
Tomaatti-mozzarellapiirakka
Tomaatti-mozzarellapiirakka on värikäs ja helppo kasvispiirakka, jonka voi esivalmistella paistamalla pohjan jo aamulla valmiiksi. Ohjeella leivot piirakkaa koko pellillisen, josta saat noin 15 palaa.
- Valmistusaika
- 30-60 min
- Annosmäärä
- 0 annosta
Ainekset
Piirakan pohja:
- 1 (600 g) iso lehtitaikinalevy
Voiteluun
- 1 kananmuna
Piirakan täyte:
- 10-14 keskikokoista tomaattia
- 1 ½ dl pestokastiketta
- 350 g viipaloitua mozzarellajuustoa
- 1 ruukku basilikaa
- 2 rkl hienonnettua tilliä
- 2 rkl oliiviöljyä
- ripaus sormisuolaa ja rouhittua mustapippuria
Valmistusohje
1. Anna taikinalevyn sulaa pakkauksen ohjeen mukaan. Vuoraa leivinpaperilla uunipelti tai -vuoka (noin 26 x 38 cm). Nosta leivinpaperiarkki kostean pyyhkeen päälle ja kaulitse taikina suoraan paperiarkin kokoiseksi levyksi. Siirrä pellin päälle. Leikkaa veitsellä yhtenäiset viillot sentin päähän taikinan reunoista. Voitele reuna kevyesti vatkatulla munalla.
2. Pistele keskiosaan reikiä haarukalla. Leikkaa leivinpaperista keskiosan kokoinen pala ja nosta taikinalevyn päälle niin, että reunat saavat kohota paistuessaan. Aseta paperin päälle reunoihin painoksi teräksiset ruokailuveitset. Paista pohjaa 200-asteisen uunin alatasolla 20 minuuttia. Poista veitset ja paperi ja paista pohjaa vielä 3-5 minuuttia, kunnes se on kypsä. Anna pohjan jäähtyä huolella.
3. Täytä tomaatti-mozzarellapiirakka vasta hetkeä ennen tarjoilua. Huuhtele ja viipaloi tomaatit. Levitä piirakan pohjalle ensin pestokastike. Asettele pinnalle vuorotellen tomaattiviipaleita, mozzarellaa ja basilikaa. Ripottele pinnalle hienonnettu tilli. Valuta tomaatti-mozzarellapiirakan päälle oliiviöljy ja mausta kevyesti sormisuolalla ja rouhitulla mustapippurilla.
Kokeile myös muita maukkaita piirakkareseptejä: Broileripiirakka Parsakaalipiirakka Chorizopiirakka Ruoka.fi: Parsapiirakat
Kommentoi
Kommentoi juttua: Tomaatti-mozzarellapiirakka