Miksi en rohjennut koskaan kysyä?

Turha puhua isän kuolemasta tai siitä, mitä hänestä paljastui. Saati muista suvun kohtaloista. Sellainen oli ilmapiiri Helsingin entisen piispan Irja Askolan lapsuudenkodissa.
 

Teksti Essi Salonen

Kuvat Mirva Kakko (myös videot)

Ihan kuin kotona olisi leijunut usva. Koti oli tavallinen kerrostalohuoneisto 1950-luvun Lappeenrannassa. Irja Askola ja hänen pikkusiskonsa oli pantu nukkumaan. Heidän isänsä ei ollut tullut vielä kotiin, ja äiti istui olohuoneessa odottamassa. Isän illat venyivät ajoittain, kun tämä oli omilla teillään, ryyppäämässä.

Poliisina työskennelleen isän alkoholiongelmasta ei puhuttu lasten kanssa. Jälkeenpäin Irja on ajatellut, että vaikeneminen aiheutti tunteen läpi­pääsemättömästä usvasta.

Irjalle isä oli hyvä. Hän oli iäkäs sota­veteraani, ja esikoinen Irja oli hänen silmäteränsä, jonka kanssa isä käveli ylpeänä käsi kädessä pitkin Lappeenrannan pääkatua. Vaikka isä joi, väkivaltainen hän ei ollut koskaan.

30.09.2020

X