
Rintasyöpä on Suomen yleisin syöpä – näin tutkit rintasi muutosten varalta
Rintasyövän ensivaihe on yleensä oireeton, mutta säännöllisen tunnustelun avulla voidaan ajoissa huomata muutokset. Muutokset eivät välttämättä ole pahanlaatuisia, mutta niiden takia on aina parasta kääntyä lääkärin puoleen.
Kun aloitat rintojen tutkimisen, tutki ne aluksi kerran viikossa. Näin tutustut siihen, miltä rintasi tuntuvat kuukauden eri vaiheissa.
Rinnat kannattaa jatkossa tutkia kerran kuukaudessa kuukautisten päätyttyä, jolloin kuukausia edeltävä rintojen turvotus on poistunut ja rintakudos on mahdollisimman pehmeää. Jos sinulla ei ole kuukautisia, valitse kuukaudesta tietty aika, jolloin tutkit rintasi.
Tutkimukseen kuuluu kaksi vaihetta: katsominen ja tunnustelu.
Katsele rintoja eri kulmista
Katsele rintoja peilistä sekä kädet alhaalla että ylös nostettuina, ensin suoraan edestä ja sitten molemmilta sivuilta. Katso myös rinnan alle.
Kiinnitä huomiota rintojen kokoon ja muotoon sekä muutoksiin ihossa ja nännissä. Tarkkaile erityisesti liikkeen aikana, onko rinnoissa muodonmuutoksia tai sisään vetäytymiä.
Kokeile hellästi puristamalla, tuleeko nännistä eritettä. Onko nännien ulkonäössä jotain epäsäännöllistä tai merkkejä ihottumasta?
Tunnustele näkymättömien muutosten varalta
Tunnustele molemmat rinnat selällään maaten. Isorintainen voi laittaa tyynyn rintakehän alle, jolloin rinta levittyy paremmin rintakehän päälle. Rinnat voi tutkia myös suihkussa, missä saippuoiminen helpottaa normaalin ja poikkeavan kudoksen erottamista toisistaan.
Kierrä koko rinta kehämäisesti, lohko kerrallaan, sormet suorina ja yhteen liitettyinä. Toista kolmesti tutkittavan rinnan puoleisen käden ollessa vartalonmyötäisesti, ojennettuna suorana sivulle sekä pään yläpuolelle. Tunnustele myös kyljen puolelta.
Tutki lopuksi kainalot. Tutki kainalo käsi alhaalla ja olkapää rentona. Huomio kannattaa kiinnittää mahdollisiin uusiin muutoksiin.
Kainaloiden omatutkimus ei korvaa mammografiaa. Jos huomaat mitään muutoksia kainaloalueella, hakeudu lääkärin tutkimuksiin.
Omatutkimusta ei muutenkaan saa käyttää rintasyöpäseulonnan korvikkeena. Kunnat järjestävät Suomessa rintasyövän seulontaa, ja mammografiatutkimukseen kutsutaan 50–69 -vuotiaat naiset kahden vuoden välein. Järjestettyyn seulontaan kannattaa aina osallistua.
Katso videolta ohjeet rintojen omatarkkailuun
Kiinnitä näihin asioihin rinnoissasi huomiota:
- kyhmy, jota ei aikaisemmin ole tuntenut: kova, kiinni ympäristössään, sileä tai epätasainen, aristamaton tai aristava, ei pehmene kuukautiskierron mukaisesti
- tuntemukset rinnassa, joita ei aikaisemmin ole ollut: kihelmöinti, kuumotus, kutina, kipu, rinnan kimmoisuuden muutos
- iholla olevat muutokset: ihon vetäytyminen sisäänpäin, nännin vetäytyminen sisäänpäin, ihottuma joka ei parane, haavauma joka ei parane, ihon sävyssä tapahtuva muutos
- toispuolinen erite nännistä: erite voi olla kirkasta tai veristä, joskus myös maitomaista
- kyhmy kainalon alueella
- yleisoireita, kuten väsymys tai sairauden tunne
Hakeudu lääkärin tai terveydenhoitajan vastaanotolle, jos
- rintaan ilmaantuu kyhmy tai muu selkeästi tunnusteltava muutos
- rinnasta tulee eritettä, erityisesti, jos se on toispuolista (erite useammasta kuin yhdestä tiehyestä ei yleensä viittaa rintasyöpään)
- nänni vetäytyy sisään suhteellisen lyhyessä ajassa tai rinnan ja/tai nännipihan iho muuttuu
Lähteet: Mehiläinen, Saimaan syöpäyhdistys, Tunnerintasi.fi
Kommentoi
Kommentoi juttua: Rintasyöpä on Suomen yleisin syöpä – näin tutkit rintasi muutosten varalta