Ihmiset

Somesta tutut Lotta ja pappa kertovat: pappa matkusti Kiinaan tapaamaan lapsenlapsiaan ja tinki torilla ilman kielitaitoa

Lotta ja pappa ovat tulleet tunnetuiksi sosiaalisessa mediassa rakastetuista lauluvideoistaan. Nyt he jakavat viisi tärkeää valokuvaa ja kertovat, millaisia muistoja niihin liittyy.

Valokuviin liittyy muistoja ja tunteita. Mitä kaikkea yhden kuvan taakse kätkeytyy? Tässä juttusarjassa julkisuudesta tutut henkilöt avaavat albuminsa ja tarinat kuvien takaa.

Nyt sosiaalisessa mediassa lauluvideoistaan tunnetuksi tulleet Lotta ja pappa eli Lotta-Sofia Saahko, 30, ja Jorma Saahko, 87, jakavat viisi tärkeää kuvaa elämänsä varrelta. Kunkin kuvan kohdalla he kertovat, mitä kuvassa tapahtuu, milloin kuva on otettu, millaisia muistoja siihen liittyy ja miksi kuva on heille tärkeä.

Lue myös: Mika Aaltola paljasti hellyttävän nuoruudenkuvansa: ”Olin ujo mutta uskalias baarimikko”

1. Ensin tukena oli pikku-Lotta, sitten pappa

Lotta: ”Tämä kuva on papan tärkein kuva. Pappa on sen kehystänyt. Se on hänellä kotona puhelinpöydällä. Pappa esittelee kuvaa kaikille vieraille. ”

Pappa: ”Vuonna 1995 minulle tehtiin ohitusleikkaus. Olin neljä päivää Tampereen keskussairaalassa. Lotan perhe tuli pääsiäislomalla käymään. Kuvasta näkee, että vanhalla papalla ja kaksivuotiaalla tytöllä synkkasi hyvin yhteen.”

Lotta: ”Samalta reissulta on olemassa sellainen kuva, jossa istun papan sylissä. Olimme kavereita jo silloin.”

Pappa: ”Lotta on minulle niin rakas ihminen. Siksi kuva on minulla aina esillä. Taisi tippakin silmään tulla, kun pojantytär tuli virpomaan pappaa. Minua on niin paljon revitty joka puolelta. On ollut paljon erilaisia operaatioita. Onneksi on ollut läheisiä tukena.

Lotta asui Englannissa, kun korona alkoi. Hän soitti ja kysyi, voisiko hän tulla asumaan minun luokseni. Sanoin: ’Tervetuloa vaan.’ Minä elin yksin, joten minulla oli paljon tilaa.”

Lotta: ”Se on hyvä huomio. Tässä kuvassa minä tulin sinun tueksesi ja korona-aikana sinä tulit minun tuekseni, kun tarjosit minulle paikan. Olin silloin aika alakuloinen, kun minulta jäivät opinnot kesken. Sinä olit minun tukenani ja piristit minua.”

Pappa: ”Vuoroin vieraissa.”

2. Lotta oli monta vuotta hukassa – muutto papan luokse sai toteuttamaan unelmia

Lotta: ”Olen kuvassa kymmenen vanha ja näytelmän pääroolissa. Näyttelin prinsessaa. Kuva on otettu Saksassa, jossa kävin peruskoulua. Meillä oli opettaja, joka halusi tukea ja kannustaa olemaan luova. Teimme näytelmiä, kirjotimme runoja, piirsimme ja maalasimme. Nautin siitä todella paljon.

Olin 14-vuotias, kun perheeni muutti Kiinaan. Menetin kaverit, harrastukset ja kaikki intohimon kohteeni. Sen seurauksena olin monta vuotta hukassa. En tiennyt enää, kuka minä olen ja mitä haluan tehdä. Kun muutin korona-aikana papan luokse, palasin takaisin valokuvan pikku-Lotaksi, joka saa esiintyä, pukeutua kuin prinsessa ja kirjoittaa tarinoita.

