Tuula Ryhänen kotonaan Katajanokalla

Kun Tuula masentui monien menetysten takia, perheettömyys tuntui musertavalta: ”Minun sukuni päättyy tähän”

Kuka minut saattelee viimeiselle matkalleni, pohti perheetön Tuula Ryhänen. Kun hän alkoi suunnitella hautajaisiaan, hän sai elämäänsä yllättäviä läheisiä.

Teksti Jenna Parmala

Kuvat Susa Junnola

Helsinkiläisen Tuula Ryhäsen, 72, kotona on paljon mustavalkoisia valokuvia. Niitä on suvusta, ystävistä ja lemmikkieläimistä. Mutta ei omasta ydinperheestä, sillä sellaista Tuulalla ei ole.

Pitkässä parisuhteessa riitti rakkautta, mutta yhteistä kotia ei missään vaiheessa perustettu. Työ ulkoministeriössä oli merkityksellistä ja työkaverit kuin perhe, mutta nyt Tuula on eläkkeellä. Viime vuosina hän on pohtinut paljon sukulaisuutta ja suvun merkitystä. Vaikka ystäviä on paljon, toisivatko sukulaiset erityistä turvaa?

”Minun sukuni päättyy tähän. Jäljelle jää vain kissa ja tuhkaa”, Tuula sanoo.

05.08.2020

X