
Naattipesto
Tee pesto vaihteeksi porkkanannaateista. Naattipesto sopii pastaan tai vaikka levitteeksi leivän päälle. Naatit voi hyödyntää oman puutarhan porkkanoista.
- Valmistusaika
- alle 30 min
- Annosmäärä
- 4 annosta
- Gluteeniton
- Kasvis
- Munaton
Ainekset
Naattipesto
- 3 nipullista porkkanan naatteja eli noin 15 porkkanan naatit
- 1 valkosipulinkynsi
- 1 dl pinjansiemeniä
- 2 rkl sitruunamehua
- ¼ tl suolaa
- ¼ tl rouhittua mustapippuria
- 1-2 dl oliiviöljyä
- 1 dl parmesaanijuustoraastetta
- (lehtipersiljaa)
Valmistusohje
Naattipesto valmistuu helposti näin:
- Ota kolme nipullista porkkanan naatteja eli noin 15 porkkanan naatit. Käytä pestoon porkkanan naateista vain lehdet. Kovemmat osat voivat olla vähän puisevia, eivätkä ne ole yhtä maukkaita. Laita tehosekoittimeen naatit sekä yksi valkosipulinkynsi, desilitra pinjansiemeniä, kaksi ruokalusikallista sitruunamehua ja neljäsosa teelusikallinen suolaa. Käynnistä kone ja kaada nauhana joukkoon yhdestä kahteen desilitraa oliiviöljyä. Lisää desilitra parmesaaniraastetta ja sekoita lyhyesti. Pestoa ei tarvitse ajaa aivan hienoksi, vaan se voi jäädä hieman rakeiseksi. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.
Vinkki! Tarjoile naattipesto pastan kanssa tai levitteenä porkkanarieskoille.
Ohje on julkaistu Maalla-lehdessä 5/2023.
Lue myös Anna.fi: Pesto rucolasta ja basilikasta
Kommentoi
Kommentoi juttua: Naattipesto