannattaa käydä aistimassa shoppailun lomassa. F-Hoone avautuu viikonloppuisinkin hyvissä ajoin ennen kirpputoria ja kauppoja, joten täältä on hyvä aloittaa päivä runsaalla aamupalalla. F-Hoone, Telliskivi 60 A
Kommentoi
Kommentoi juttua: Sisustuslöytöjä Tallinnassa