Himahella

Vesimeloni ja mansikka ne yhteen sopii

Meloni, juusto ja mansikka ovat taivaassa solmittu makupari! © Tiina Rantanen

Mikäpä sopisi paremmin kesäkuumalla nautittavaksi kuin vesimeloni? Peruspositiivisena ihmisenä uskon vielä sen lämpöaallon saapumiseen, vaikka sateita on nyt pidellyt!

Vesimeloni on ihana sellaisenaan aamu- tai välipalalla, alkuruokana tai jälkiruokana. Vesimelonin maku ja aromi ovat parhaimmillaan, kun vesimeloni on kypsä ja kylmä! Myös mansikka-aika on nyt parhaimmillaan. Nämä kaksi yhdessä muodostavat mitä herkullisimman makuliiton, oli kyse sitten makeista tai suolaisista herkuista.

Mansikoista olen kirjoittanut jo aikaisemmin, sen postauksen löydät täältä. Keskitytään tässä tarinassa enemmän siihen vesimeloniin.

Virkistävä vesimeloni

Vesimeloni on paitsi virkistävää ja värikästä syötävää, sisältää se myös muun muassa C- ja A-vitamiineja, vatsan toimintaa edistävää kuitua, verenpainetta hillitsevää kaliumia ja tietenkin sitä vettä. Sitä on jopa 90 prosenttia vesimelonin painosta! Juuri siksi vesimeloni on myös erittäin kevyttä syötävää, sillä sadassa grammassa on alle 40 kaloria. Syö sitä sellaisenaan, pilko salaatteihin, blendaa smoothien sekaan, käytä drinksuihin lisää rahkaan tai jogurttiin – käyttötapoja on lukemattomia. Säilytä meloni kotona jääkaapissa.

Meloni maistuu alkupalana

Ruokablogeissa levinnyt alkuruokahitti on ollut suolalla, pippurilla ja chilillä maustettu vesimeloni. Eli leikkaa vesimeloni noin sentin paksuisiksi lohkoiksi. Ripottele päälle sormisuolaa, rouhaise mustapippuria sekä hiukan chiliä. Voit käyttää tuoretta tai kuivattua chilirouhetta. Varaa useampi pala syöjää kohti, sillä nämä ovat koukuttavan hyviä. Tarjoa jääkaappikylmänä.

Sekä meloni että mansikka rakastaa fetaa

Vesimeloni tuo kesäisen lisän ruokaisaan salaattiin, joissa on mukana fetajuustoa tai vaikkapa sinihomejuustoa. Erinomainen meloni-fetasalaatin ohje on Teresa Välimäen ja Johanna Lindhomin Lomaruokaa -kirjassa, josta postasin sen ilmestyttyä.  Arvion kirjasta ja salaattiohjeen löydät täältä.

Kuvan salaattiin käytin vesimelonia, mansikoita, avocadoa ja rucolaa. Lisäksi silppusin joukkoon vahvaa minttua. Juustona minulla oli Itäkeskuksen Puhoksen etnokaupasta ostettu, suolaliemeen säilötty lampaanmaitojuusto, joka oli rakenteeltaan huomattavasti murenevampaa kuin tuttu feta. Maku oli mitä mainioin. No, siinä onkin 50 % rasvaa.  Päälle kierisin muutaman kierroksen mustapippuria. Kastikkeena toimi sitruunainen oliiviöljykastike.

Ohje: Vesimeloni-mansikkasalaatti

Vesimelonia sisälävä salaatti sopii mainiosti grillatun lihan tai makkaran kaveriksi. Mutta itse meloninkin voi nopeasti pariloida grilliruoan lisäkkeeksi.

