Ihmiset

Lea Laven katuu, ettei tehnyt sovintoa elämänsä rakkauden kanssa: ”Nyt ymmärrän, että ihmisten ei tarvitse olla samasta puusta veistettyjä”

Lea Lavenin tumma ääni ja kaikkien tuntemat voimakappaleet loivat kuvan kovasta ja vahvasta naisesta. Siitä tuli herkälle laulajalle taakka ja sai hänet luomaan pleksin itsensä ja maailman väliin.

Ei oo, ei tuu. Lea Laven tunnetaan kohtalokkaasta äänestään ja iskelmistä, joissa naisella riittää itsetuntoa ja jämäkkyyttä. Niissä nainen osaa arvostaa itseään, ja häntä on turha pitää minään helppona nakkina, kaikkeen sopeutuvana miehen mielistelijänä. Voimabiisit tekivät Leasta tähden ja etenkin naisten suosikin jo 1970-luvulla.

Toinen osa imagoa ovat melankoliset kappaleet, joissa rakkaus on loppu tai ei pääse koskaan alkamaankaan. Niissä naiset nousevat sydänsuruistaan ja jatkavat entistä vahvempina eteenpäin.

Ristiriita oman persoonan kanssa on ollut suuri. Jälkimmäisen tematiikan Lea Laven tunnistaa kuitenkin voimabiisejä paremmin omakseen.

”En ole niin vahva kuin kuvitellaan. Mutta sehän on faktaa kuule se, eikä mitään arvelua, että rakkaus päättyy joskus, ja siitä selvitään.”

Lea tapasi elämänsä rakkauden vähän ennen nelikymppisiään. Vaikka suhteessa kaikki toimi ja siinä oli molemminpuolista luottamusta ja arvostusta, Lea lähti pois. Sitä hän on katunut ehkä eniten elämässään.

Omapäinen hän on ollut aina, tuittupäinenkin joskus. Kaiken takana on kuitenkin suuri herkkyys, jota hän ei ole osannut muille näyttää.

”Tiesin asiat, vaikken aina tiennytkään”

”Mistä ihmeestä minä sen rohkeuden oikein sain”, Lea Laven miettii laulajanuransa alkua naantalilaisessa ravintolassa.

Oli vuosi 1966. Aikakauden suosikkiyhtye 7 seinähullua veljestä oli tullut esiintymään Oulun kupeeseen, Haukiputaan Alakosken lavalle, ja sinne oli tullut myös 18-vuotias Lea Luukinen likkakaverinsa kanssa.

Nuoresta iästään huolimatta Leaan oli jo ehtinyt tarttua hieman suuren maailman tähtipölyä. Heti kansakoulusta päästyään hän oli liftannut Ruotsiin ja päätynyt töihin Tukholmaan Kuninkaallisen oopperan henkilökunnan kahvilaan ja Grand Hoteliin.

”Olin nuorena hyvin itsenäinen ja päättäväinen. Tiesin asiat, vaikken aina tiennytkään. Jos joku ihmetteli nuorta ikääni, kerroin tulleeni etsimään kadonnutta tätiäni.”

Ruotsissa hotellin kerrossiivoojakin sai Suomen tasoon verrattuna hyvää palkkaa. Kotimaisemiin Lea oli matkustanut komeasti lentokoneella, ensimmäistä kertaa elämässään. Tuliaisiakin Lealla oli: ahtaajana työskennellyt äiti, metsuri-isäpuoli ja pikkusisko saivat perheen pärjääjältä lahjaksi ajan statussymbolit, omat rannekellot.

Mutta siinä Lea nyt nojaili lavan reunaan viimeisen muodin mukaisissa punaisissa trumpettihousuissaan, hippityyliinsä sopivasti avojaloin, ja hihkaisi haluavansa bändin kanssa laulamaan.

Yllättäen yhtye päätti antaa tytön koettaa. Tauolla lavan takana Lealta kysyttiin sävellajia ja kappaletta.

”Sävellajeista en tiennyt mitään, enkä juuri osannut englantiakaan. Sovimme, että laulan The Plattersin Twilight Timen. Bändi tiesi biisin ja minä osasin sen ulkoa.”

Lea Laven  laulaa mikrofoniin. Kuva on vuoden 1975 Tähtiparaati-kiertueelta Helsingin Kulttuuritalolta.
1970-luvun läpimurron vuosina Lealla saattoi olla jopa 28 keikkaa kuukaudessa. Kuva vuoden 1975 Tähtiparaati-kiertueelta Helsingin Kulttuuritalolta. © Pentti Vänskä/Otavamedia/ JOKA/Museovirasto

Laulu meni niin hyvin, että yhtye pyysi Lean mukaansa seuraavan illan keikalle 60 kilometrin päähän Simoon. Siellä Lea esitti jo kaksi kappaletta, jonka jälkeen yhtyeen nokkamies Pentti Oskari Kangas tarjosi Lealle bändin apusolistin paikkaa. Ennen kuin Lea oli ehtinyt edes haaveilla laulajan urasta, portit aukenivat.