Kuva muistuttaa siitä, millainen pikku-Lotta oli ja millainen minä haluan olla taas. Haluan ottaa kiinni ne vuodet, jotka hävitin. Papan kanssa saan olla juuri tällainen. Luulen, että pikku-Lotta olisi ylpeä siitä, mitä teen nykyään.”

Pappa: ”Se on kyllä hieno homma, että Lotalle kävi niin, että hän löysi oman tavan olla. Minäkin nautin siitä täysin siemauksin.

Lotta on suoraan sanoen kullanmuru. En minä varmaan eläisi enää, jos Lottaa ei olisi. Melkein kymmenen vuotta olin yksikseni sen jälkeen, kun vaimoni kuoli. Meillä on mennyt Lotan kanssa todella mukavasti. Tämä on ollut minulle rikasta aikaa.”

3. Vihervaaran Anna ja ottoisä Matthew

Lotta: ”Kuva on otettu viime keväänä. Se kuvaa minun mielestäni meidän suhdettamme parhaimmillaan – sellaista heittäytymistä.

Katsoimme viime vuonna papan kanssa yhdessä Vihervaaran Annaan perustuvaa Anna, a lopussa -sarjaa televisiosta. Se tuli joka päivä kello viisi Yle TV1 -kanavalta. Me ihastuimme sarjaan, koska Annalla ja ottoisä Matthew’lla oli aika samanlainen suhde kuin meillä. Anna on iloinen tyttö, jolla on suuri mielikuvitus. Matthew on vanha pappa, joka tekee paljon peltotöitä eikä puhu paljon mitään. Tyttö tuo paljon väriä Matthew’n elämään.

Kuva syntyi, kun näin omenapuut pyöräillessäni ja sanoin papalle: ’Mennäänkö leikkimään Annaa ja Matthew’ta?’ Se kuvastaa meitä tosi hyvin: saa olla lapsenmielinen, vaikka onkin aikuinen.

Pappa: ”Johan minä olenkin lapsenmieliseksi muuttunut, kun olen pian 88-vuotias.”

Lotta: ”Luulen, että se on yksi meidän vahvuuksistamme ja syy siihen, miksi meidän suhteemme toimii niin hyvin.

Vihervaaran Anna oli minulle jo lapsena tärkeä hahmo. Luin L.M. Montgomeryn kirjoja aina vain uudestaan ja uudestaan. Samaistuin todella paljon Annan erilaisuuteen ja ulkopuolisuuteen. Anna oli orpolapsi, joka siirtyi nuorempana perheestä toiseen, kun taas minun perheeni muutti paikasta toiseen. Aina piti uudestaan totutella uuteen paikkaan ja löytää kavereita. Annalla oli mielikuvitus ja suhde Matthew-ottoisään, joiden ansiosta hän tuntee itsensä kotoisaksi Vihervaarassa.

Me vietimme kaikki lapsuuteni kesät ja joulut pappalassa, joka oli minun Vihervaarani. Siellä oli isot omenapuut ja paljon marjapensaita. Se oli sellainen satumainen paikka, jossa oli turvallista ja hyvä olla. Sain olla oma itseni.”

Pappa: ”Minä katsoin oikein mielelläni sitä televisiosarjaa, kun ei minulla ollut mitään sen kummallisempaa tekemistä. Oli kiva, että jotakin tuli tehtyä yhdessä Lotan kanssa.”

Lotta: ”En usko että katsoit vain sen takia! Viime keväänä olin Helsingissä eräässä kirjailijatapahtumassa. Sanoin papalle, että katsotaan Anna-jakso Yle Areenasta jälkikäteen, kun tulen takaisin. Mutta pappa oli katsonut sen poissa ollessani. Sillä hetkellä, kun tulin kotiovesta sisään, hän paljasti kaiken, mitä jaksossa oli tapahtunut. Silloin tajusin, että pappa ei katso tätä sarjaa vain minun vuokseni, vaan pappa oikeasti nauttii tästä ja on muistisairaudestaan huolimatta juonesta kärryillä.”

