Tutkija Minna Eväsoja: ”Näin minusta tuli valkoinen japanilainen”
Tutkija Minna Eväsoja onnistui liki mahdottomassa: hän pääsi japanilaiseen sisäpiiriin. Se edellytti joustavuutta – jopa omin avaimin kotona vieraillutta vuokraemäntää kohtaan.
Kuului sihahdus, kun tölkki avautui. Parikymppinen Minna Eväsoja kulautti kylmää olutta suuhunsa avonaisen jääkaapin edessä.
Kioton kesä vuonna 1995 oli kuuma kuten aina. Lämpömittari kipusi neljäänkymmeneen asteeseen.
Minna potki kengät jaloistaan, kävi makaamaan tatamille ja hörppi olutta. Häntä huvitti ajatus, että vuokraemäntä paukkaisi tapansa mukaan sisään omilla avaimillaan.
Mitä hän sanoisi, jos näkisi hikisen Minnan lepäilemässä tölkki kädessä keskellä päivää? Sellainen ei sopinut japanilaisille naisille, ei etenkään hyvän perheen tytölle eli o-jõsamalle.
Sellaisena Minnaa pidettiin, mutta rooli ei tuntunut aina luontevalta.
Jos muut vain tietäisivät, millaisista lähtökohdista hän oli ponnistanut maailmalle. Ei tietoakaan japanilaisten o-jõsamojen varakkaista ja korkeasti koulutetuista vanhemmista.
Vääränlainen perhe
Minnan synnyinkaupunki Kuusankoski oli 1970-luvulla pieni paperitehdaskaupunki. Äiti työskenteli tarjoilijana, ja tuohon aikaan huomiota herätti se, että hän oli yksinhuoltaja. Minna sai kuulla ihmettelyjä perheestään.
Äiti meni uusiin naimisiin, kun Minna oli alakoulussa. Isäpuoli oli mukava ja piti Minnastakin hyvää huolta, mutta hän oli romani. Liittoa paheksuttiin pienellä paikkakunnalla. Kerran yläkerran mummo heitti Minnaa appelsiinilla parvekkeeltaan ja solvasi vielä perään: mustalaisen penikka!
Jo lukioikäisenä Minna tiesi, ettei jäisi Kuusankosken ahtaisiin ympyröihin. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän pakkasi laukkunsa ja lähti Helsinkiin.
”Itkin jännityksestä. En tiennyt, mitä tulevaisuus toisi. Sukulaistäti asui Itäkeskuksessa, ja hänen luokseen piti selvitä”, Minna, 50, kertoo nyt.
Työskenneltyään pari vuotta hotelli Palacen kerrostarjoilijana hän aloitti indologian eli intian kielen ja kulttuurin opinnot Helsingin yliopistossa. Jo samana syksynä Intia sai väistyä. Syynä oli Minnan huvin vuoksi yliopistolla aloittama japanin kielen alkeiskurssi.
Hän hurahti täysin.
Yksin maailmalla
Kesäkuussa 1989 Minna pakkasi laukkuja ensimmäiselle pitkälle ulkomaanmatkalleen. Edessä oli vuosi oppilaana teekoulussa Kiotossa. Tällä kertaa Minna ei itkenyt. Hän oli innoissaan.
Opintoihin liittyvää vaihto-opiskelua pohtiessaan Minnalla oli ollut vain yksi suunta – Japani. Pääaineena japanin kieli ja kulttuuri oli aivan uusi, joten yliopiston vaihto-ohjelmia ei ollut. Minna löysi kuitenkin stipendihaun kiotolaiseen teekouluun. Hänet hyväksyttiin sinne ensimmäisenä suomalaisena.
Japanissa Minna henkäisi syvään, kun valtavat ihmismassat vyöryivät vastaan. Oli vaikea liikkua, vaikea hengittää. Sitten pimeni. Minna pyörtyi asemalla, kun vellova ihmispaljous ylitti sietorajan.
