Pitkään poliisipastorina työskennellyt Carita, 72, neuvoo: Älä sorru näihin mokiin, kun lohdutat surevaa
Poliisipastori Carita Pohjolan-Pirhonen työskenteli yli 40 vuotta surun sanansaattajana. Hän tietää, että aina sanoja ei ole – eikä niitä välttämättä tarvita.
Kun Carita Pohjolan-Pirhonen, 72, liikkuu Helsingissä, hän saattaa miettiä, miten tuossa talossa asunut ihminen on selvinnyt kamaluuksista.
Suomen ensimmäisenä poliisipastorina työskennelleen Pohjolan-Pirhosen työhön kuului suruviestien vieminen läheisensä menettäneille. Työ vei muun muassa keskelle Estonian, Myyrmannin pommi-iskun ja Kauhajoen koulusurmien tragedioita.
”Tärkeintä surevan kohtaamisessa on läsnäolo. Tämä voi kuulostaa kliseeltä, mutta on totta. Tärkeintä ei ole se, mitä sanot, vaan se, miten olet.”
Usein tilanteet olivat kamalia myös ammattilaisille. Silloin hän saattoi ilmaista, että tämä koskettaa minuakin syvältä, mutta olen tässä sinua varten.
Aina sanoja ei ole, eikä niitä edes välttämättä tarvita.
”Työskennellessäni urani alkuaikoina sairaalapappina saattohoitokodissa istuin usein kuolevan lähellä. Joskus saatoin pitää kättä olkapäällä. Ihmisestä vaistoaa, onko parasta puhua, koskea vai olla hiljaa yhdessä.”
Kuuntelevana korvana
Maallikkoa koskevat samat neuvot: ole läsnä ja ole toista varten. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Hyvää tarkoittava lohduttajakin voi mokata.
”Tyypillinen ja hyvin inhimillinen moka on ryhtyä kertomaan omista menetyksistään tai siitä, mitä kaverille on käynyt. Tällöin surevalle välittyy kuva, ettei häntä kuunnella.”
Toinen virhe on sanoa, että ensi viikolla tai vuonna voit jo paremmin. Hyvää tarkoittava lausahdus voi luoda paineita toipumiselle. Jokainen suree omassa aikataulussaan.
Tunteita saa näyttää.
”Voi sanoa reilusti, että tämä itkettää myös minua, ja sen jälkeen suunnata huomio jälleen toiseen.”
On kuitenkin ehdottomasti parempi kohdata toinen silläkin riskillä, että suusta pääsee sammakko, kuin väistää tilanne. Jos huomaa sanoneensa jotain hölmöä, voi pyytää anteeksi. Sureva yleensä ymmärtää.
Läheinen voi olla tukena kriisin hetkellä myös arkisin keinoin.
”Kysy, mitä kuuluu, käy kaupassa toisen puolesta tai pyydä ulos kävelylle. Katso, että arki toimii.”
On hienoa, jos pystyy ottamaan läheisen reaktiot vastaan. Sureva saattaa itkeä tai huutaa. Tunteiden on hyvä antaa tulla. Auttajan on myös tärkeää pitää huolta omista rajoistaan.
”Liikaa ei pidä luvata. Ei kannata esimerkiksi sanoa, että olen aina tavoitettavissa, jos näin ei ole. Parempi on sanoa, että palataan asiaan huomenna tai ylihuomenna.”
Kuoleman kohtaaminen ravisuttaa aina myös auttajaa, koska se koskettaa syvimpiä tuntojamme ja pelkojamme.
”Tajuamme, että myös me voisimme kohdata saman. On myös luonnollista, että toista tukiessa omat muistot ja menetykset nousevat pintaan.”
Luota vaistoihisi
Jos surevan kohtaaminen arkailuttaa, kannattaa laskea rimaa.
”Usein ihmiset vaativat itseltään liikaa. He luulevat, että surevaa pitäisi lähestyä hienoilla lohdun sanoilla. Tärkeintä on välittää ja näyttää se.”
Toisaalta kuka tahansa voi olla arvokas tuki kriisin keskellä. Sellaista Pohjolan-Pirhonen on todistanut usein.
”Olen nähnyt paljon läsnäoloa, lohduttamista ja rakkautta omaisilta. Se on tehnyt suuren vaikutuksen.”
Hänen mielestään ihmiset voisivat luottaa enemmän kykyynsä tukea surevaa vaistonvaraisesti. Ollakseen tukena ei tarvitse lukea self help -kirjallisuutta tai käydä surukursseja.
”Ihmisen sisässä piilee syvä viisaus, joka kertoo, miten surevan kanssa toimitaan. Siihen voi luottaa.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 21/2022.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Pitkään poliisipastorina työskennellyt Carita, 72, neuvoo: Älä sorru näihin mokiin, kun lohdutat surevaa