Kun Kangas ehdotti Lean taiteilijanimeksi Lavenia arkisen Luukisen sijaan, Lea suostui saman tien.

”Minulle sopi silloin mikä vaan. Tuntui, että elin sadussa. Kaikki oli uutta ja tein, mitä musiikkialaa paremmin tuntevat käskivät minun tehdä.”

Lea Laven sai laulettavakseen iskelmää

Jonkin aikaa 7 seinähullun veljeksen kanssa keikkail­tuaan Lea muutti Helsinkiin. Työpaikan hän sai kontaktiensa kautta levy-yhtiö EMIstä. Haaveena oli oma levytyssopimus, mutta millainen laulaja Leasta tulisi?

Joku ehdotti, että hänestä tehtäisiin Suomen Shirley Bassey, jonka kappaleet Goldfinger ja Diamonds are for-ever olivat soineet James Bond-elokuvien tunnareina.

Leaa kiinnosti rock. Ferrum-bändin solistina hän esitti vastikään rock-klubiksi muuttuneen Tavastian lavalla Tina Turnerin ja Janis Joplinin biisejä.

Mutta rockilla nainen ei vielä silloin Suomessa elänyt. Ainoa, joka yritti, oli Muska.

”Ja sitten ajateltiin, että Basseyn musiikki on suomalaisille liian vaikeaa ja taiteellista. Minulle piti löytää jotain selkeämpää ja helposti jalkaan menevää, tanssittavaa.”

Niinpä lajiksi valikoitui iskelmä ja maailmalla jo hiteiksi nousseet sävelmät, joista tehtiin suomenkielisiä käännöksiä. Suosiossa olivat etenkin italoiskelmät, jollainen oli myös Lean 21-vuotiaana tekemä ensilevytys Se on elämää. Chrisse Johanssonin sanoittamassa melankolisessa laulussa Lean tumma ja kohtalokas ääni pääsi oikeuksiinsa ja viitoitti tietä tuleviin kappalevalintoihin.

”Alussa epävarmuus oli valtavaa: tykätäänkö minusta vai ei? Mutta se meni aika nopeasti ohi, kun kaikki kehuivat että hyvältä kuulostaa”, Lea muistelee.

Sinkku nousi listoille ja oli kohtalainen menestys. Sen jälkeen tehtiin LP, jolla Lea lauloi ajan tyyliin sitä, mitä hänen laulettavakseen tarjottiin. Lean ääni houkutteli kuitenkin varmasti tietynlaisia kappaleita tulkittavakseen.

Lue myös Anna.fi: Kirja: Lähipiiri kertoo Kirkan viimeisistä hetkistä – Muska huolestui veljensä oudosta oireesta: ”Jotakin oli pahasti vialla”

Lea istuu kotisohvallaan vuonna 1983, jolloin hän muutti Helsingistä Naantaliin.
1980-luku oli keikkarintamalla hiljaisempaa aikaa. Kuva vuodelta 1983, jolloin Lea muutti Helsingistä Naantaliin. © Ari Heinonen/ Otavamedia/ JOKA/ Museovirasto

Menestys toi itsetuntoa

Ammatillinen itsetunto alkoi löytyä 1970-luvun puolessavälissä, jolloin radiossa raikasi kohtalokas käännösiskelmä, Lean läpimurtolevytys Tumma nainen. Imagoa vahvana naisena vahvistivat Syksyn sävel -kilpailun vuonna 1979 voittanut Ei oo, ei tuu ja samana vuonna levytetty Rotunainen.

”Oli lähinnä sattumaa, että sain laulettavaksi sellaisia kappaleita. Niiden sanat eivät kerro minusta”, Lea sanoo.

Chrisse Johansson kulki pitkään rinnalla tärkeänä tuottajana ja tekstittäjänä, joka etsi Lealle sopivia biisejä. Taloudellisista ja käytännön asioista Lean oli selviydyttävä yksin.

”Jouduin itse päättämään kaikesta. Kappaleita hylkäsin yleisimmin siitä syystä, että melodiat ja teksti eivät kohdanneet, enkä sellaisia halunnut laulaa.”

Lean mukaan yleisö ajatteli liikaa – ja ajattelee yhä – laulujen tekstien kuvaavan häntä itseään. Toisaalta hän on tyytyväinen siihen, että on esittänyt itselleen vieraatkin kappaleet niin vakuuttavasti, että niihin uskotaan.

