Nostalgia

Dianan isoäitipuoli ja miljardi kirjaa myynyt Barbara Cartland eli loisteliasta elämää, jonka viimeisistä vuosista arvokkuus katosi

Barbara Cartland oli maailman tuotteliain kirjailija, jonka tarinoissa sankarittaret olivat aina kovin viattomia. Toisin kuin hän itse, minkä hän paljasti vasta vanhana naisena.

Salamavalot räiskyvät, kun pinkkiin sifonkiunelmaan verhoutunut Barbara Cartland väläyttää pitkien irtoripsien varjostamia vihreitä silmiään. Ne säihkyvät kilpaa pukua koristavien lukemattomien paljettien kanssa.

Lue lisää: Selvänäkijä Aino Kassinen ennusti jo viisivuotiaana kuoleman – ”Älä mee sinne, isä!”

Chicago, New York, Los Angeles… valkoinen Rolls-Royce kiidättää 77-vuotiasta Cartlandia, joka on maaliskuussa 1979 saapunut Yhdysvaltoihin markkinoimaan uusinta romaaniaan.

Vasta vanhemmalla iällä megaluokan maailmanmaineeseen noussut Barbara Cartland oli 1900-luvun romantiikkateollisuuden kirkkain tähti. Hän oli suosittu mediapersoona, jonka ympärillä riitti aina säpinää ja säihkettä.

”Totta kai haluan olla tähti”, räiskyvänä väripilkkuna tunnettu Cartland tunnusti amerikkalaisen TV-show’n haastattelijalle.

”Jumaloin menestystäni, koska olen tehnyt 50 vuotta työtä saavuttaakseni sen.”

Barbara Cartland: Loistosta ryysyihin

Tuleva bestseller-kirjailija syntyi Britanniassa heinäkuun 9. päivänä vuonna 1901 keskelle yltäkylläisyyttä. Tärkein vaikuttaja Barbaran elämässä oli äiti Mary Hamilton, lempinimeltään Polly. Hän oli pieni, sisukas nainen, joka sai Barbaran ja tämän pikkuveljet Ronaldin ja Tonyn uskomaan, että he voivat saavuttaa kaiken mitä halusivat.

Isä Bertie Cartland oli hurmuri, jonka varakas liikemiesisä rahoitti poikansa ja tämän perheen elämää – kunnes kaikki romahti.

Bertien isä menetti yhdessä yössä koko omaisuutensa, minkä seurauksena hän ampui itsensä. Barbaran perhe oli nyt puilla paljailla, ja vain Pollyn tahdonlujuuden ansiosta heidän onnistui rämpiä läpi edessä olevien synkkien vuosien.

Keväällä 1918 perhettä kohtasi uusi isku, kun Bertie kaatui sodassa. Tragedian jälkeen 18-vuotias Barbara ja Polly muuttivat Lontooseen.

Lue lisää: Agatha Christie – rikosten kuningatar -dokumentti tarjoaa kiinnostavia detaljeja kirjailijan elämästä

Barbara Cartland haaveili löytävänsä Lontoosta rikkaan aviomiehen. Vihreine silmineen ja pöyheän hiuspilven ympäröimine kasvoineen parikymppinen kaunotar herätti miehissä vastustamattoman halun palvoa ja suojella häntä.

Lempeän naisellinen, kokematon ja viaton neitsyt – sellaisen kuvan nuori Barbara antoi itsestään. Vaikka hän nautti sydämensä kyllyydestä 1920-luvun Lontoon villistä yöelämästä, hän oli kuin tulevien romaaniensa sankarittaret: köyhä Tuhkimo, joka unelmoi satuprinssistä ja säästi itseään sille ainoalle oikealle.

Nuori Barbara oli sydäntenmurskaaja, joka hylkäsi surutta kosijan toisensa jälkeen. Hän asetti itselleen tiukat rajat käydessään treffeillä. Yksikään mies ei saisi suudella häntä, ellei hän olisi saanut tältä ensin avioliittolupausta!