Mansikka-melonismoothie
© Tiina Rantanen

Smoothie- raikas ja kevyt jälkiruoka tai välipala

Minulla oli kaapissani mansikoiden ja melonin lisäksi myös soijajogurttia. Niinpä ladoin tehosekoittimeen melonikuutoita, perattuja mansikoita, vähän vahvaa minttua, puoli litraa maustamatonta soijajogurttia ja muutaman jääpalan. Pyöräytin homman sekaisin. Smoothien voi maustaa sokerilla tai hunajalla, mutta minä makeutin välipalani Modon Candy Strawberry -makusiirapilla, jota minulla sattuu olemaan kotona. Muutkin makusiirapit varmasti toimivat tässä cocktailissa. Vesimeloni-makusiirappiakin on olemassa.  Tuloksena siis ton-ton-smoothie, joka käy myös maidotonta ruokavaliota noudattaville.

Näyttävän ja herkullisen jälkiruoan saa aikaiseksi täyttämällä koverretun melonin marjoilla tai hedelmillä. Tyhjäksi koverrettua kuorta voi käyttää hedelmä-marjasalaatin tarjoiluastiana.

Vesimeloni-kermahyytelö on retroherkku kasarilta

Jo 80-luvulta mukanani on kulkenut herkullinen vesimeloni-kermahyytelön ohje, jonka opin työskennellessäni S-kokeilukeittiössä vastavalmistuneena köksänmaikkana. Ohje oli silloisen pomoni kehittämä.  Kermahyytelössä meloni saa makua ja särmää Triple Sec -sitruslikööristä. Osan melonista voi korvata myös mansikoilla.

 Vesimeloni-kermahyytelö

noin kilo vesimelonia

(osan melonimäärästä voi korvata mansikoilla)

4 dl kuohukermaa

1/2 dl sokeria

6 liivatelehteä

1/2 sitruunan mehu

1 tl vaniljasokeria

1 dl Triple Sec -likööriä

Koristeeksi:

melonipalloja ja mansikoita

tuoretta sitruunamelissaa tai minttua

  1. Kuori ja kuutioi noin 1/3 osa melonista. Vaahdota kerma.
  2. Lisää kermavaahtoon sokerit ja melonikuutiot. Mausta seos liköörillä.
  3. Pehmitä liivatteet kylmässä vedessä ja liuota ne kuumennettuun sitruunamehuun. Lisää neste kermavaahtoon ja sekoita.
  4. Kaada seos sileäreunaiseen rengasvuokaan ja pane jääkaappiin hyytymään 5-6 tunniksi.
  5. Kumoa hyytelö tarjolle. Upota vuoka hetkeksi kuumaan veteen irrottamisen helpottamiseksi.
  6. Kairaa lopusta melonista palloja hyytelön keskustan täytteeksi. Koristele hyytelö tuoreella mintulla tai sitruunamelissalla.
vesimeloneja
© Tiina Rantanen

Känninen meloni eli drunken watermeloon

Erilaiset syötävät cocktailit, joissa on niin hedelmiä, marjoja kuin alkoholia ovat olleet parin vuoden aikana kuumaa kamaa. Samoin alkoholipitoisia mehujäitä on blogipostauksissa näkynyt. Kukapa kieltää jäädyttämästä vaikka mansikkaisen Margaritan? Takuuvarmasti hyvää.

Oma hittinsä kesäisissä BBQ-juhlissa voisi olla Drunken Watermelon. Kännisen melonin ohje tulee luonnollisesti rapakon takaa.

Meloni humaltuu, kun koverrat vesimeloniin pyöreän reiän veitsellä tai omenaporalla. Upota reikään joko vodkapullon suu tai vaihtoehtoisesti suppilo, jota kautta juotat melonille alkoholia. Muukin alkoholi, vaikkapa rommi, käy tähän hommaan mainiosti. Lisäile alkoholia pikkuhiljaa sen imeytyessä meloniin. Tämä vie aikaa noin 12-24 tuntia. Koko pullollinen ei meloniin imeydy. Laita meloni pariksi päiväksi jääkaappiin ja kääntele välillä hieman. Näin alkoholi imeytyy tasaisesti meloniin. Leikkaa meloni lohkoiksi ja tarjoa viileänä. Muista varata lapsille oma alkoholiton meloninsa, jos pikkuväkeä hilluu samoissa bileissä!

 

Helteitä odotellessa,

Blonditiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vesimeloni ja mansikka ne yhteen sopii

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *