Hyvinvointi

Oletko empaattinen vai myötätuntoinen? Toinen niistä uuvuttaa, toinen auttaa jaksamaan

Myötätunnon ja empatian käsitteet menevät usein arkikielessä sekaisin. Omista rajoistaan kannattaa pitää kiinni, sillä silloin pystyy olemaan parhaiten avuksi.

Psykologian ­professori Mirka Hintsanen kertoo, mitä eroa on myötätunnolla ja empatialla. Hän neuvoo, että parhaiten voi olla läheisen tukena, jos ei eläydy liikaa toisen kokemukseen.

1. Empatia vai myötätunto?

”Arkikielessä myötätuntoa ja empatiaa käytetään ristiin. Tieteen kielessä niillä on olennainen ero. Myötätunto määritellään huoleksi toisen kärsimyksestä. Siihen kuulu halu lievittää toisen ihmisen kärsimystä.

Empatia taas on eläytymistä toisen tilanteeseen eli ikään kuin hyppäämistä toisen saappaisiin. Empatia ei rajaudu kärsimykseen, vaan se voi suuntautua mihin tahansa kokemukseen, kuten iloon tai onnistumiseen. Empatia on sekä lähes automaattinen mekanismi, joka luo yhteyden ihmisten välille, että taito, jota voi kehittää.

Aiemmin puhuttiin ’myötätuntouupumuksesta’, mutta nykytutkimuksen valossa käsitys on virheellinen. Uupuminen ei aiheudu myötätunnosta, vaan liiallisesta eläytymisestä eli empatiasta. Myötätuntoa ei siis voi koskaan ­olla liikaa. Mitä korkeampi myötätunto ihmisellä on toisia kohtaan, sitä vähemmän hän tuntee masennuksen oireita. Myötätunto on hyvä juttu kaikkien jaksamisen kannalta, myös myötätunnon antajan.”

2. Empatiaakin tarvitaan

”Toisin kuin myötätunto, liiallinen empatia sen sijaan uuvuttaa. Kun eläytyy vahvasti toisen kärsimykseen ja kokee toisen tunteet ikään kuin omina, on vaarassa väsyä. Erilaisilla kokeellisilla tutkimuksilla on osoitettu, että liiallinen toisen kokemukseen eläytyminen aiheuttaa herkästi negatiivisia tunteita ja ahdistusta.

Empatiaa kuitenkin tarvitaan – ihmisellä täytyy olla kyky hahmottaa toisen kokemusta, jotta voi tuntea toista kohtaan myötätuntoa. Suurimmalla osasta ihmisistä on luonnostaan riittävä kyky ­empatiaan. Riittää, että huomaa toisen kärsimyksen. Siihen ei tarvitse uppoutua, eikä sitä tarvitse lietsoa.

Liiallisen empatian kokemisen taustalla ovat sekä opitut mallit että geneettiset erot. Ihminen myös kokee empatiaa eri tavoin eri ikävaiheissa. Teini-iässä toisen kokemukseen samaistumisen kyky yleensä heikkenee hetkeksi ennen kuin se taas kasvaa aikuisena.

Kasvuympäristön vaikutuksesta myötätunnon kehittymiseen meillä on vielä melko vähän tutkimustietoa. Jotain näyttöä on siitä, että lapsen ja vanhemman lämpimät välit edistävät lapsen myötätunnon kehitystä.”

Lue myös: Aivotutkija Katri Saarikivi on kysytty puhuja yrityksissä, koska kaikki haluavat kuulla empatiasta

3. Läsnäolo voi olla paras apu

”Olet ollut liian empaattinen, jos oma ahdistuksesi alkaa nousta suureksi tai jopa sietämättömäksi toisen ihmisen hädän hetkellä. On luonnollista reagoida voimakkaasti läheisen ihmisen kärsimykseen. Jos alkaa kokea voimakasta ahdistusta etäisempienkin ihmisten huolista, kannattaa tarkastella toimintatapojaan.