49 kosintaa

Vapaa-aikanaan romantiikannälkäinen neito ahmi viihderomaaneja ja alkoi myös itse sepittää tarinoita. Ensimmäisen kertomuksensa Barbara kirjoitti jo viisivuotiaana.

Ammatillinen tulevaisuus alkoi hahmottua, kun Barbara tutustui eräillä kutsuilla Daily Express -sanomalehden toimittajaan ja pääsi kirjoittamaan lehteen lyhyitä juttuja.

Lehden omistaja, upporikas mediamoguli, lordi Max Beaverbrook ihastui eloisaan ja kunnianhimoiseen avustajaan. Mies lupasi hukuttaa Barbaran ylellisyyteen, jos tämä suostuisi hänen rakastajattarekseen.

Barbara kieltäytyi naimisissa olevan miehen tarjouksesta, mutta painoi visusti mieleensä kokeneen konkarin opetukset kirjoittamisen nikseistä.

Opit kantoivat hedelmää, sillä Barbaran 19-vuotiaana kirjoittamasta esikoisromaanista Jigsaw (1923) tuli bestseller, joka teki toimittajaneitosesta kuuluisan yhdessä yössä.

Menestyksestä huolimatta Barbaran rakkauselämä oli sekasortoista. Kun hänelle esitettiin jälleen uusi kosinta – järjestyksessä 49. – hän päätti vastata myöntävästi.

Sulhanen oli rikkaaseen skotlantilaiseen sukuun syntynyt 29-vuotias Alexander McCorquodale. Barbara tajusi jo häämatkalla, että Alexander ei sykkinytkään vaiteliaan ulkokuorensa alla salaista intohimoa, kuten hän oli kuvitellut. Mies oli surkea rakastaja.

Alexander ei sykkinyt vaiteliaan ulkokuorensa alla salaista intohimoa. Mies oli surkea rakastaja.

Pian paljastui, että hän oli myös alkoholisti. Barbara päätti kuitenkin pitää kulissit pystyssä, eikä kukaan voinut aavistaa, kuinka onneton hän oli.

Alexander oli ostanut Barbaralle Rolls-Roycen ja talon Lontoon hienostokaupunginosasta Mayfairista. Barbara alkoi järjestää kodissaan ylellisiä kutsuja, ja hänestä tuli tuttu kasvo lehtien seurapiiripalstoilla.

Syyskuussa 1928 Barbara synnytti tytön, joka sai runollisen nimen Raine. Lapsen syntymä ei kuitenkaan lähentänyt vanhempia toisiinsa.

Nyrkit viuhuen eteenpäin

Barbaran mitta täyttyi, kun hän löysi nipun toisen naisen Alexanderille kirjoittamia rakkauskirjeitä. Hän päätti hakea avioeroa tajuttuaan, että mikään ei voisi enää pelastaa alusta saakka tuhoon tuomittua avioliittoa.

Avioerotaistelusta tuli rankka. Tapausta puitiin perusteellisesti oikeudessa, ja sensaatiolehdet repivät siitä meheviä lööppejä.

Petetty aviovaimo sai sympatiat puolelleen. Barbara voitti oikeustaistelun ja sai itselleen pienen tyttärensä huoltajuuden. Mayfairin talostaan ja loistoautostaan Barbara joutui kuitenkin luopumaan, sillä Alexanderin omaisuus oli mennyt oikeudenkäyntikulujen maksamiseen.

Vaikka avioero oli särkenyt Barbaran sydämen, elintason romahdus ei saanut häntä lannistumaan. Hän päätti taistella ansaitakseen kirjoittamalla elantonsa ja ”rynnistää eteenpäin nyrkit viuhuen”.

Kaksi Barbaraa

Barbaran luonteelle oli ominaista ristiriita, josta hän oli itse varsin tietoinen. Hän korosti toistuvasti olevansa romaaniensa neitsytsankarittarien kaltainen hauras ja äärimmäisen feminiininen nainen, joka kaipasi kiihkeästi miehen suojelua.

Toisaalta hän oli raudanluja, itsevarma ja määräilevä työnarkomaani ja täydellisyyden tavoittelija, joka halusi menestyä omilla ansioillaan.