Lea Laven menee ensimmäisenä nurkkaan itkemään

Kestosuosikeiksi nousseiden kappaleiden jälkeen keikkoja riitti. Asiaan olisi kuulunut, että Lea saapuu keikan jälkeen tapaamaan fanejaan ja jakaa nimikirjoituksia. Hän kuitenkin vetäytyi niistä usein omiin oloihinsa.

”Minun olisi pitänyt olla ystävällinen ja täyttää kaikki toiveet ja pyynnöt, mutta olin saakelin kovapäinen ja päätin, että minua ei määräillä enää missään. Se oli huono juttu, koska se vahvisti kappaleideni luomaa kuvaa kylmästä ja kovasta naisesta, joka ei välitä mistään ja kenestäkään mitään”, Lea Laven sanoo.

Lean mukaan kuva oli kaukana totuudesta.

”Siinä on tosi suuri kontrasti. Minä olen se, joka menee ensimmäisenä nurkkaan itkemään. En ole tottunut siihen, että minun pitää näyttää tunteitani ihmisille, enkä sitä haluakaan. Sen vuoksi loin eräänlaisen pleksin itseni ja maailman väliin. Ajattelin, että sen läpi muut eivät näe.”

Herkkyydestä kertoo esimerkiksi se, että erään miehen arvosteltua Rotunainen-kappaletta Lea jätti sen laulamatta moneksi vuodeksi.

”Hän kysyi, miten voin laulaa niin rahvaanomaista tekstiä. Loukkaannuin siitä aivan kauheasti. Sitten vanhenin ja viisastuin ja otin kappaleen takaisin ohjelmistoon.”

Aikoinaan Leaa mietitytti, haluavatko ihmiset tutustua julkisuudesta tuttuun Lea Laveniin vai häneen itseensä. Se sai hänet ihmissuhteissaan varovaiseksi.

Enää Lea ei asiaa juuri mieti, vaikkei edelleenkään halua olla huomion kohteena tutuissakaan porukoissa. Kun hän nyt käy aamukahvillaan Naantalin torilla, hän istahtaa aina vähän sivuun muista.

”Haluan olla mukana, mutta en joukossa. Omissa oloissani, selkä turvallisesti seinää vasten.”

Lea ja Miso-koira  istuvat puiston penkillä.
Lea ja Miso-koira ovat tätä nykyä erottamattomat. Lea lähtee joulukuussa Yhdessä-konserttikiertueelle yhdessä Marion Rungin, Markku Aron ja Kai Hyttisen kanssa.   © Suvi Elo

Kolmas kerta rakkaudessa toden sanoi

Rakkaudessa Lea on tehnyt nopeita päätöksiä. Naantaliinkin hän muutti miehen perässä 35-vuotiaana. Suhde päättyi pian, mutta Lea jäi kaupunkiin, jonka kauneuteen, luontoon ja mereen hän ihastui. Vähän myöhemmin hän tapasi Naantalissa kolmannen aviomiehensä Ilkan.

Kaksi aiempaa liittoa olivat jääneet lyhyiksi. Ensimmäisen hän solmi 19-vuotiaana poikansa Jannen isän kanssa.

”Toinen oli silkka mielenhäiriö ja loppui suurinpiirtein viikon päästä”, Lea kertoo vuoden 1985 käänteistä.

Ilkan ja Lean rakkaus syttyi hieman ennen Lean 40-vuotissyntymäpäiviä, joita he juhlivat ensimmäistä kertaa julkisesti parina yhdessä. Ilkka tunsi Naantalissa kaikki, ja hänen kauttaan Leankin ystäväpiiri kasvoi.

Naimisin pari meni kertomatta asiasta kenellekään, ja sen jälkeen shampanjalle Kaivohuonelle. Suhde kesti yli kymmenen vuotta.

”Ilkka oli aivan loistava tyyppi, joka ei taatusti etsinyt minussa muuta kuin itseäni. Hän arvosti minua kovasti, samoin minä häntä. Luotin häneen sataprosenttisesti ja hänkin minuun. Meillä oli hyvä suhde, kaikki vaan toimi. Ei tarvinnut selittää mitään. Silti lähdin pois.”

Miksi?

”Niinpä.”

Lea Laven: ”En osannut tehdä sovintoa”

Eroa edelsi Lean päätös muuttaa Naantalista Helsinkiin, missä hän asui lopulta puolitoista vuotta.

”Minulla oli vanhoja illuusioita, joiden totesin kadonneen. Helsingissä ei ollut minulle enää mitään. Tunsin oloni siellä tyhjäksi ja palasin takaisin.”

Paluun jälkeen pari mietti erotako vai ei. Lopulta eroon päädyttiin.

