Tarina_1

Lapsettomuus lujitti parisuhdetta: ”Rakkausliitto kestää”

Eira Haahdenniemi ei pitänyt nuorena itsestään selvänä, että hänestä tulisi äiti. ”Olin poikatyttö enkä juuri leikkinyt nukeilla. Lapsista olen silti pitänyt aina kovasti. Niinpä kouluttauduin opettajaksi.”

”Olimme mieheni kanssa aika iäkkäitä mennessämme naimisiin, minä 26 ja Jukka 33. Lapsi olisi ollut tervetullut heti.

Vuoden yritettyämme menimme tutkimuksiin. Gynekologin mielestä ne kannatti aloittaa miehestä, vaikka se olisi vaikeaa. Hänen kokemuksensa mukaan epäilys sperman laadusta loukkaa monen miehen miehisyyttä.

Kunnioitan Jukkaa siitä, että hän suhtautui tutkimukseen asiallisesti. Näyte otettiin aamulla kotona, ja ajoin laboratorioon spermapurkki rintaliiveissäni – sen piti pysyä lämpimänä.

Vika ei kuitenkaan ollut Jukassa vaan minussa. Munasoluni irtosi vuoden aikana vain kaksi kertaa. Olisi ollut lottovoitto, jos olisin onnistunut tulemaan raskaaksi.

Yksi lähipiiristäni oli saanut lapsen hormonihoitojen avulla, joten minäkin pyysin niihin reseptin. Lääkäri antoi sen vastentahtoisesti ja uhkasi hoitojen tuolloin vielä tuntemattomilla haittavaikutuksilla.

Kotona itkin ja juttelin Jukan kanssa. Päädyin heittämään hormonit vessanpönttöön. Jäimme odottamaan ihmettä.

Menimme myös adoptiojonoon, mutta kuulustelut olivat nöyryyttäviä. Kun olin 40-vuotias, lopetimme sen ja hyväksyimme tilanteen: meille ei tule lapsia.

Kokemus lujitti suhdettamme. Sen sijaan tuttavapiirissä lapsettomuus on aiheuttanut eroja. Eronneet ovat kysyneet, miksi olla yhdessä, jos ei kerran tule lapsia.

Tätä en ymmärrä ollenkaan. Ei liittoa ole solmittu rakkaudesta, jos se kaatuu lapsettomuuteen.

Tuolloin, 1970-luvulla, kahden aikuisen liitto ei kaikkien mielestä ollut perhe. Minusta me olemme aina olleet perhe, kahdestaankin.

Alkuvuosina meiltä kyseltiin, miksi me pihtaamme, kun ei ole lapsia. Kerroimme aina avoimesti, että haluaisimme kyllä, mutta asia ei ole ihmisen käsissä.

En ole koskaan tuntenut katkeruutta, kun muille on tullut lapsia. Karjalaisena minut on kasvatettu ajattelemaan, että mikään asia ei ole niin hullusti, ettei siitä löytyisi jotain ilon aihetta. Tällainen ajattelu on myös itsesuojelua. Sureminen söisi valtavasti henkisiä voimavaroja.

Kehtaako tätä edes sanoa ääneen, mutta kun työkaverit kiirehtivät hakemaan lapsia hoidosta ja laittamaan ruokaa, minä menin kotiin ilman hoppua, heittäydyin sohvalle ja laitoin levyn soimaan.

Lapsettomana oli myös mahdollista vaihtaa työpaikkaa, mikä tekisi hyvää jokaiselle opettajalle. Olin töissä usealla eri paikkakunnalla, viimeiset vuodet rehtorina Laitilassa.

Naisena minulle tulee paha olo siitä, että jollekulle lapsen saaminen voi olla kaikki kaikessa. Elämässä on niin paljon muutakin!

Kun tapasin pitkästä aikaa kurssikaverini ja kysyin kuulumisia, hän tempaisi nähtäväksi lastenlastensa kuvia. Katsoin ne ja kuuntelin pienten kuulumiset kiinnostuneena. Sen jälkeen kysyin uudelleen, mitä sinulle kuuluu. Ystävä häkeltyi.

Mietin, kuuluuko asiaan, että äiti elää lastensa kautta. Olisinko itse ollut äitinä samanlainen?”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 12/2016

Lue lisää:

Yrittäjä Heidi Jaara: “Lapsettomuus koetteli mutta unelma nousi tuhkasta”

Kokit Kira Weckman ja Michel Garzón salamarakastuivat

Kirjailija Kaisa Haatanen: ”En olekaan vielä vakava kuivis”

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Lapsettomuus lujitti parisuhdetta: ”Rakkausliitto kestää”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X