Suklaapossu

Sitruunainen mustikkatäytekakku (munaton)

Keväinen sitruuna-mustikkakakku

Sitruunainen-mustikkakakku sisältää mehevän, munattoman, miedon sitruunaisen kakkupohjan sekä kuohkeaa mustikkamoussea. Tämä kakku päätyi omaan käyttöön, joten koristelu on hoidettu melko simppelillä tavalla; kuorrutteena keltaiseksi värjättyä kermavaahtoa ja päällä tasainen kerros pensasmustikoita.

Mustikka-sitruunakakku

Julkaisin viime viikolla Suklaapossun instassa yllä olevan kuvan kertoessani mustikkamoussesta. Samassa yhteydessä kerroin yhdistäneeni tuon mustikkamoussen ja aiemmin leipomani mehevän sitruunakakkupohjan kakuksi. Sain samantein muutamilta lukijoilta kysymyksiä muun muassa kakun kuorrutteeseen liittyen, joten päätin naputella koko kakun ohjeen vielä tähän yhteen ja samaan postaukseen.

Mustikka sitruuna täytekakku

Kakku tuli omaan käyttöön, joten en panostanut ulkonäköön tämän enempää. Mutta se maku, voi nam! Vaikka koronan jäljiltä makuaisti ei ollutkaan täydessä terässä, tämä todella maistui hyvältä. Myös muun perheen (ja makuaistihäiriöltä säästyneiden) mielestä. Mehevä sitruunakakkupohja ja mustikka olivat (miltei) täydelliset yhdessä!

 

Sitruunainen mustikkatäytekakku (munaton)

Korkea noin 16 cm halkaisijaltaan oleva kakku

Pohja:

Sitruunainen kakkupohja 16 cm vuoassa paistettuna

Täyte:

1 annos mustikkamoussea

Kuorrutus:

Vaihtoehto 1, jos syöt kakun heti, eikä sen tarvitse säilyä kauniina pidempään:

3 dl vispikermaa

keltaista pastaväriä

ripaus sokeria ja vaniljasokeria

 

Vaihtoehto 2, jos kakku korkataan vasta myöhemmin ja/tai haluat sen pinnan säilyvän kauniina pitkään:

Kevennettyä marenkivoikreemiä

keltaista pastaväriä

Koristeeksi päälle:

pensasmustikoita ja hienoksi raastettua sitruunan kuorta

Ohje:

Aloita kakun teko ajoissa leipomalla kakkupohja, jotta se ehtii jäähtymään kokonaan ennen täyttämistä. Tee sitruunainen kakkupohja erillisen ohjeen mukaan kahteen noin 16 cm vuokaan, mikäli haluat samanlaisen korkean kakun kuin kuvissakin. Jos kaipaat matalampi kakkua, tee pohja tällöin yhteen noin 20 cm vuokaan. Säilytä kakkupohjat hyvin suojattuna täyttämiseen asti.

Leikkaa 16 cm vuokiin tehdyt kakkupohjat 2 osaan (jolloin saat yhteensä 4 pohjaa) tai 20 cm vuokaan tehty pohja 3 osaan.

Sitruunainen kakkupohja

Tee mustikkamousse ohjeen mukaan. Huomaa, että jos vaihdat kakkupohjan toiseen, tätä sitruunaista kakkupohjaa kevyempään pohjaan (esimerkiksi sokerikakkupohja), laita mustikkamousseen hieman vähemmän liivatetta.

Kokoa kakku suoraan tarjoilulautaselle irtopohjavuoan reunojen sisäpuolelle. Kakkupohja on niin mehevä, ettei sitä välttämättä tarvitse kostuttaa lainkaan.

Mustikkamoussea kakun välissä

Huomaa, että kakusta tulee korkea, joten vuoankin on hyvä olla korkea. Jos vuoka on matala, saat siihen lisäkorkeutta vuoraamalla vuoan sisäpuolen korkealla reunakalvolla tai paksummaksi taitetulla leivinpaperilla.

Nosta kakku jääkaappiin hyytymään vähintään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Kun kakku on hyytynyt, poista vuoan reunaosa (ja tarvittaessa reunakalvot tai leivinpaperi).

Vispaa kuorrutteeksi joko vispikermaa tai kevennetty marenkivoikreemiä. Värjää kerma keltaisella pastavärillä ja mausta sokereilla tarpeeksi ajoissa, jotta ehdit säätämään värin tummuuden vielä ennen kuin kerma menee yli. Levitä kakun pintaan ensin murukerros eli ohut kerros kuorrutetta, johon murut tarttuvat. Levitä tämän jälkeen kakun pintaan toinen, paksumpi kerros. Voit jättää pinnan elävännäköiseksi tai tasoittaa reunat sileäksi.

Koristele kakku vielä pensasmustikoilla ja sitruunan kuoriraasteella.

Vinkki:

* Kuorruta kakku vasta juuri ennen tarjoilua, sillä kakun sisustan väri tulee kermavaahdosta läpi muutamien tuntien kuluessa. Jos haluat kuorruttaa kakun aiemmin, esimerkiksi edellisenä, kuorruta se esimerkiksi kevennetyllä marenkivoikreemillä.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Sitruunainen mustikkatäytekakku (munaton)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *