Tintin rakkaustarina: ”En suunnitellut löytäväni uutta puolisoa näin nopeasti”

Tintti Leppäsen pitkä avioliitto oli juuri päättynyt, kun puhelimen näytölle ilmestyi tulevan puolison kuva. Treffipalvelu Tinder saattoi parin yhteen, mutta suhteen alku oli haastava.

Kuvausmeikkaaja ja -kampaaja Tintti Leppänen, 45, asuu miehensä Samin, 43, ja 16-vuotiaan poikansa kanssa Turussa. Samin 8-vuotias poika asuu heillä vuoroviikoin. Tintti kertoo, miten parin rakkaustarina alkoi ja eteni:

”Löysimme mieheni Samin kanssa toisemme treffipalvelu Tinderin avulla kesällä 2015. Edellinen, 14 vuotta kestänyt avioliittoni oli päättynyt kahta kuukautta aikaisemmin. Sami puolestaan oli eronnut ex-avopuolisostaan puoli vuotta aiemmin. Meistä kumpikaan ei ollut suunnitellut löytävänsä uutta puolisoa näin nopeasti.

Elin eron jälkeen levotonta aikaa ja heräsin keskellä yötä siihen, että en saanut unta. Aloin selata puhelimella Tinderistä kiinnostavia profiileja. Sami asui Turussa ja minä Nurmijärvellä. Sami oli kuitenkin käymässä äidillään Vantaalla ja osui sillä hetkellä sovellukseen määrittelemäni kilometrisäteen sisälle.

Kolmelta yöllä Samin kasvot ilmestyivät puhelimeni näytölle. Kiinnitin huomiota Samin erilaiseen kuvaan. Yleensä Tinderin kuvissa kundit nojailevat golf-mailaan, poseeraavat kalasaalis kädessään tai ovat kavereiden kanssa kaljalla.

Samin kuva sen sijaan oli tummasävyinen, hänellä oli kuulokkeet päässä ja kuvaan oli piirretty hikipisaroita kasvoille. Selasin Samin muita kuvia: maalauksia ja muita graafisia töitä. Painoin sydäntä, ja sovellus näytti, että hän oli painanut sydäntä minulle jo aiemmin.

Rupesimme juttelemaan chatissa heti, koska hänkin oli hereillä. Kävi ilmi, että hän oli graafikko ja taiteilija, aivan kuten olin arvellutkin.

Jatkoimme seuraavat päivät juttelua ja tapasimme noin neljän päivän kuluttua Helsingissä. Huomasimme olevamme todella samanlaisia. Rakastamme taidetta, ja meillä on samanlainen musiikkimaku, kuuntelemme rockia ja metallia. Olemme innokkaita puutarhan laittajia, harrastamme uimista ja pitkiä kävelylenkkejä.

En ole koskaan aiemmin edennyt parisuhteissani näin vahvalla intuitiolla, mutta meillä synkkasi ihan heti.

Ylä- ja alamäkeä

Pikkuhiljaa rupesimme tapailemaan viikonloppuisin, ja meillä oli todella hauskaa.

Pelkkää nousukiitoa se ei kuitenkaan ollut heti alusta lähtien. Samilla oli vielä selvittämättömiä asioita erostaan, ja tapasimme siihen nähden ehkä hieman liian aikaisin. Oli hyvä, että asuimme aluksi eri kaupungeissa, jotta saatoimme edetä rauhallisesti.

Ensimmäinen puoli vuotta oli vuorotellen ala- ja ylämäkeä. Sami ei osannut päättää, uskaltaisiko hän lähteä niin nopeasti uuteen suhteeseen, vaikka meillä oli hauskaa yhdessä. Pari kertaa lähdin Turusta itkien pois.

Käänne parempaan tapahtui puolen vuoden tapailun jälkeen jouluna 2015. Menimme yhdessä Valamon luostariin pohtimaan suhdettamme. Sami suoritti siellä aikoinaan siviilipalveluksensa, ja hän on ollut siellä myöhemminkin talkoohommissa. Se on hänelle tärkeä paikka.

Päätimme yhdessä, että jatkamme. Sami oli vihdoin valmis parisuhteeseen. Sen jälkeen minun ei ole tarvinnut miettiä, että haluaako hän jatkaa kanssani vai ei.

Naimisiin maistraatissa

Puolentoista vuoden yhdessäolon jälkeen menimme huviksemme katsomaan asuntoja ja syksyllä 2016 löysimme Turusta nykyisen kotimme. Päätös yhteisen kodin perustamisesta syntyi heti.

Meillä molemmilla on edellisistä liitoistamme lapset. Poikani Jalmari on nyt 16-vuotias ja Samin poika 8-vuotias. Jalmari asuu kanssamme Turussa, ja Samin poika on meillä vuoroviikoin.

Viime vuoden tammikuussa olimme kylässä Samin äidillä, kun Sami yhtäkkiä ilmoitti äidilleen, että hän voisi mennä kanssani naimisiin. Emme olleet puhuneet naimisiinmenosta aiemmin, ja jäin seisomaan suu auki. Taisin sanoa ”ai jaa”.

Virallista kosintaa ei tullut, mutta toukokuussa menimme maistraattiin selvittelemään aikatauluja ja löimme päivämäärän lukkoon.

Menimme naimisiin 2. kesäkuuta 2017. Samalla vaihdoin nimeni virallisesti Tintiksi. Se oli aiemmin Tiina, mutta sillä nimellä ei kukaan kutsunut minua.

Rakkaustarina kukoistaa yhä

Olemme olleet kohta kolme vuotta yhdessä, ja meillä molemmilla on vieläkin todella rakastunut olo. En ole ikinä aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa.

Olen kaivannut aikaisemmissa suhteissani sitä, että mies juttelisi – turhaan. Samin kanssa ei ole sitä ongelmaa, sillä hän puhuu paljon myös tunteistaan. Viikonloppuaamuisin saatamme jutella ja naureskella sängyssä puolitoista tuntia ennen kuin nousemme ja menemme syömään hidasta aamupalaa. Se on ihanaa.

Elämässäni on ollut paljon surua parin viimeisen vuoden aikana, sillä molemmat vanhempani ovat kuolleet yllättäen. Sami on ollut vaikeina hetkinä ihanasti tukenani, enkä ehkä olisi selvinnyt kaikesta ilman häntä.”

Juttu on julkaistu alun perin Kotiliedessä 4/2018.

Keskustelu

Kommentoi juttua: Tintin rakkaustarina: ”En suunnitellut löytäväni uutta puolisoa näin nopeasti”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X