Nelli Niemelä auttaa tyttöjä, joista aikuiset ovat huolissaan – näin hän neuvoo kohtaamaan tukea tarvitsevan nuoren

Nuorille tytöille tarkoitettua Icehearts-toimintaa vetävälle Nelli Niemelälle tukea tarvitsevien nuorten auttaminen on elämäntapa. Ison ratkaisun hän teki muutama vuosi sitten, kun hän aikuisadoptoi yhden tytön, jonka hoitaja hän oli ollut lastenkodissa.

Lasten ja nuorten auttaminen on Nelli Niemelälle, 42, elämäntapa. Hän on toiminut partiossa, lastensuojelussa työntekijänä ja tukiperheenä ja kasvattaa nyt 32 tytön Icehearts-ryhmää.

Lue myös: Joka viides alle 25-vuotias poika on työelämän ja koulutuksen ulkopuolella

”Autan, koska minulla on siihen mahdollisuus, en kaipaa sankarinviittaa.”

Lapset ja nuoret ovat olleet osa Nellin elämää monella tapaa jo omista nuoruusvuosista lähtien. Ison ratkaisun hän teki jokin aika sitten: Nelli toimi aikoinaan lasten­kodissa omahoitajana nuorelle, jota hän tapaili vielä senkin jälkeen, kun työpaikka oli vaihtunut.

”Nuori sanoi kerran, että olen ainoa aikuinen, joka ei ollut koskaan hänelle ilkeä. Se oli hätkähdyttävää.”

Tytön biologiset vanhemmat eivät ole olleet hänen elämässään, ja lopulta Nelli päätti viime vuonna hakea miehensä kanssa aikuisadoptiota. Tiia on nyt 22-vuotias.

Partioelämyksiä kehitysvammaisille

Kun Nelli oli 18-vuotias, hän perusti ystäviensä kanssa lippukunnan kehitysvammaisille lapsille.

”Kehitysvammaiset ovat avoimia ja muistuttavat meitä siitä, ettei aina pidä suorittaa.”

Nelli ystävineen vei ryhmää metsään ja he myös yöpyivät retkillä. Kun kerran eräs hyvin sulkeutunut lapsi istui leirinuotiolla Nellin viereen ja otti tätä kädestä kiinni, Nelli liikuttui.

”Tiesin, että olin tehnyt jotain oikein.”

Tänä päivänä kehitysvammaiset voivat osallistua yleisiin partioryhmiin.

Lue myös: Näin kannustat kotona vetelehtivää nuorta

Nelli Niemelä ja Icehearts-tytöt

Nelli Niemelä, 42, liikkuu tyttöryhmänsä kanssa viikoittain. Kaikki teini-ikäiset tytöt eivät urheilusta perusta, ja he voivat vain olla mukana juttelemassa ja kannustamassa.

Nuoret tarvitsevat aikuista

Vuonna 2013 Nelli Niemelä sitoutui 12 vuodeksi 32 nuoren Icehearts-ryhmään ja aloitti järjestössä tyttöjen toiminnan. Icehearts-toiminta auttaa lapsia, joista joku aikuinen on huolissaan.

Näille nyt 12–15-vuotiaille tytöille Nelli on kanssakulkija ja luotettava aikuinen. Ryhmällä on vakituiset jumppasali- ja salibandyvuorot ja he käyvät välillä uimassa ja leireillä. Nelli käy myös nuorten tukena koulutunneilla ja vierailee heidän kotonaan.

Nelli onnistui saamaan toiminnalle rahoituksen, ja nykyisin tekee sitä työkseen. Samalla kyse on yhä elämäntavasta: Nelli näkee tyttöjä paljon myös vapaa-ajallaan.

”Vien esimerkiksi joitain heistä omalla ajallani ratsastamaan viikoittain ja joskus käymme konserteissa, jääkiekkopeleissä tai huvipuistossa. Nuori jää helposti ulos sosiaalisesta piiristä, jos hän ei ikinä pääse käymään missään.”