4. Lotta kirjoitti lastenkirjan papan evakkomatkasta

Lotta: ”Kuva on otettu Helsingin kirjamessuilla viime syksynä. Minulla on aina ollut paljon unelmia, mutta pitkän aikaa minusta tuntui, että ne eivät toteudu koskaan.

Kun tulin papan luokse, ryhdyin toteuttamaan unelmiani. Yksi niistä oli kirjan kirjoittaminen – ja nimenomaan lastenkirjan – koska kirjat olivat aina olleet minulle todella tärkeitä. Mutta en tiennyt, mistä kirjoittaa.

Kun rupesimme laulamaan yhdessä, pappa muisteli omia lapsuudentarinoitaan ja tapahtumia. Se on niin mielenkiintoinen ja kulttuurisesti ja historiallisesti tärkeä aihe. Pappa on Karjalan evakko. Tajusin, että tästä minä kirjoitan.

Meidän yhteisestä ajastamme ja yhteistyöstämme on syntynyt viisi kirjaa, joista kolme kertoo karjalaisuudesta. On aivan uskomatonta ja niin hellyttävää, että pappa on minusta niin ylpeä, että hän kulkee mukanani kirjamessuillakin.”

Pappa: ”Kyllähän sitä on monessa paikassa tullut käytyä, kun Lotasta tuli kirjailija. Minä läksin heti mukaan. Minunkin pitää usein pistää puumerkkini lukijoiden kirjoihin, kun toivoivat, että: ’Pistä pappa sinäkin puumerkki kirjaan.’”

Lotta: ”Niin, koska sinä olet päähahmo niissä kirjoissa.”

Pappa: ”Kun Lotta kysyi, saako hän kirjoittaa minusta kirjan, ajattelin, onko minulla kykyä kertoa asioista. Sen takia sanoin ensin: ’Etsi jostain joku nuorempi poika. Hän varmasti hoitaa sen homman paljon paremmin.’”

Lotta: ”Muistan tarkalleen, mitä pappa sanoi, kun kerroin kirjaideastani. Pappa sanoi: ’En minä ole niin tärkeä. Älä minusta kirjoita. Etsi joku tärkeämpi ihminen.’”

Pappa: ”Mutta kyllä minä Lotalle aika tärkeä ihminen olen ollut.”

Lotta: ”Kyllä, juuri näin. Ja todella monelle muullekin ihmiselle siinä mielessä, että karjalaisuudesta ja evakkokokemuksesta ei ole paljon puhuttu. Se oli niin traumaattinen kokemus. Se, että pappa niin avoimesti kertoi vaikeistakin tapahtumista, on antanut monelle samaistumispintaa ja mahdollisuuden oppia omasta suvusta. Kokemukset ovat olleet loppujen lopuksi aika samanlaisia.”

Pappa: ”Muistan sen, kun lähdimme kauniista Karjalasta, Impilahdelta Laatokan järven rannalta.  Menimme ensin Joensuuhun härkävaunulla. Siitä isännät tulivat vastaanottamaan, kun ei ollut valmiita asuntoja, joihin mennä.

Menimme Liperin Tutjunniemeen ja sieltä Varislahteen. Olimme koululla pari kuukautta jossain kylmässä huoneistossa, kunnes Anttolan isäntä pyysi, että muuttaisimme hänen luokseen. Hänellä oli yksinäistä, kun hänen vaimonsa oli kuollut. Äitini sanoi:  ’Totta kai.’ Isä oli sodassa. Yhteiselo meni hienosti.”

Lotta: ”Anttolan isäntä oli todella mukava mies. Hän on myös tässä lastenkirjassa mukana hahmona. Evakoiden vastaanotto oli välillä vähän mitä oli. Teitä ryssiteltiin ja haukuttiin. Kohtelu oli usein todella huonoa.”

