Jos isänäiti haluaa hyvän suhteen lapsenlapsiin, työ kannattaa aloittaa omasta pojasta – näin se onnistuu

Isoäidit eivät ole tasaveroisessa asemassa suhteessa lapsenlapsiin. Isänäiti jää vähemmälle.

Isovanhemmuus on elämän jälkiruoka, mutta äidinäiti saa isomman annoksen kuin isänäiti. Äidinäidit ovat tutkimusten mukaan isovanhemmista eniten tekemisissä lapsenlasten kanssa ja hoitavat näitä.

Lue myös: Lastenlasten suosikkijärjestelmä on tabu, josta isovanhemmat vaikenevat

Siihen, että isänäidille jää usein vähemmän jälkiruokaa, vaikuttaa moni asia.

Verisukulaisuus yhdistää äidin ja tyttären. Äiti ja poika eivät myöskään jaa naiseuden ja äitiyden kokemuksia kuten äiti ja tytär.

Lisäksi vanhempien perinteinen roolijako perheen sisällä heijastuu helposti isoäitien asemaan. Koska äidit edelleen tekevät leijonanosan lasten hoivasta, on tyttären luontevaa pyytää hoitoapua äidiltään.

”Tämä asia on onneksi muuttumassa”, perheterapeutti ja uusperheneuvoja Anne Huolman ennustaa.

Perinteiset roolit ovat muuttumassa, kun nuoret isät yhä useammin omaksuvat hoivaavan roolin perheessä.

”Uskon tämän vaikuttavan äidin ja pojan suhteeseen ja sitä kautta myös isänäidin asemaan.”

Ytimessä äidin ja pojan suhde

Isänäidin tilanteeseen vaikuttaa se, minkälainen suhde hänellä on omaan poikaansa ja miniäänsä.

Suhdedynamiikan ytimessä on kuitenkin äidin ja pojan välit: onko poika osannut eriytyä äidistä ja äiti luopua pojastaan. Jos näin ei ole, voi anopin ja miniän välille tulla kilpailuasetelma, he kun rakastavat samaa miestä.

”Anopin ja miniän ei tarvitsisi kilpailla keskenään. Vaikka he rakastavat samaa miestä, he rakastavat eri tavoin ja eri rooleissa. Anopin tehtävä on olla tässä kuviossa taka-alalla”, Huolman sanoo.

Mistä tietää, että mies on itsenäistynyt riittävästi äidistään? Huolmanin mukaan siitä, kun mies pitää kumppaninsa puolta, keskustelee perheen päätöksistä aina ensin tämän kanssa ja laittaa tarvittaessa rajoja omalle äidilleen, jos tämä on esimerkiksi tungetteleva.

Isovanhemmuuden rajat luovat rauhaa

Aina kriisin syntyyn ei tarvita katkaisematonta napanuoraa. Huolman on työssään huomannut, että kaikilla miehillä ei välttämättä ole tietoa rajojen tärkeydestä. Sen sijaan he saattavat vain haluta, että kaikilla osapuolilla olisi hyvä olla. Tämä voi joskus johtaa asioita solmuun.

Tällainen dynamiikka muistuttaa sitä, johon Huolman on törmännyt uusperheiden kanssa työskennellessään. Uusperheessä nykyinen kumppani voi kokea, että mies laittaa eksänsä etusijalle – aivan kuten miniä saattaa kokea, että mies laittaa äitinsä ykköseksi.

”Kun miesten kanssa keskustelee asiasta, he kyllä yleensä ymmärtävät, että jämäköityminen ja rajojen laittaminen on tärkeää, jotta oma parisuhde vahvistuisi ja oma kumppani ja perhe voisi hyvin.”

Rajojen laittaminen ei tarkoita töykeyttä tai ilkeyttä. Sen voi tehdä rakentavasti, ystävällisesti, tarvittavan jämäkällä keskustelulla.

Huono vaihtoehto on se, että miniä joutuu laittamaan rajoja anopille. Siitä koituu helposti monenlaista ristiriitaa.

Tilanne on hyvällä tolalla, jos anoppi arvostaa pojan tekemää kumppanin valintaa, haluaa tutustua miniään ja hyväksyä hänet. Miniä tuo kortensa kekoon, kun hyväksyy sen, että äidin ja pohjan suhteella on oma paikkansa.

Kateus on vain tunne, vaikka vaikea

Isänäiti saattaa tuntea kateutta äidinäitiä kohtaan, jos tämä saa suuremman osuuden lapsenlasten hoivasta ja kiintymyksestä. Omaa kateuden tunnetta voi olla vaikea kestää, koska se leimataan helposti huonon ihmisen tunteeksi.

”Sitähän se ei ole. Tämä ajatus voi tulla siitä, että sekoitetaan kateuden tunne tekoihin, jotka tehdään kateuden vallassa. Kateus on vain yksi tunne muiden joukossa. Sitä saa tuntea, mutta se ei oikeuta huonoa toimintaa tai käyttäytymistä”, Huolman sanoo.

Lue myös Anna.fi: Ex-poliitikko ja etämummi Ulpu Iivari: ”Olen ollut hyvä isoäiti, mutta kovin kiva äiti en ollut”

Kateuden taustalla on usein vaille jäämisen kokemus. Se on ymmärrettävää ja kertoo toiveesta saada olla enemmän osallisena lapsenlapsen elämässä.

”Omaan kateuden tunteeseen voi suhtautua myötätunnolla. Sitä voi helpottaa puhumalla pojalleen ja miniälleen toiveesta olla enemmän lapsenlapsen kanssa, ei syyttävästi vaan kauniisti ja lempeästi.”

Hyvässä suhteessa molemmille isoäidille on tilaa, eikä heidän tarvitse olla kilpailijoita. He saavat jakaa ilon yhteisistä lapsenlapsistaan – ja se on myös lastenlasten etu.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Jos isänäiti haluaa hyvän suhteen lapsenlapsiin, työ kannattaa aloittaa omasta pojasta – näin se onnistuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X