Ihmiset

Uutta uraa harkitseva Jaana Pelkonen: "Minulla on vielä toteutettavana muitakin unelmia"

Jaana Pelkonen ei ole vielä päättänyt, aikooko hän olla ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa. Uraunelmia politiikan ulkopuolella on vielä toteuttavana. Jaana on esimerkiksi aina haaveillut työskentelevänsä ulkomailla. Aikooko hän hakeutua kansainvälisiin tehtäviin?

Jahas, vaalityö käynnistyi jo. Niin moni ­uumoili, kun kansan­edustaja Jaana Pelkonen ilmoitti alkusyksystä osallistuvansa television Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun, pidetäänhän keväällä eduskuntavaalit.

Mutta kaksi kautta eduskunnassa työskennellyt Jaana ei tiedä, asettuuko hän enää ehdolle. Hän ­aikoo päättää asian vuoden loppuun mennessä.

”Olen saanut tehdä arvostamaani työtä, josta olen äärimmäisen kiitollinen. Mutta minulla on vielä toteutettavana muitakin unelmia.”

Hän on aina haaveillut työskentelevänsä ulkomailla, tosin vain, jos koko perhe lähtee matkaan. Jo pikkutyttönä unelmissa siinsi ura diplomaattina.

”En vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona. Tässä iässä joutuu jo miettimään, mitä aikoo tehdä. Työvuosia ei ole loputtomasti.”

Mitä muuta Jaana Pelkonen ajattelee elämästään nyt 41 vuoden iässä?

Lue myös: Uusi ammatti aikuisiässä? Näistä vinkeistä saat apua, kun harkitset ammatinvaihtoa

Äiti oli esikuva

”Synnyin Lahdessa karjalaislähtöiseen perheeseen. Olen esikoinen, ja minulla on ­pikkuveli.

Emme olleet varakkaita, mutta sitäkin ahkerampia ja päättäväisiä. Äitini oli ammatiltaan sairaala-apulainen ja välinehuoltaja, isä autonasentaja ja rakennusmies. Suhteeni perheeseen, sukuun ja isovanhempiin on ollut läheinen.

Äitini ja molemmat isoäitini erottuivat massasta karjalaisella ulospäin suuntautuneisuudellaan, puheensorinallaan ja reippaudellaan. Opin heiltä toisista välittämisen mallin. He pyörittivät kodin askareet ja täyttivät notkuvat ruokapöydät, hoitivat lapset ja tekivät töitä. Sukuni naisilla oli aina langat käsissään. Silti he olivat läsnä ja heillä riitti aikaa kuunnella.

Äitini kuoli neljä vuotta sitten. Se oli elämäni suurin vastoinkäyminen. Olen surullinen siitä, ettei tyttäreni saanut tutustua isoäitiinsä. Samaan aikaan olen äärimmäisen kiitollinen äidilleni häneltä saamistani opeista ja rakkaudesta. Äiti antoi minulle esikuvan ja uskon siihen, että nainen kykenee samaan kuin mies.

Vaikka äitini tai kumpikaan isoäitini ei ole enää täällä, yritän jakaa eteenpäin heidän perin­töään. Meillä on äitini sisarusten lasten kanssa tiivis serkkujen yhteisö, ja välitämme omille lapsillemme suvun perinteitä.

Olen erittäin läheinen myös ­eläkkeellä olevan isäni kanssa. Hän asuu yhä siinä samassa rintamamiestalossa, johon minut kannettiin sairaalasta. Tuntuu hienolta nähdä oma lapsi temmeltämässä samoilla poluilla ja taikametsissä, joissa minäkin viiletin pikkutyttönä.”

Lue myös: Äitinsä kuolemaa sureva taiteilija Nanna Susi: ”Menetin samalla sielunsisareni”

Näin Jaana Pelkonen tapasi puolisonsa

”Tapasin puolisoni Nikon ensimmäistä kertaa Linnan juhlissa vuonna 2007, jolloin kuvaajat pyysivät meitä poseeraamaan yhdessä ikään kuin tanssimassa. Niko oli Linnassa kadettina, minä kutsuvieraana.

Kun tutustuimme pari vuotta myöhemmin toisiimme toisessa yhteydessä, Niko muisti minut mutta minä en ­häntä. Niko sanoi, että olen hänelle tanssin velkaa, koska emme kuvan ottamisen yhtey­dessä tanssineet oikeasti.

Itsenäisyyspäivä on merkityksellinen päivä meille myös siksi, että se on kihlajaispäivämme. Kihlauduimme vuonna 2012 sillä ajatuksella, että menisimme joskus naimisiin. Vielä emme ole ehtineet järjestää häitä, mutta uskon, että se päivä varmasti koittaa.

Olemme koko yhdessäoloaikamme eläneet niin, että lentäjänä työskentelevä puolisoni käy töissä toisella paikka­kunnalla. Ainoa yhteinen kotimme on Helsingissä, ja hän ramppaa kahden kaupungin väliä. Välillä hän joutuu olemaan muutaman päivän poissa, mutta meillä tämä paletti toimii.

Tietysti arjen pyörittämisessä on haasteita, mutta koen olevani hyvä aikatauluttaja. Teen suunnitelmia yleensä viikko kerrallaan. Kun tekee tietyn aika­taulun, on helpompi elää muuttuvien palikoiden kanssa.”

Lue myös: Vuosia etäsuhteessa elänyt Sinikka Sokka: ”En halua tällä hetkellä määritellä parisuhdestatustani”

Tytär kulki mukana töissä

”Minusta tuli äiti pian sen jälkeen, kun olin täyttänyt 40 vuotta. Kun sain lapsen syliini, ymmärsin, miten kauan kaivattu hän oli. Uskon, että se oli minulle juuri oikea aika tulla äidiksi. Olin yllättynyt, miten luontevasti soljahdin äitiyteen.

Olin mukana kun­nallisvaalikampanjoinnissa kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen. Olin tavallaan äitiyslomalla, mutta kuitenkin ­töissä. Ensimmäisen elinvuotensa ­aikana ­tytär kulki mukanani töissä. Mieheni piti toki isyysvapaita pätkissä.

Mielestäni työn ja äitiyden voi yhdistää. Koska työpaikkani ja kotini ovat lähekkäin, arjen pyörittäminen ja ajan jakaminen työlle ja lapselle on ollut yllättävän vaivatonta.

Tyttäreni aloitti päiväkodin viime keväänä, sillä töissä käyminen ei olisi enää parivuotiaan lapsen kanssa mahdollista.

Tietysti se, että tulee nelikymppisenä äidiksi konkretisoi myös elämän rajallisuutta. Totta kai olen miettinyt, minkä ikäinen olen tyttäreni eri elämänvaiheissa. Mutta se on asia, jolle en mahda mitään.

Nyt tärkeintä on se, että saan olla kohta kaksi vuotta täyttävälle tyttärelleni läsnä oleva äiti – aika menee eteenpäin niin nopeasti.”

Luit lyhennelmän Kotilieden jutusta, jossa kansanedustaja Jaana Pelkonen kertoo elämästään, haaveistaan ja siitä, minkälaista oli tulla nelikymppisenä äidiksi. Voit lukea koko jutun Kotilieden numerosta 26/2018. Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla tai hanki digilehden lukuoikeus täältä!