Neljä sukupolvea samalla kesämökillä – näin yhteiselo sujuu rinnakkain

Maire osti tontin ja rakensi mökin 1960-luvulla. Hänen tyttärensä Jaana muutti mökkiä mukavammaksi, vaikka se kirpaisi äitiä. Jaanan tytär Tiina kasvattaa jo seuraavaa mökkisukupolvea, puolivuotiasta Helmiä. Mökki on heille kaikille rakas, mutta eri tavoin.

Maire Koistinen, 87, osoittaa jalkojensa juureen.

”Nämä tiilet minä ja mieheni ladoimme kahvipaikan perustaksi eräänä juhannuksena kauan sitten.”

Mairen tyttärentytär Tiina Haukijärvi jatkaa: ”Ja tuo kahvipöytä on vanhan, puretun ladon palkki.”

Ladon omistanut maanviljelijä myi tontin Mairelle ja hänen miehelleen 1960-luvulla. Särkjärven rantaan Somerolle nousi ensin rantasauna, joka täyttää tänä kesänä 50 vuotta. Hirsimökki valmistui 44 vuotta sitten.

Metallityönopettajana työskennelleen, nyt jo edesmenneen miehen kädenjälki näkyy kaikkialla, erityisesti kiemuraisissa ovenkahvoissa, porteissa ja saranoissa.

”Että sitä rautaa pitää sitten aina olla kaikkialla, niin minä tapasin Taunolle sanoa”, Maire toteaa.

Mairen tytärtä Jaana Valtosta hymyilyttää.

”Ajattelen usein, että ei minun tarvitse käydä isäni haudalla, koska hän on täällä mökillä läsnä kaikkialla.”

Naiset laiturilla

Mökin yhdessä edesmenneen miehensä kanssa rakentaneen Mairen mielestä on luonnollista, että hän luopui mökistä. ”Elämän laki on, että uusi sukupolvi jatkaa siitä, mihin vanha työn jättää.”

Tontilla on mökin ja saunan lisäksi mölkkypenkki, jolla mölkynheittäjät keräävät voimia ja odottavat vuoroaan. Tikkajono muodostuu huussin seinään kiinnitetyn tikkataulun viereen, muurikkapaikalla taas paistetaan lettuja.

Laiturinnokkaan kiinnitetty bussinpenkki on nimeltään Bussi Somerolle. ”Varsinkin nuorempana yksin vietetyt hetket laiturin bussinpenkillä olivat minulle tärkeitä”, Tiina kertoo.
Tiinalle rakas on myös kesämökin vieressä sijaitseva Suvitupa.

”Kun pyysin ukilta pikkutyttönä leikkimökkiä, hän meni ja rakensi minulle kokonaisen kesämökin.”

Neljälle sukupolvelle lisätila on tullut tarpeeseen. Mökin nykyään omistava Jaana haluaa, että jokaisella on mökillä oma soppi, jonne voi vetäytyä.

Entä mikä mökillä on tärkeintä Mairelle ja Tiinalle?

Maire Koistinen

Maire Koistinen, 87. Eläkkeellä oleva entinen terveydenhoitaja ja kätilö, asuu Somerolla. Leski, kaksi lasta, viisi lastenlasta, yksi lapsenlapsenlapsi.

Maire: ”Luovutin jo mökin avaimet pois”

”Mökki oli minun ja mieheni ensimmäinen oma koti. Kun saimme tämän, asuimme vuokralla metallityönopettajana työskennelleen mieheni työsuhdeasunnossa.

Eräänä päivänä yli viisikymmentä vuotta sitten ajoimme Särkjärven toiselle puolelle ja katsoimme tätä tonttia vastarannalta. Ihastuin kirkasvetiseen järveen ja valkoisena hohtavaan koivikkoon. Totesin, että tuonne kun saisimme kesämökin!

Kun tontti sitten sattumalta vapautui, mieheni lupasi rakentaa koivikon keskelle kunnon mökin. Saimme lainaa isältäni, vaikka hän suhtautuikin nuivasti tontin 4,50 markan neliöhintaan.