”Pyri korkealle, edes tähdet eivät ole kyllin korkealla. Ja tavoittele palkintoa, jota et voi koskaan saavuttaa täydellisesti,” Barbara neuvoo vuonna 1994 ilmestyneessä omaelämäkerrassaan.

”Pyri korkealle, edes tähdet eivät ole kyllin korkealla. Ja tavoittele palkintoa, jota et voi koskaan saavuttaa täydellisesti.”

Vuosien vieriessä Barbarasta kuoriutui seesteisen kauneuden saavuttanut nainen, joka oli haudannut teinityttömäisen haaveilun eläimellisen intohimoisesta rakastajasta.

Kaikki Barbaran rakkaussuhteet päättyivät onnettomasti. Ongelmana oli se, että maailmassa oli vain yksi mies, joka täytti hänen ihannemiehelle asettamansa korkeat kriteerit: Barbaran veli Ronald.

Vaikka kaikki muut miehet tuntuivat Barbaran silmissä mitättömiltä jumaloidun veljen rinnalla, hän asteli vuonna 1936 uudelleen alttarille. Aviomies numero kaksi oli Barbaran ex-puolison serkku Hugh McCorquodale, joka oli hullaantunut Barbaraan silmittömästi nähtyään tämän ensimmäisen kerran Alexanderin ja Barbaran häissä.

Toisessa avioliitossaan Barbara löysi kaipaamansa onnen. Hän tunsi lempeää puolisoaan kohtaan ystävyyttä, joka kypsyi vuosien vieriessä syväksi rakkaudeksi. Kahden poikavauvan, Ianin ja Glenin, syntymä täydensi perheidyllin.

Onnen ylle lankesi kuitenkin varjo. Hugh oli haavoittunut ensimmäisessä maailmansodassa vaikeasti, ja nyt lääkärit ennustivat hänellä olevan elinaikaa jäljellä korkeintaan viisi vuotta.

Murskaava tragedia oli myös se, kun Barbaran molemmat veljet saivat surmansa toisessa maailmansodassa. Hän ei koskaan toipunut rakkaan Ronald-veljensä kuolemasta.

Barbara pakeni kohtalon julmia iskuja itse luomiinsa satumaailmoihin. Sodan jälkeen hän alkoi sijoittaa romaaniensa tapahtumia pääasiassa kuningatar Viktorian aikaan 1800-luvulle, jota hän piti omaa aikaansa romanttisempana.

Voimaväri faaraon haudasta

Vuonna 1950 Barbara ja Hugh muuttivat Lontoosta maaseudulle, josta he ostivat Camfield Place -nimisen talon. Barbara kalusti maalaiskartanon rönsyilevän tyylinsä mukaisesti antiikkihuonekaluilla.

Seinät maalattiin Barbaran lempiväreillä ”Niilin sinisellä” ja ”Cartlandin pinkillä”, joita hän suosi myös vaatteissaan.

Vaaleanpunainen ja sininen olivat kiehtoneet Barbaraa aina siitä lähtien, kun hän oli vieraillut vuonna 1927 Egyptissä. Hän oli Kuninkaiden laaksossa haltioitunut hautojen seinäreliefien ihmeellisistä väreistä, joita hallitsivat kirkas vaaleanpunainen sekä syvä sininen.

Nämä loisteliaan hehkuvat värit lumosivat Barbaran siinä määrin, että niistä tuli loppuelämän ajaksi hänen voimavärejään, innoituksensa lähteitä.

Camfield Placen rauha loi ihanteelliset puitteet kirjoittamiselle. Aamuisin Barbara heräsi loisteliaassa, purppuralla ja kullalla koristellussa pylvässängyssään. Sängyssä istuen hän söi aamiaisensa, luki lehdet sekä vastasi kirjeisiin ja puhelinsoittoihin.

Iltapäivällä Barbara siirtyi kirjastohuoneeseen, jossa hän istahti kultaisen brokadin peittämälle sohvalle kuumavesipullo jalkoja lämmittäen.

