Seela Sella: ”Haluan olla nainen loppuun asti”

Karismaattinen Seela Sella nauttii jokaisesta hetkestä tietäen, että se voi olla viimeinen. Hän flirttailee ja saa huomiota. Yhtä hän kuitenkin kaipaa: rakasta miestään Elis Sellaa.

”Naisena olo on ihanaa 79-vuotiaana, koska olen saanut elämässäni niin paljon rakkautta. Tunnen saamani rakkauden ihan fyysisestikin.

Mieheni Elis oli suuri rakkauteni, muut miehet elämän varrella ihastuksia. Laittaudun mielelläni edelleen nätiksi, mutta kyllä naiseus lopulta lähtee ihmisen sisältä.

Näyttelijän työssä miehen ja naisen välinen vipinä on aina läsnä. Tykkään kovasti miehiltä saamastani huomiosta, mutta kivalta tuntuu myös lesbonaiselta saatu huomio.

Erotiikassa on kyse elämän energiasta, jota on etuoikeus kantaa mukanaan hautaan saakka. Jos menettää eroottisen vireensä, kuivuu kasaan. Olen aina rakastanut pientä flirttiä, mutta iän myötä se käy minulta yhä vapaammin.

Vanhetessa tajuaa, että erotiikka on asioista syttymistä, tilanteisiin antautumista, koskettamista ja hyväilyä. En ollenkaan ymmärrä näitä miesten viagra-hommia tai huolta, etteikö esimerkiksi rintansa menettänyt nainen voisi olla eroottinen.

Kun nainen pääsee vaihdevuosista, hän on yhä nainen. Minä tunnen eläväni nyt parasta aikaa naisena. Menopaussin ohittanut voi mennä vapaasti seksuaalisesti, kun ei ole raskauden pelkoa. Itse aloitin vaihdevuosien hormonihoidon jo 42-vuotiaana, eikä siitä ole koitunut ongelmia.

Ihastuminen on ihan samanlaista kuin nuorena. Kun olin ensimmäisessä työpaikassani Hämeenlinnan kaupunginteatterissa, Ritva Valkama kiusasi minua aina, että taas Seela on ihastunut! Taas sitä viedään!

Kun joku vuosi sitten tein roolia Helsingin Kaupunginteatterin Yökyöpelissä, olin ihan lääpälläni Tuukka Leppäseen. Hän on niin nuori, lahjakas ja hurmaava ihminen. Ihastuin vanhoihin, charmikkaisiin miehiinkin, mutta nimiä en kerro.”

”Elämästä ei jäädä eläkkeelle”

”Ikävuosista riippumatta olen ollut näyttelijänä nöyrä palvelija. Jos minua tullaan kehumaan hyväksi, ajattelen, että enhän se ollut minä vaan joku toinen, roolihenkilöni. Minulle on tärkeintä saada välittää katsojalle vaikka se, miltä hiirestä tuntuu.

En arvannut nuorena, että näyttelisin vielä liki kahdeksankymppisenä. Nyt tiedän, että ei tätä voi lopettaa. Eila Roine on sanonut hyvin, että ei elämästä voi jäädä eläkkeelle.

Minua oikeastaan naurattaa, kun ikääni ja näyttämöllä oloa ihmetellään. Kyllä vanhat ihmiset ovat ennenkin tehneet töitä jos ovat terveitä ja elämä kiinnostaa. Eläkeiän pitäisi nykyisin joustaa ihmisen mukaan. Sanon aina lääkäreillekin, että älkää tuijottako syntymävuotta! Olen työssäkäyvä ihminen!

Seela_Sella_3

Parikymppisenä olin juuri päässyt opiskelemaan Teatterikouluun. Jo silloin työ merkitsi minulle elämässä eniten. Kun päiväni alkoivat kello 8.45 Kansallisteatterin yläkerrassa ääniharjoituksilla, tunsin eläväni unelmaani.

En tuntenut olevani kaunis nuori naisnäyttelijä, koska minulla oli hirveän suuri nenä. Olin saanut kuulla siitä koko nuoruuteni. Koulun näytelmissä en saanut koskaan olla prinsessa. Teatterikoulussakin oli kuulemma harkittu, voidaanko minua ottaa sinne nenäni vuoksi. Ensimmäisenä opiskeluvuonna nenäni leikattiin. Hulluinta oli se, ettei operaatio lopulta muuttanut naiseuttani. Opiskelukaverit tuskin huomasivat muutosta. Ammatin kannalta leikkaus kannatti.

Ikäkriisiä minulla ei ole koskaan ollut. Näyttelijän työssäkään en ole pudonnut iän vuoksi tyhjän päälle.

Kun näyttelimme Ritva Oksasen kanssa 1960-luvulla Intimiteatterissa, päätimme yhdessä, että meidän täytyy lähteä muualle, jotta kehitymme. Menimme Radioteatteriin. Sieltä lähdin 1975 freelanceriksi. Olin silloin nelikymppinen ja kaikki sanoivat, että olen hullu. Ryhdyimme tekemään Eliksen kanssa juutalaisten laulujen ja runojen iltaa. 1990-luvulla menin vakituiseksi Kansallisteatteriin, josta jäin virallisesti 67-vuotiaana eläkkeelle. Käytännössä teen töitä koko ajan.

Tässä iässä nuoren miehen kanssa näyttämöllä on hauskaa. Meillä on Tero Jartin kanssa Tabussa Kansallisteatterissa hyvin intensiivinen kohtaus. Nuorempana aristin eroottisia rakkauskohtauksia, mutta nyt minulla ei ole mitään esteitä. Ei ole enää mitään menetettävää, on vain annettavaa tai saatavaa.

Kysyntäni näyttelijänä lähes kahdeksankymppisenä on ymmärrettävää, koska vanhojen naisten rooleista ei ole juuri kilpailua. Moni kollegani, kuten Ritva Valkama, Kyllikki Forsell ja Kristiina Elstelä, ovat jo luopuneet teatterityöstä. Että ei tässä minulla niinkään lahjakkuudesta ole kyse, vaan sopivasta iästä haluttuihin rooleihin ja hyvästä kunnosta.”

”Kaipaan Eliksen huumoria”

”Kun katson elämääni taaksepäin kadun sitä, miten vähän aikaa minulla oli lapsilleni ja miehelleni. Olin nuorempana näyttelijä 24 tuntia vuorokaudessa, koska kuvittelin, että niin tullaan hyväksi. Lapset kärsivät poissaolostani. Poikani Ariel on kertonut, että hän olisi toivonut, että olisin ollut puolustamassa häntä joissain tilanteissa ja myös tyttäreni Ilana olisi tarvinnut minua enemmän.

Sitäkin kadun, että en taistellut lasten näkyvyyden puolesta. 1960-luvulla ajateltiin, että lasten piti olla seurassa hiljaa ja näkymättömiä. Ilana on muistuttanut minua, että tukistin häntä joskus, kun hän ei osannut olla hiljaa.

Kadun myös tiettyjä virheitä, joita olen tiedostaen tehnyt. Ne ovat liittyneet työhöni. Olen ollut laskelmoiva. On ollut myös hirvittävä määrä väärinkäsityksiä, jotka ovat jääneet oikaisematta.

Iän myötä olen alkanut ymmärtää esimerkiksi omaa äitiäni toisella tavalla. Hän oli vain 21-vuotias kun minä synnyin. Olin ilmeisesti jonkinlainen vahinko, koska silloin ei ollut seksuaalivalistusta. Raskaaksi tulemisen pelko on täytynyt olla silloin suuri. Biologinen isäni oli juoppo, ja äitini erosi hänestä kun olin noin 9-vuotias. Isäpuoleeni minulla syntyi hyvä suhde. Äitini oli hyvin eroottinen nainen. Hän suhtautui miehiin samalla tavalla ymmärtäväisesti kuin minä.

Seela_Sella_7

”Kyllä vanhat ihmiset ovat ennenkin tehneet töitä, jos ovat terveitä ja elämä kiinnostaa”, kertoo joulukuussa 79 vuotta täyttävä Seela Sella.

Vuosien mittaan olen yhä vakuuttuneempi, että naiset ovat miehiä vahvemmilla tässä maailmassa. Miehiltä vaaditaan enemmän; he eivät saa epäonnistua. Jos mies jää työttömäksi, häntä säälitään enemmän kuin naista. Siksi haluan olla miesten puolella, heidän rinnallaan. Jos puhun miesten kanssa vaikka raitiovaunupysäkillä tai baarissa, he ilahtuvat valtavasti jos en vaadi heiltä mitään. Usein suomalaiset miehet eivät pärjää verbaalisesti naisille, enkä puhu nyt mistään Aleksander Stubbista.

Tässä iässä kaipaan hirveästi ihmeellistä miestäni, joka jumaloi minua ja hoiti kaiken. Elis hoiti kodin ja teki montaa työtä elättääkseen perheemme. Hän myös kannusti minua: kehui kauniiksi ja ihmeelliseksi joka puolella. Tajusin aivan liian myöhään, kuinka hieno mies hän oli. Vaikka hän teki myös kotityöt, hänellä ei ollut miehisyytensä kanssa mitään ongelmia. Meillä oli kivaa yhdessä. Hänen huumoriaan kaipaan aivan erityisesti. Kun näen vanhoja pareja kulkemassa kadulla käsikynkkää, ajattelen, että miksi Elis ei ole vierelläni. Miksi emme rypisty yhdessä.

Hänen kuolemansa oli shokki. Kun minulle soitettiin sairaalasta aamulla 9. joulukuuta vuonna 1992, istuin teekuppi kädessä kotona. Veri valui jalkoihini, ja ne tuntuivat sementiltä. Tarkkailin itseäni ja muistan ajatelleeni, että tältä ihmisistä kuolinuutisen kohdalla tuntuu. Että minun täytyy muistaa tämä näyttämöllä. En itkenyt. Ryhdyin hoitamaan shokissa hautajaisjärjestelyjä, koska meillä juutalaisilla haudataan nopeasti. Itku tuli sitten myöhemmin. Sinänsä kuoleman kohtaaminen ei ole minulle vierasta. Kuulun juutalaisen seurakunnan hautausyhdistykseen. Olen pessyt paljon ruumiita ja laittanut arkkuun 30 vuoden aikana. Se on minulle ihan virallinen ammatti. Naiset pesevät naisia ja miehet miehiä.”

”Älkää parkuko”

”Parasta tässä iässä on se, että pystyy nauttimaan joka hetkestä, samalla tietäen, että se voi olla viimeinen. Yritän luopua kaikesta turhasta. Nautin siitä, jos lapsilla menee hyvin. Jos tyttärenpoika saa koulusta hyvän todistuksen tai Arielin kotimaassa Israelissa asiat ovat hyvin.

Olen hirvittävän kiitollinen niinä hetkinä, jolloin paijaan kreikkalaista löytökoiraani Nasua. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vahvemmin koen olevani osa luonnon ketjua. Kun Nasu viilettää luonnossa ja saa tuntea olevansa oikea koira, minä olen onnellinen. Nasu on minulle niin tärkeä, että ihan jo sen takia toivoisin eläväni vielä 10 vuotta. Ettei se jäisi yksin.

Seela_Sella_4
Vanhenemisessa ikävintä on ruumiin vanheneminen; sattuu sieltä ja täältä, eikä kuule enää niin hyvin. Iskias vaivaa ja varpaat ovat kamalassa kunnossa. Menierin tautikin vaanii. Muistin kanssa minulla ei ole ollut vaikeuksia. Teattereiden kuiskaajat tietävät, että minulle ei saa ollenkaan kuiskata. Jos unohdan vuorosanat, en joudu paniikkiin. En katkaise kontaktia yleisön kanssa. Tiedän, että saan pian langan päästä kiinni: Asiat kyllä tulevat, vaikka ehkä vähän eri järjestyksessä.

Kun riisuudun, on kaameaa kun joutuu katselemaan ryppyjään. Vieraan ihmisen läsnä ollessa riisuutuminen on inhottavaa. Eräs lapsi katsoi kerran kaupungilla käsieni ihoa ja sanoi äidilleen, että katso kuinka tuolla tädillä on meetvurstikädet.

Korkeassa iässä positiivista on, että on pakko ajatella kuolemaa. Se on vääjäämätöntä, ja puhun paljon kuolemasta. Annan ohjeita tyttärelleni, että mitä pitää tehdä kun kuolen. Hautapaikka minulla on valmiina juutalaisella hautausmaalla, Eliksen vieressä. Haluaisin, että minulla on kivat hautajaiset, joihin kaikki halukkaat saavat tulla. Mutta liikaa rahaa niihin ei saa tuhlata. Olen sanonut lapsille, että vaikka kuolisin huomenna, niin älkää parkuko. Minulla on ollut ihana elämä, joka jatkuu teissä.”

3 parasta juuri nyt

• Kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Ajattelen, että jos ihminen on ollut eksyksissä itsensä kanssa, hän voi löytää itsensä siitä esityksestä. Rooli Tabussa merkitsee minulle ihan valtavasti. Olen halunnut työskennellä Smedsin kanssa jo kauan.

• Musiikki. Kuuntelen Classic-kanavaa. Nuorena viulu oli ajatusten jatke, ja vanhana sello on tunteiden tulkki.

• Eläinten kieli. Opetelkaa ihmiset eläinten kieltä, seuratkaa, miten eläimet kommunikoivat keskenään. Esimerkiksi sotatilanteissa tai luonnonmullistuksissa eläimet pakenevat ensin. Nyt on meneillään ihmisten kansainvaellus.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 27/2015.

 

Lue myös jutut:

40 vuotta yhdessä: ”Seksi on koko ajan vain parantunut

Seksi: Kosketa minua hellästi

Keskustelu

Kommentoi juttua: Seela Sella: ”Haluan olla nainen loppuun asti”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X