Ilahdun kun nuori onnistuu

Nellistä on ilahduttavaa nähdä, jos nuori onnistuu jossakin. Hän on kiintynyt ryhmälaisiinsä ja haluaa vilpittömästi auttaa heitä. Nuoret huomaavat ja vaistoavat asenteen. Ehkä siksi he käyttäytyvät yleensä hyvin.

”Tytöt ovat tietoisia siitä, että haluan heille hyvää, eivätkä he halua aiheuttaa minulle pahaa mieltä.”

Nelli on pyrkinyt löytämään tasapainon sen suhteen, miten paljon itsestään nuorille jakaa. Hän ei välitä omia murheitaan tytöille, mutta ei myöskään halua olla etäinen.

Välillä Nelli huomaa, ettei itse ole toiminut fiksusti.

”Virheet ovat hyvä asia, sillä samalla kun pyydän anteeksi, voimme keskustella vaikeista ja nuoria askarruttavista asioista. ”

Kärsivällisyys palkitaan

Työ nuorten kanssa vaatii pitkäjänteisyyttä. Kun jotakin myönteistä kehitystä tapahtuu, Nellin työ palkitaan. Esimerkiksi kun Nelli vieraili erään tytön koululuokassa tämän tukena, kuusi vuotta hiljaa ollut tyttö alkoikin puhumaan tunteistaan.

”Hän kertoi, kuinka liian vaikeat koulutehtävät ärsyttävät. Sen sijaan, että koulutarvikkeet olisivat lentäneet lattialle, hän osasi ilmaista minulle ajatuksiaan ja tunteitaan.”

Tämän seurauksena Nelli osasi jutella opettajalle, joka ymmärsi huomioida asian opetuksessa.

”Se oli hieno hetki, sillä tavoitteeni on, että tytöt rohkaistuvat puhumaan ja oppivat valitsemaan itse asioita eivätkä jää toisten vallan alle.”

Nelli tuntee myös onnistumista, kun nuori oivaltaa jotakin itse.

”Olemme saattaneet puhua jostakin asiasta useamman kuukauden ja sitten nuori saattaa sanoa esimerkiksi, että nyt minä tiedän, miten pärjään paremmin isäni kanssa.”

Erilaisia kiitoksia

Tukea tarvitsevien nuorten on usein vaikea sanoa kiitos, joten he välittävät kiitollisuutensa eri tavoin.

”Esimerkiksi jos nuori, joka ei ole tullut yhdenkään aikuisen kanssa toimeen, pyytää minua seurakseen, se on iso kiitos.”

Myös tyttöjen jakamat hyvät muistot yhteisistä tekemisistä lämmittävät Nellin mieltä. Hän saattaa sanoittaa: ”Mukava kuulla, että asia oli sinulle tärkeä.”

Nelli saa paljon kiitosta vanhemmilta, sosiaalityöntekijöiltä, opettajilta, kuraattoreilta ja lastenkotien työntekijöiltä. Tyttöjen vanhemmat pitävät häntä jopa varaäitinä tai siskona.

”He kysyvät neuvoja, ja jotkut ovat kutsuneet koko perheeni kotiinsa syömään.”

Harva oman onnensa seppä

Nellin omat lapset ovat 16-, 14- ja 10-vuotiaita. Nelli on selittänyt heille, että kaikilla ei ole elämässä yhtäläisiä mahdollisuuksia.

”Koska minulla on kaikki hyvin ja olen saanut apua, kun asiat eivät olleet hyvin, haluan auttaa puolestani muita.”

Nellille on päivänselvää, että se, mitä meillä on, on harvoin vain omaa ansiotamme.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Nelli Niemelä auttaa tyttöjä, joista aikuiset ovat huolissaan – näin hän neuvoo kohtaamaan tukea tarvitsevan nuoren

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X