Ensin saimme valmiiksi saunan. Sen tekivät mieheni oppilaat opinnäytteenään, ja he tulivat myös kasaamaan saunan järven rannalle. Seinällä on vieläkin poltettuna heidän toivotuksensa hyvistä löylyistä saunojille.

Pihaa rakensimme luonnonelementeillä. Mökin polkuja päällystäviä kivilaattoja tarttui mukaamme marjareissuilta – siinä oli kantamista! Valkovuokot keräsimme juurineen metsästä ja istutimme pihaan, jotta ne kukkivat siinä aina äitienpäivänä. Sisälle mökkiin olen kutonut matot ja virkannut verhot.

Vaikka tyttäreni Jaana ja hänen puolisonsa ovat muokanneet nyt mökkiä mieleisekseen, moni asia on säilynyt muuttumattomana jo puoli vuosisataa.

Kun mieheni kuoli kuusi vuotta sitten, kävelin mökkimetsissämme ja itkin. Myin auton, sillä en ole koskaan pitänyt ajamisesta. Minun ei ole nykyään mahdollista käydä mökillä mieleni mukaan eikä minulla ole mökkiin enää edes avaimia, mutta Jaanan ja hänen miehensä kyydissä pääsen mökille saunomaan. Syksyisin myös marjastan täällä ystävieni kanssa.

Jokainen kivi ja nurkka kantaa muistoja mukanaan. Aina täällä käydessäni mieli täyttyy muistoista ja minun tulee kova ikävä miestäni.

Siitä huolimatta tulen mökillä käymisestä onnelliseksi. Kun pieni Helmi-vauva vieraili vappuna kesämökillä ensimmäistä kertaa, minulle tuli sellainen olo, että elämä todella muuttuu ja jatkuu.”

Jaana Valtonen

Jaana Valtonen, 58. Diakoni, asuu Humppilassa. Naimisissa, kaksi lasta, yksi lapsenlapsi.

Jaana: ”Enää en halua, että mökki on työleiri”

”Lapsuudessani mökki ja sen ympäristö mahdollistivat ainoastaan syömisen, nukkumisen ja töiden tekemisen. Mukavia huonekaluja, kuten sohvia tai nojatuoleja ei ollut. Mökki oli työleiri.

Kesät olivat mukavampia. Talvella pakotettiin avantoon, ja sitten piti tukka märkänä työntää autoa irti hangesta koko perheen voimin.

Tyttäreni ristiäisten aikaan mökissä ei ollut vielä sähköjä, ja sähköt ovat edelleen heikot. Jos naapuri käynnistää jonkin isomman laitteen, meillä himmenevät valot. En kuitenkaan kaipaa mökille erityisiä mukavuuksia, kuten juoksevaa vettä tai sisävessaa. Mökillä pääsen eroon töistä, rentoudun ja nautin luonnosta.

Kun vanhempamme vuonna 2008 uusivat kaupunkiasuntonsa ja mökkinsä omistusoikeuksia, sovimme veljeni kanssa, että veli sai kaupunkiasunnon ja minä mökin. Vanhemmille jäi molempiin käyttöoikeudet.

Kun mökki siirtyi meille, päätimme mieheni kanssa tehdä siitä mukavamman. Vanhempani nukkuivat aikaisemmin keskellä tupaa, jossa sijaitsi myös keittiö. Viereisessä huoneessa oli valtavat kangaspuut. Eräänkin juhannuksen hytisimme veljen perheen kanssa kuistilla hyttysten syötävinä, koska iltauniset vanhemmat nukkuivat tuvassa.

Aluksi purimme vanhan leivinuunin. Sen tilalle tuli puuliesi, joka on monikäyttöisempi. Uusimme myös sähköhellan, jääkaapin ja pakastimen. Muutokset olivat varmasti vaikeita äidille.

Seuraavaksi purimme kangaspuut ja kokosimme ne uudestaan vajaan tulevia sukupolvia varten. Mieheni teki entiseen kutomoon makuusopen, jolloin tupa jäi kaikkien yhteiseen käyttöön.

Vanhempieni sängyn tilalle ostimme nojatuolin ja hyvän lampun, ja tuolin viereen olen pinonnut romaaneja.

Pitkässä pöydässä istun tuolissa pöydän päädyssä. Jos joku menee minun paikalleni, siitä tulee sanomista.

Kun olin lapsi, isoveljeni löysi järvestä liukumäen muotoisen kiven, liukukiven. Pikkusiskona minä sain tyytyä viereiseen tasaiseen kiveen. Nykyään kisaamme tyttärieni kanssa joka kesä siitä, kuka valtaa liukukiven ensimmäisenä.”

Tiina Haukijärvi Helmi-tyttären kanssa

Tiina Haukijärvi, 30. Diakonissa, asuu Mäntsälässä. Naimisissa, viime joulukuussa syntyneen Helmin äiti.

Tiina: ”Mökki on kiinnekohta elämässäni”

”Äiti ehtii joka vuosi valtaamaan järvestä liukukiven ennen minua. Jokaisen pitää löytää kivi itse, tarkkoja koordinaatteja on mahdoton antaa.

Minulla ei ole enää lapsuudenkotia, mutta mökki on aina ollut muuttumaton ja turvallinen paikka, jonka tiedän periytyvän minulle ja siskolleni.

Mökki on ollut läsnä kaikissa elämäntilanteissani. Olen käynyt täällä pikkutyttönä, naisen elämää aloittelevana teininä, nuorena aikuisena kavereiden kanssa, sitten mieheni kanssa ja nyt mukana on myös tyttäreni.

Miehelleni ja minulle mökistä on muodostunut tukikohta, jonka kautta lähdemme kesäreissuille ja palaamme niiltä.

On herkkää ajatella, että tässä samassa mökissä on vietetty myös minun ristiäiseni. Maailma on muuttunut niin paljon tässä välissä.

Ukkini rakensi tämän paikan. Hän oli hiljainen, myhäilevä mies. Kun olin lapsi, kävimme laskemassa verkkoja. Ukki jaksoi opettaa minua kärsivällisesti.

Ennen kuin Suvitupa oli pystyssä, ukki rakensi minulle ja siskolleni erilaisia kesähuoneita: hän pystytti teltan pihalle tai siivosi vajan ja vei sinne patjoja ja mehua.

Mökin muuttaminen vaatii pelisilmää. Joskus on vaikea nähdä, minkälaiset asiat ovat luovuttamattomia ja mihin saa koskea. Remontointi on kuitenkin välttämätöntä, vaikka se tuottaisi tuskaa. Arvostan äitini ja hänen puolisonsa näkemää vaivaa mökin päivittämisessä.

Heidän ansiostaan kaapeissa on myös aina jauhoja, kahvia ja muita perustarvikkeita kun tulemme käymään, usein myös suosikkiherkkujamme ja hyvää viiniä.

Pitkään aikaan emme halunneet käydä mökillä mieheni kanssa kahdestaan. Mökki ei tuntunut omalta, kun äiti ja hänen miehensä eivät olleet paikalla. Helmin synnyttyä olemme kuitenkin uskaltautuneet tänne myös oman perheen kesken.

Viime yön vietin mökillä kahdestaan Helmin kanssa. Yövyin mökillä ensimmäistä kertaa ilman toista aikuista.”

Neljä sukupolvea samalla laiturilla

Neljän polven naiset mahtuvat laiturille pultattuun bussinpenkkiin. Nykyään Someron Särkjärvellä sijaitsevan mökin omistaa viisikymppinen Jaana, joka on kuvassa etummaisena Helmi-vauva sylisään.

Juttu on julkaistu Kotiliesi 13/2017 -lehdessä.

Keskustelu

Kommentoi juttua: Neljä sukupolvea samalla kesämökillä – näin yhteiselo sujuu rinnakkain

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X