Tarinat

Erityislapsen äidin hätä: "Jääkö koulun aloittava lapseni säästöjen takia ilman tarvitsemaansa tukea?"

Monia erityislasten vanhempia pelottaa lapsensa koulun aloitus. Miten käy, jos lapsi ei saakaan tarvitsemaansa aikuisen tukea koulussa nykyisten säästöjen takia? Pienen pojan äiti kirjoittaa koskettavasti huolestaan.

Suomessa noin 17 prosenttia peruskoulun oppilaista saa tehostettua tai erityistä tukea. Paperilla. Pieni osa heistä on vaikeasti vammaisia ja heillä on pidennetty oppivelvollisuus. Osa taas on eri lailla tukea tarvitsevia erityislapsia, joilla on oikeus saada aikuisen apua. Kunnat ovat kuitenkin lyhytnäköisesti säästäneet, ja yleensä lapsen oikeudet eivät toteudu.

Vanhemmalle se on kauhun paikka.

Ensi syksynä lapseni aloittaa koulun. Näin, vaikka hän on muutaman vuoden ikäisiään kehityksessä jäljessä. Äitinä minua huolettaa, miten hän pärjäisi normaalikoulussa.

Lapsellani on hymy herkässä ja kun hän innostuu, hänen hento kehonsa jännittyy ja kädet räpyttelevät. Ilo pyrkii silloin lentoon.

Näen lapseni seisomassa yksin ison koulun pihalla. Pahin pelkoni on, että joku keksii kiusata häntä. Lapseni kun haluaisi olla kaikkien kaveri ja vasta opettelee pitämään puoliaan. Jonkun silmiin hän näyttää varmasti heikolta ja puolustuskyvyttömältä. Sellaisiin henkilöihin pahaa oloa on helppo purkaa.

Lapsilla on oikeus saada tarvitsemaansa tukea

Lapseni tarvitsee koulussa vierelleen aikuisen. Se on varmaa. Tämän ovat todenneet ammattikasvattajat päiväkodissa ja lasten neurologian asiantuntijat.

Koulumaailmassa hänet sijoitetaan kolmiportaisen asteikon mukaisesti: Jos lapsi on kehittynyt normaalisti, hän kuuluu yleisen tuen piiriin. Tarvittaessa lapsella on myös oikeus saada tehostettua tai erityistä oppimisen ja koulunkäynnin tukea.

Portaat liittyvät vuonna 2010 voimaan tulleeseen lakimuutokseen, jonka seurauksena erityistä tukea tarvitsevia lapsia on sijoitettu tavallisiin kouluihin joko perusluokkaan tai erityisluokalle. Erilaisuutta ei haluta eristää pois silmistä.

Idea on kaunis ja sitä tukevat myös älyllisesti ja fyysisesti kehitysvammaisten liitot. Ne ovat mukana Tavoite 24 -kampanjassa. Se peräänkuuluttaa jokaiselle mahdollisuutta olla osallinen ja yhdenvertainen yhteiskunnassa. Tämä edellyttää, että kouluissa toimii tarvittava määrä avustajia ja erityisopettajia.

Yksi opettaja ei ehdi auttaa montaa erityislasta

Näin ei kuitenkaan ole. Opettajien ammattijärjestön selvitysten mukaan esi- ja perusopetuksen oppilaille laissa turvatut oppimisen tukitoimet eivät toteudu, sillä tuen järjestämisessä on suuria puutteita.

”Suurimmat puutteet liittyvät rahaan, erityisopetuksen järjestämiseen ja opettajien työmäärän kasvuun”, OAJ:n selvitys summaa.

Opettajat täyttävät byrokraattisia kaavakkeita, mikä lisää työmäärää, mutta liian usein papereilla ei ole mitään merkitystä: auttavia käsiä itse opetustyöhön ei heru. Kunnat nimittäin säästävät avustajissa ja erityisopettajissa.

Selvityksen mukaan vain kolme prosenttia opettajista ja rehtoreista ilmoittaa, että resurssit riittävät oppilaan lakisääteisen oppimisen tuen toteutumiseen.

Mistä tällainen lyhytnäköinen politiikka on peräisin? Jos poliitikon logiikka sivuttaa inhimillisen kärsimyksen ja keskittyy vain talouden logiikkaan, tase jää silti varmasti miinukselle: yhteiskunta säästää tukitoimista, joiden avulla voitaisiin kasvattaa itseään elättäviä tasapainoisia kansalaisia.

Erityislapsen kohtalo: ulkopuolinen, outo ja eksyksissä?

Järjestöjen kaunis ajatus erityislasten integroimisesta tavallisiin luokkiin muuttuu mielessäni karmeaksi. Oma erityislapseni ei pysyisi isossa luokassa muiden mukana. Erityisluokassa hän taas olisi keskellä monella tapaa erityistä tukea tarvitsevia lapsia. Siellä opiskelevat myös he, jotka purkavat pahaa oloaan häiriökäyttäytymiseen.

Tarvitaan erityisopettajien huomiota ja opastusta sekä opettamisen että sosiaalisen ja henkisen kasvun ja kehityksen tasolla.

Jokaisen lapsen pitäisi voida tuntea olonsa turvalliseksi, saada hyväksyntää ja onnistumisen kokemuksia, kuulua joukkoon ja tuntea aitoa osallisuutta. Jos lapsi jää yksin vilinään eikä ymmärrä mitä pitäisi tehdä, hän saattaa alkaa tuntea olevansa jotenkin huono.

Silloin mieleen kerrostuu häpeää, joka moittii vielä pitkään: minä en kelpaa joukkoon, minä en osaa mitään. Kiusaaminen taas jättää kaikille arpia sisimpään.

Erityisopettajien määrästä säädettävä lailla

OAJ vaatii, että erityisopettajien määrästä säädettäisiin lailla. Lisäksi liitto esittää uutta tukimuotoa, osa-aikaista pienryhmäopetusta.

Joissakin kunnissa on vielä erityiskouluja, jonne pääsevät harvat ja valitut. Siellä opiskellaan pienissä ryhmissä ja erityisopettajien johdolla.

Nyt vain toivon, että ensi syksynä lapseni vieressä olisi opettaja tai avustaja, joka ehtisi opastaa, auttaa ja suojata.

Sillä, kuten kaikki lapset, hän on aivan erityinen ja ihana. Hän on valoisa aurinko, joka saa synkänkin päivän aina säteilemään iloa.

Lähteet: Opettajien ammattijärjestö OAJ ja Tilastokeskus.