Suurempaa kulttuurishokkia ei tullut missään vaiheessa. Minna oppi nopeasti lisää kieltä, huomasi tulevansa toimeen yksin ja viihtyvänsä hyvin.
”Olin tullut kotiin. Paikallinen elämänrytmi ja järjestelmällisyys sopivat minulle.”
Minna oppi tarkkailemalla muita ja tekemällä perässä.
”Kävi selväksi, että heti kaikki tänne -asenne ei toimi Japanissa. Asioiden hoitamisessa tarvitaan nöyryyttä, pidättyväisyyttä ja kohteliaisuutta.”
Minna meni virran mukana, hymyili ja nyökkäili.
Vaimotaitoja teekoulussa
Teekoulun ulkomaalaisten ryhmässä oli Minnan lisäksi amerikkalainen, korealainen ja kiinalainen opiskelija sekä kaksi havaijinjapanilaista.
”Teekoululla on Japanissa vahva positiivinen imago. Se on meriitti naisten avioliitto-cv:ssä. Koulun käyneiden ajatellaan tietävän paljon hyvästä käytöksestä, perinteisistä taidoista ja hienostuneesta etiketistä.”
Teekouluun pääsevät ovat aina hyvien perheiden tyttöjä, o-jõsamoja. He oppivat edustusvaimon taitoja: pukemaan kimonon, istumaan kauniisti, kaatamaan sakea ja keskustelemaan viehkeästi.
Minna sai myös moitteita. Häntä saattoi lukea kasvojen perusteella kuin avointa kirjaa.
”En koskaan oppinut pitämään pokerinaamaa. Olisi varmaan pitänyt harjoitella enemmän.”
Kouluvuoden lopulla Minna sai tarjouksen hotelliemännän työstä Osakassa. Teekoulu toivoi Minnan palaavan kuitenkin Suomeen tekemään opintonsa loppuun. Koulun maineelle olisi parempi, etteivät ulkomaalaiset oppilaat unohtuisi Japaniin.
Paluu kotimaahan ei sujunut pehmeästi.
Suomalainen poikaystävä oli löytänyt vuoden aikana uuden rakkauden ja pyysi Minnaa hakemaan tavaransa.
Valkoinen japanilainen
Muutama vuosi myöhemmin Minna palasi Japaniin. Hän oli saanut stipendin jatko-opintoihin.
Suomeen jäi jälleen poikaystävä. Tämä lupasi odottaa Minnaa vaikka kaikki kolme vuotta.
Vastaanotto Kiotossa oli tiukka. Sensei, Minnan yliopiston professori, sanoi, ettei ainoa ulkomaalainen jatko-opiskelija saa helpotuksia. Opiskelu tapahtuu japaniksi, ja tahdissa on pysyttävä mukana.
Minna muisti teehuoneen opettajan neuvon: jos mielii sopeutua, kannattaa etsiä japanilaisia ystäviä ja vältellä ulkomaalaisia.
Minna hankki asuntolapaikan sijaan vuokrakodin pieneltä Katsuran esikaupunkialueelta. Kaupan päälle tuli utelias vuokraemäntä ja vielä uteliaammat naapurit, jotka panivat merkille Minnan kaikki tekemiset vierailijoista roskien lajitteluun.
”Kun vuokraemäntä tuli käymään, hän ihmetteli, miksei minulla ollut esillä sisäkenkiä vessaan, parvekkeelle, makuuhuoneeseen ja muihin tiloihin. Minä en niitä käyttänyt, mutta hankin näön vuoksi useammat sisäkengät.”
Koti oli vapaa alue. Sen ulkopuolella Minna sulautui joukkoon. Hän osasi roolinsa o-jõsamana ja pääsi poikkeuksellisesti japanilaisten sisäpiiriin, vaikka oli ulkomaalainen.
Vuosien aikana japanin kieli juurtui niin syvälle, että Minna alkoi ajatella ja nähdä unia japaniksi. Suomenkieliseen puheeseen tuli vieras korostus. Japanilaiset ystävät puhuivat hänestä valkoisena japanilaisena.