Sihteeri käynnisti nauhurin, ja kirjailija alkoi sanella lukua uusimmasta romaanistaan. Huolellisesti kammattuna ja meikattuna, helminauha kaulallaan Barbara uppoutui omiin maailmoihinsa aivan kuin olisi kertonut tarinaa vain itselleen.

Juonikuvio oli aina sama. Supernaisellinen mutta kokematon neitsyt rakastuu palavasti tummaan ja komeaan sankariin, ja vastoinkäymisten jälkeen pari menee naimisiin.

Sanelurupeaman jälkeen Barbara näytti aina virkistäytyneeltä, eikä uuden kirjan sanelu vienyt yleensä kuin seitsemän päivää. Helppous oli kuitenkin näennäistä, sillä historiallisia romaaneja kirjoittaessaan Barbara luki taustatyönä kymmeniä teoksia.

Barbara Cartland pääsi Guinessin ennätysten kirjaan

Cartlandin luomissa aikuisten saduissa rakkaus on elämää suurempi, suorastaan yliluonnollinen voima, joka saa rakastavaiset sulautumaan toisiinsa. Tärkeintä on henkinen yhteys, joka pyhittää fyysisen intohimon.

Päinvastoin kuin rajumpaa erotiikkaa sisältävissä Harlequin-sarjan kirjoissa, Barbara Cartland jätti kyyhkyläisensä siveästi makuuhuoneen ovelle.

1960-luvulla, naisten vapautumisen ja seksuaalivallankumouksen vuosikymmenellä kustantaja vihjaili, että Barbaran olisi aika saatella sankarittarensa vuoteen iloihin jo ennen hääkellojen kumahtelua. Feministien tasa-arvopyrkimyksiä vastustanut kirjailija kieltäytyi jyrkästi, sillä hän uskoi, että naiset kyllästyisivät pian tuon ajan vapaamielisyyteen.

Barbara oli oikeassa. Hänen romaaninsa keikkuivat myyntilistojen kärjessä joka puolella maailmaa, ja iän myötä supersuositun kirjailijan vauhti vain kiihtyi. Vuonna 1976 Barbara pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan vuoden tuotteliaimpana kirjailijana. Tuolloin hänen tekstitehtaastaan lähti maailmalle peräti 24 teosta.

Romantiikkateollisuuden pääpapittarena Cartland tiesi, miten rakkaus tuotteistetaan, ja hänellä oli ilmiömäinen taito koukuttaa lukijansa.

Joskus sattui, että joku piti Barbaraa ajastaan jääneenä höpsönä tätinä ja hänen konservatiivisia mielipiteitään naurettavina. Hän oli kuitenkin liian rikas, itsevarma ja vaikutusvaltainen piitatakseen arvostelijoistaan.

Uusi ura terveyden kuningattarena

50 vuotta täytettyään Barbara kiinnostui intohimoisesti vitamiineista ja terveysruoista. Hän uskoi, että puoliso Hugh oli onnistunut pysymään hengissä hunajan, yrttien ja ginseng-juuren ansiosta paljon pidempään kuin lääkärien ennustamat viisi vuotta. Kun Hugh kuoli vuonna 1963, avioliittoa oli kestänyt 27 vuotta.

Leskeksi jäätyään Barbara löysi uuden uran terveyden kuningattarena, joka kiersi puhumassa lisäravinteiden tärkeydestä. Ehtymätöntä energiaa pursuava rautarouva popsi itse kymmeniä vitamiinipillereitä.

Barbara oli karismaattinen ja huumorintajuinen nainen, jonka saapuminen paikalle valkoisella Rolls-Roycella aiheutti aina säpinää. Jalokivistä, valkoisista kettuturkiksista ja loisteliaista sulkahatuista muodostui erottamaton osa Barbaran imagoa, ja ”Barbara Cartland pinkistä” tuli hohdokkaan feminiinisyyden symboli.