”Niinkin asiat voivat mennä. Olin niin jääräpäinen, etten osannut tehdä sovintoa. Pikkuasioissa voin muuttaa mieltäni kahdessa minuutissa, mutta isoissa asioissa en. Kun jotain päätän, se pysyy.”

Eron jälkeen alkoi alakulon aika, joka päättyi kuusikymppisenä suuriin elämänmuutoksiin. Lea jäi eläkkeelle, vähensi esiintymisiä ja hankki seurakseen Dino-koiran.

”Olin väsynyt keikkailuun ja tuntui, ettei minulla ole enää mitään annettavaa kenellekään. Dino palautti elämääni ilon. Se tarvitsi päivittäin pitkiä kävelylenkkejä ja alkoi muutenkin rytmittää elämääni.”

Vuosien mittaan Lean ja Ilkan suhde muuttui syväksi ystävyydeksi. Lopulliset hyvästit jätettiin noin vuosi sitten, kun Ilkka kuoli.

Lea Laven nostaa jalkaa ilmaan nojatessaan vanhan talon seinään.
Lea ei muista, milloin hän tajusi oman äänensä hienouden. ”Tässä iässä saatan jo aavistaa, että kyllä se jotenkin on aika hyvä. Se on oma, minun oma ääneni.” © Suvi Elo

Lue myös Seura.fi: Katri Helena ei ole valmis sinetöimään uraansa: ”Vaikka järki sanoo, että edessäpäin on vähemmän aikaa kuin takanapäin”

Enää Lea Laven ei tarvitse suojakseen kuorta

Vuonna 2000 Lea kiersi maata Katri Helenan, Paula Koivuniemen ja Marion Rungin kanssa. Leidit lavalla -kiertue oli menestys, ja sen aikana levytetty Hittiputki, kimara suosikkilaulajien hiteistä, soi yhä tanssipaikoilla.

Joulukuussa käynnistyy seuraava iso kiertue Yhdessä, jossa esiintyvät Lean lisäksi Markku Aro, Kai Hyttinen ja Marion Rung.

”Se on mahtavaa. Tunnen heidät vuosien takaa, Makenkin 1970-luvun alusta lähtien. Itsekseni olen nauranut, että pitääköhän meidän varata keikkapaikoille neljä ambulanssia jonoon. Mutta ei hätää, olemme kaikki vielä ihan hyvässä kunnossa”, Lea sanoo.

Niin, Lea Laven on nyt 75-vuotias. Millaisin silmin hän mennyttä katsoo?

”Aika lailla eri tavoin kuin ennen. Olen ollut tuittupää ja kiivastelija, mutta nyt olen sovinnollisempi ja osaan suhtautua ihmisiin luonnollisemmin.”

Pleksi on murentunut pois, vaikka vieläkin Lea kärsii siitä, että ihmiset tunnistavat hänet kaikkialla.

”Mutta nyt ihmiset tuntuvat ihmisiltä eivätkä joiltain, jotka urkkivat minua.”

Tekemättä jäänyt sovinto Ilkan kanssa kaduttaa eniten.

”Nyt vanhemmiten ymmärrän, että ihmisten ei tarvitse olla samasta puusta veistettyjä. Me olemme erilaisia, mutta pärjäämme keskenämme niin kauan kun osaamme puhua.”

Uudesta rakkaudesta Lea ei haaveile. Seuraksi riittää uskollinen ystävä, 9-vuotiaana kuolleen Dino-koiran seuraaja, shetlanninlammaskoira Miso.

”En usko, että enää pystyisin saavuttamaan kenenkään luottamusta samalla tavoin kuin Ilkan. Minulla on loppujen lopuksi aika vähän aikaa jäljellä, vaikka kuinka positiivisesti asiaa ajattelisi.”

Jokin kuitenkin pysyy, ja se on Lean upea ääni. Sitä hän ei juuri muista huoltaa – keikalla ääni kyllä löytyy jos ei ensimmäisen, niin viimeistään toisen biisin aikana.

Lea on laulajana luonnonlapsi, joka kerran pyysi, että antakaa minun laulaa. Siitä lähtien hän on laulanut.

Juttu on julkaistu Kotilieden numerossa 25/2023.

Juttua muokattu 30.11. kello 14.27: Juttuun on korjattu tieto, että Lea Laven on ainoana naislaulajana, ei laulajana, voittanut Syksyn sävel -kilpailun kahdesti.

Lue myös: Paula Koivuniemi elää sinkkuna: ”Uskon yhä rakkauteen”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Lea Laven katuu, ettei tehnyt sovintoa elämänsä rakkauden kanssa: ”Nyt ymmärrän, että ihmisten ei tarvitse olla samasta puusta veistettyjä”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.