”Rooli ei ollut aina helppo, mutta en kokenut sitä kahlitsevana. Se oli käyttäytymiskoodi. Japanilaiset tekevät jaon julkisen ja yksityisen välille. Esimerkiksi taiteilijoilla voi olla useampi nimi, joita käytetään erilaisissa sosiaalisissa ryhmissä. Oikean nimen tietävät vain perheenjäsenet.”
Senseikin suli suomalaiselle.
Tehkää kuten Minna, niin minun ei tarvitse hävetä, hän tapasi sanoa.
Kaksi rakasta
Kirjeet. Niitä Minna kirjoitti poikaystävälleen yhden päivässä.
”Hän kirjoitti ja soitti takaisin. 1990-luvulla oli vielä lankapuhelimet ja älyttömän kalliit puhelut.”
Kolmen vuoden aikana Minna kävi Suomessa kerran ja poikaystävä Japanissa pari kertaa.
Kun jatko-opinnot olivat loppusuoralla Minnaa alkoi jännittää. Entä jos paluu olisi samanlainen kuin edellisellä kerralla? Mitä jos poikaystävä oli sittenkin löytänyt uuden naisen? Pitäisikö hänen jäädä Japaniin? Ehkä pitäisi.
Mieli muuttui, kun poikaystävä alkoi kysellä Minnan perään. Eikös hänen pitäisi jo varata lentoliput kotiin?
”Siellä se pohjalainen mies oli odottanut kärsivällisesti. Tein heti päätöksen, että palaan takaisin.”
Lähtö rakkauden perässä Suomeen tarkoitti luopumista toisesta rakkaudesta – Kiotosta ja Japanista. Minna itki koko pitkän lentomatkan kotiin.
Todellinen vallanpitäjä
Minna ei ole missään vaiheessa jättänyt lopullisia jäähyväisiä Japanille. Tutkijan työ on vienyt hänet säännöllisesti Japaniin kansainvälisiin konferensseihin ja aineistonhakumatkoille.
O-jõsaman roolin karistamiseen ammatilliset näytöt eivät riittäneet. Vasta yksityiselämän uusi rooli, äitiys, nosti hänet japanilaisessa arvoasteikossa ylöspäin.
Naistutkijana Minna oli ollut japanilaisille miesprofessoreille näkymätön, mutta äidiksi tulon jälkeen häntä puhuteltiin suoraan. Kukaan ei enää tytötellyt tai vähätellyt. Vaimot ovat äidiksi tulonsa jälkeen todellisia vallanpitäjiä perheissä.
Ei Minna silti istunut japanilaisen äidin rooliin. Monen silmät laajenivat ihmetyksestä, kun Minna kertoi kerran konferenssissa aviomiehen hoitavan yksin kolmea lasta kotona Suomessa.
Kun Minna pari vuotta sitten kaipasi epävarmojen apurahojen sijaan vakaata toimeentuloa ja opiskeli uuden ammatin terveydenhoitajana, hänestä tuli japanilaisen ystävän mielestä varoittava esimerkki.
”Ystävä sanoi teini-ikäiselle pojalleen, että noin käy, jos opiskelee humanistista alaa”, Minna nauraa.
Hän on miettinyt monta kertaa paluuta Japaniin. Aviomies ja 8-, 12- ja 14-vuotiaat lapset pitävät elämän kuitenkin Suomessa. Toistaiseksi.
”En pidä mahdottomana, että kun lapset ovat kasvaneet, asun jälleen Japanissa. Etenkin, jos puoliso lähtee mukaan.”
Silloin hän voisi saada kaksi pitkäaikaista rakkauttaan samaan paikkaan.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 9/2016
Lue lisää:
Kommentoi
Kommentoi juttua: Tutkija Minna Eväsoja: ”Näin minusta tuli valkoinen japanilainen”