Barbara Cartland paljasti salaisuutensa vasta vanhemmalla iällä

Vuonna 1970 Barbara yllätti paljastamalla eräälle toimittajalle salaisuuksia, jotka hän oli kätkenyt sydämeensä vuosikymmenten ajan. Ne räjäyttivät suuren yleisön kirjailijasta saaman kiiltokuvamaisen puhtoisen kuvan.

”Saatan kirjoittaa viattomista neitsyeistä, mutta en taatusti ollut sellainen itse mennessäni naimisiin”, Barbara paukautti.

Kun avioliittohelvettiä ensimmäisen aviomiehen Alexanderin kanssa oli kestänyt vuoden päivät, Barbara kertoi saaneensa tarpeekseen ja alkaneensa ottaa rakastajia.

Barbara oli varma siitä, että Alexander ei voinut olla Rainen biologinen isä. Mies oli koko avioliiton ajan aamusta iltaan niin tolkuttomassa humalassa, että pariskunnan seksielämästä ei tullut mitään.

Kuka siis oli Rainen isä? Barbaralla ei ollut asiasta täyttä varmuutta.

Mahdollisesti hän oli eräs Barbaran suurista rakkauksista, naimisissa ollut kuninkaallisen laivaston komentaja, kilpa-autoilija ja lentäjä Glen Kidston. Mies kuoli sittemmin lento-onnettomuudessa, ja ruumiin vierestä löytyi Barbaraa esittäviä valokuvia.

Barbara halusi kuitenkin uskoa, että Rainen isä oli kuningas Yrjö V:n ja kuningatar Maryn nuorin poika, prinssi Yrjö. Barbaran järkytys oli suuri, kun myös tämä menetti henkensä lento-onnettomuudessa.

Prinsessa Diana oli koukussa Cartlandin romaaneihin

Kun Raine meni vuonna 1976 naimisiin Spencerin jaarlin Johnnien kanssa, Barbarasta tuli isoäitipuoli Spencerin neljälle lapselle. 16-vuotias Diana ja hänen sisaruksensa inhosivat äitipuoltaan, mutta Diana oli koukussa Rainen äidin kirjoittamiin romaaneihin.

Diana unelmoi, että hän löytäisi yhtä ihanteellisen rakkauden kuin Cartlandin romaanien sankarittaret. Hän uskoi isoäitipuolensa luomiin satuihin, ja romanttisten tarinoiden ahmiminen synnytti kokemattomassa tytössä epärealistisia odotuksia avioliitosta, kun hän seurusteli prinssi Charlesin kanssa.

”Vasta avioliiton solmittuaan Charles tajusi Dianan fantasioiden laajuuden”, kuninkaallinen elämäkerturi Penny Junor on todennut.

Barbara tunsi itsensä syvästi nöyryytetyksi, kun häneltä evättiin vuonna 1981 pääsy Dianan ja Charlesin häihin. Siitä huolimatta hän tunsi suurta myötätuntoa onnettomassa avioliitossa kituvaa Dianaa kohtaan.

Tarinat jatkavat elämäänsä

Jo vaikeasti dementoitunut Barbara Cartland nähtiin viimeisiä kertoja julkisuudessa vuonna 1997, jolloin hän herätti erään musikaalin esityksessä kiusallista huomiota huutelemalla. Tyrmistystä aiheutti myös kirjailijan ulkomuoto. Irtoripset ja hohtavanvaalea peruukki olivat poissa, ja otsa oli lähes kalju.

Toukokuun 21. päivänä vuonna 2000 romantiikan kuningatar nukahti ikiuneen Camfield Placessa. Hänet haudattiin kotitalonsa puutarhaan.

Kaikkien aikojen tuotteliaimpana kirjailijana historiaan jäänyt Cartland kirjoitti elämänsä aikana 723 teosta, joita myytiin yli miljardi kappaletta ja käännettiin kymmenille kielille.

Cartland jätti jälkeensä 160 julkaisematonta teosta, jotka on julkaistu postuumisti nimellä Pink Collection. Legendaarinen rakkauden ristiretkeläinen on poissa, mutta kuolemattomat tarinat jatkavat elämäänsä.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 2/20.