Jos huomaat, että alat kuvitella toisen kärsimystä omaksesi, olet mennyt liian pitkälle. Myös läheisen ihmisen kanssa on tärkeää pitää erillisyys itsensä ja toisen välillä. Näin pystyt myös olemaan eniten avuksi.

Liian empatian kokemisesta voi yrittää päästä eroon kääntämällä huomio omaan kehoon. Tunnustele, miltä maa tuntuu jalkapohjiesi ­alla tai hiero käsiäsi yhteen ja tunnustele niitä toi­siaan vasten. Myös hengitykseen keskittyminen rauhoittaa. Nykyhetkeen palaaminen estää mielikuvia ja tunteita lähtemästä laukalle.

Kuunteleminen tai läsnäolo voi olla toisen auttamista parhaimmillaan. Aina taas emme pysty auttamaan, jos toinen on esimerkiksi kaukana. Tällöin voi lähettää mielessään myötätuntoisia ajatuksia. Tämä auttaa kääntämään näkökulmaa ahdistuksesta myötätunnoksi.”

4. Aitous kunniaan

”Minulle on tuttua se, että toisen kokemukseen eläytyminen lipsuu liiallisuuden puolelle. Herkkätunteisena tasapainon pitäminen ei ole helppoa.

Saatan pyrkiä välttämään sitä, ­että en asettuisi niin paljon toisen asemaan. Mikäli näin on jo tapahtunut, annan tunteitteni tulla. Saatan esimerkiksi surra joskus toisen surua, etenkin jos kyseessä on minulle hyvin läheinen ihminen.

Myötätuntoa taas pyrin kasvattamaan. Siitä on kokemukseni mukaan hyötyä erityisesti ristiriitatilanteissa. Omaa suuttumusta voi lievittää sillä, että yrittää suhtautua riidan hetkellä toiseen osapuoleen mahdollisimman myötätuntoisesti. Se antaa mahdollisuuden tarkastella tilannetta hieman etäämmältä. Silloin saattaa huomata, ettemme olekaan eri puolilla, vaan ­että koemme nyt yhdessä ihmiselämän hankaluuksia.

Myötätunnon on tärkeää olla aitoa. On sisimmissään tahdottava lievittää toisen kärsimystä. Itseltään ei kuitenkaan pidä vaatia liian myötätuntoista suhtautumista toisia kohtaan, jotta siitä ei tule stressin aihetta.”

5. Läheisen murheita kantaa herkimmin

”Toisen kokemukseen eläytyminen luisuu liiallisuuden puolelle tyypillisimmin silloin, kun kyse on läheisestä ihmisestä. Puolison, lapsen tai sydänystävän murheita kantaa harteillaan todennäköisemmin kuin tuntemattomamman ihmisen huolia.

Ukrainan sodan myötä olemme nähneet, kuinka lähellä tapahtuvat kauheudet koskettavat eri tavoin kuin katastrofit maailman toisella puolella. Kyseessä on suojareaktio: olisimme aivan lopussa, jos lähtisimme eläytymään jokaiseen murheelliseen uutiseen.

Liiallisesta empatiasta voi seurata uupumista. Tutkimuksissa on osoitettu myös, että turhan voimakkaasti toisen kokemukseen eläytyvä ihminen auttaa epätodennäköisemmin. Oma ahdistus voi kasvaa niin suureksi, että tulee tarve paeta tilanteesta.

Jos liiallisen empatian saa käännettyä myötätunnoksi, se lievittää ahdistusta. Myötätuntoinen ihminen pystyy myös toimimaan toisen hyväksi.

On olemassa monia ammatteja, joissa työntekijä kohtaa jatkuvasti toisen ihmisen kärsimystä. Näissä ammateissa oletettavasti myös tapahtuu jonkin verran valikoitumista. Liialliseen empatiaan taipuvaiset saattavat vaihtaa alaa.”

Lue myös Anna.fi: Oletko myötätuntoisempi muita kuin itseäsi kohtaan – tämän takia se ei kannata

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 16/2023

Kommentoi

Kommentoi juttua: Oletko empaattinen vai myötätuntoinen? Toinen niistä uuvuttaa, toinen auttaa jaksamaan

Sinun täytyy kommentoidaksesi.