Pappa: ”Huudettiin: ’Menkää pois. Teitä ei täällä tarvita.’”

Lotta: ”Olin lapsena yksinäinen ja koin, että olen erilainen ja että ei ole minun kaltaisiani. Sain kirjoista paljon lohtua. Tarinoista löytyivät Harry Potter -kirjojen Hermione ja Vihervaaran Anna, jotka olivat samanlaisia kuin minä: lapsia, jotka rakastivat kirjoja ja jotka olivat ulkopuolisia ja joilla oli hyvä mielikuvitus. Sain kirjoista toivoa, tukea ja samaistumispintaa. Minusta tuntuu, että papan tarinalla on ollut samanlainen vaikutus sen kirjan lukijoihin.”

Pappa: ”Annoin Lotalle vinkkiä, mistä menimme ja millä tavalla ihmiset pitivät meitä. Lotta on sen niin hienosti kirjoittanut. Kyllä hän tosiaan on kirjailija, täytyy sanoa.”

5. Pappa matkusti Kiinaan – tinki torilla ilman kielitaitoa

Pappa: ”Kuva on otettu Kiinassa, Shanghaissa vuonna 2009. Ihmettelin, että tuollaisilla heikoilla vehkeilläkö ihmiset kiipeävät tuonne. He kiikkuivat siellä ja rakensivat.”

Lotta: ”Meidän perheemme asui yhteensä 25 vuotta ulkomailla. Elimme Saksassa, Kiinassa ja Puolassa. Pappa kävi jokaista paikkaa katsomassa. 

Minusta on tosi hienoa, että pappa, joka on Karjalan poikia ja maaseudulta kotoisin eikä itse ole nuoruudessa paljon matkustanut, lähti kiertämään maailmaa meidän vuoksemme. Pappa on pitänyt aina yllä hyvää suhdetta meihin lapsenlapsiin, vaikka me olimme tosi kaukana.

Oli uskomatonta, että pappa lähti Kiinaankin, vaikka hän ei osaa muita kieliä kuin suomea ja karjalan murretta.”

Pappa: ”Kylläpäs osaan: ’Ni hao ja xièxiè, hyvää päivää ja kiitos.’”

Lotta: ”Pappa hyppäsi lentokoneeseen, lensi 12 tuntia ja selvisi kaikista turva- ja passitarkastuksista ilman kielitaitoa. On tosi ihailtavaa, mitä kaikkea pappa on tehnyt meidän suhteemme vuoksi.

Siihen aikaan ei ollut nettiä. Meillä oli sopimus, että pappa soittaa kerran viikossa sunnuntai-iltaisin, vaikka ulkomaan puhelinmaksut olivat kalliita.”

Pappa: ”Olin Kiinassa kolme ja puoli viikkoa. Kyllähän se oli kiva reissu. Minä pyöräilin siellä paljon. Oli niin hirveän lämmintä, 36 astetta. Se oli aika tukalaa, mutta onneksi pääsimme maauimalaan uimaan.”

Lotta: ”Pappa opetteli syömään puikoilla ja kävi paikallisissa kuppiloissa ja tinki paikallisella torilla ilman kielitaitoa. Ihailen suuresti papan avoimuutta ja rohkeaa asennetta.”

Pappa: ”Torilta kävin perunoita ostamassa. Kun yksi naisihminen näki minut, hän heti rupesi vilkuttamaan, että: ’Tule, minulla on täällä perunoita.’ Kaupanteko onneksi onnistui, vaikka meillä ei ollut yhteistä kieltä.

Lotta: ”Kuva kertoo papan elämänasenteesta, rohkeudesta ja uteliaisuudesta. Kaikkea mennään katsomaan ja kaikkeen lähdetään mukaan. Pappa heittäytyy, ja se on hienoa.”

Lue myös: Lotta ja pappa -someduosta tuttu Lotta-Sofia Saahko on lukenut tänä vuonna yli sata kirjaa – etenkin yksi teos sykähdytti