Tiesitkö, että kurkkua ei kannata säilyttää jääkaapissa? Simppeli vesilasikikka pelastaa vihanneksen nahistumiselta

Koska kurkku kasvaa lämpimissä olosuhteissa, se ei viihdy viileässä jääkaapissa. Puutarhaneuvos Arno Kasvin mukaan vihanneksen saa säilymään parhaiten vesilasissa.

Kurkun säilytys saattaa herättää kysymyksiä. Kannattaako pitkulainen vihannes säilyttää jääkaapissa vai huoneenlämmössä? Sosiaalisen median vihannestietäjät tarjoavan kurkun säilytykseen kolmannen vaihtoehdon: kurkku kannattaa säilyttää astiassa, esimerkiksi vesilasissa, jonka pohjalla on tilkka vettä.

Turun kasvitieteellisessä puutarhassa vuosina 1983–2009 ylipuutarhurina toiminut puutarhaneuvos Arno Kasvi vahvistaa, että vesikikka todella toimii.

Kikan teho perustuu kurkun kykyyn imeä itseensä vettä kannan kautta. Suurimmaksi osaksi vedestä koostuva vihannes säilyy elinvoimaisena saadessaan lisää nestettä. Jo nahistunutkin kurkku elpyy päästessään vesilasiin. Tavallinen pitkä kurkku tulee asettaa vesilasiin kasvupää edellä.

”Suomalaiset kasvihuonekurkut kerätään yleensä veitsen kanssa niin, että kantaa jää hieman jäljelle. Kantaan leikataan uusi imupinta terävällä veitsellä ja kurkku laitetaan vesilasiin seisomaan. Jääkaappiin sitä ei kannata laittaa, vaan se säilyy huoneenlämmössä varjoisassa paikassa”, Kasvi neuvoo.

Jotta vesikikka toimii, kurkulla pitää olla kanta paikoillaan. Tästä syystä niksi ei tepsi esimerkiksi keräystavaltaan kasvihuonekurkusta poikkeavaan avomaankurkkuun. Oman maan kurkkuja kerätessä on tärkeää muistaa jättää kantaa jäljelle, jos vihanneksen haluaa säilyttää vesilasissa.

Jotta kurkku säilyisi mahdollisimman pitkään, täytyy Kasvin mukaan sen syöminen aloittaa latvapäästä ja edetä kohti kantaa. Näin vihannes pystyy imemään vettä lasista mahdollisimman pitkään.

Lue myös: Kurkku maistuu sellaisenaan ja salaateissa – tiedätkö, mitä eroa on avomaankurkulla ja kasvihuonekurkulla?

Kurkun säilytys: Älä sujauta kurkkua jääkaappiin

Jääkaapin lämpötila on turhan alhainen kurkulle, joka kasvaa lämpimissä oloissa. Myös muut korkeammissa lämpötiloissa viihtyvät vihannekset ja hedelmät, kuten bataatit ja banaanit, mätänevät helposti viileässä jääkaapissa.

Lämpimissä oloissa kasvava kurkku ei viihdy viileässä jääkaapissa.

Lämpimissä oloissa kasvava kurkku ei viihdy viileässä jääkaapissa.

Kasvi kehottaa hyödyntämään vesilasiniksiä muun muassa ruokahävikin vähentämiseksi.

”Monet vihannespakkaukset ovet nykyihmisille ja sinkkuhuusholleille liian suuria, jolloin tulee helposti heitettyä ruokaa hukkaan. Säilyttämällä ja leikkaamalla vihannekset oikein ne pysyvät pidempään syömäkelpoisina.”

Lue myös Anna.fi: Säilytätkö ruoat oikeassa lämpötilassa? Tomaatti ja kurkku eivät kuulu jääkaappiin

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Tiesitkö, että kurkkua ei kannata säilyttää jääkaapissa? Simppeli vesilasikikka pelastaa vihanneksen nahistumiselta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X