Sukupolvien ajan Marimekkoa

MarimekkoMarimekon vaatteet ja tekstiilit ovat ihastuttaneet ja kyllästyttäneet suomalaisia jo 60 vuotta. Kysyimme lukijoiltamme kivointa ja nolointa Marimekkoon liittyvää muistoa. Marimekko päällä on juhlittu ja siivottu, vaatteita on käytetty puhki, mutta toisaalta myös ihmetelty ”Made in Estonia” -merkintöjä. Kuosit ovat selvästi siirtyneet äideiltä tyttärille, isiltä pojille.

Tässä valikoituja muistoja. Osa niistä on julkaistu Kotiliedessä 6/2011.

”Nolointa oli kun siskon kaupunkilaismies tuli maalle kylään 1970-luvullä päällään Marimekon puna-valkoraitainen t-paita. Meillä miehet kulkivat kumisaappaissa ja verkkapuvuissa!”

”Tuli mieleen eräs hetki lapsuudestani, jolloin äiti oli siivonnut koko talon ja leipoi tämän jälkeen korvapuusteja keittiössä. Niin äidilläni, minulla kuin pikkusiskollanikin oli Marimekon iloinen takki päällä.”

”Olin ostanut Torontosta Marimekon peltitölkin Chicagon ystävilleni joululahjaksi. Olin palaamassa Chicagoon jouluaattoillaksi. Turvatarkistajat ottivat verhon taakse ruumiintarkastukseen mahdollisen pommiuhan takia. Tämä oli 1980-luvuna alussa, ennen terrorismin vastaisia kampanjoita.”

”Kun olin lapsi, kummitätini osti minulle aina lahjaksi Marimekon pallo- tai tasaraita t-paitoja. Niitä oli eriväreissä ja pitkillä ja lyhyillä hihoilla. Kun jokunen vuosi sitten ostin pojalleni Mari-paidan (tasaraitaa) ja pesin sen ensimmäisen kerran, saumat alkoivat kiertää.”

”Ostin 70-luvulla jokaisella PIENELLÄ palkallani jonkun Marimekko-kankaan. Olin ylpeä niistä ja olen nytkin, ne kaikki ovat vieläkin hyväkuntoisia ja tallella! Alkuperäiset Ananakset nytkin makuuhuoneen ikkunassani!”

”Muistan kuinka serkkutyttöni kuvattiin muutaman vuoden ikäisenä pallokuosisessa Marimekko-paidassa valokuvaamossa. Kuva julkaistiin Kalevassa valokuvaliikkeen mainoksessakin.”

”Noloin juttu oli varmaan se kun 3 vierasta ilo 70-luvulla samoissa juhlissa samanlaisissa mekoissa etukäteen asiasta tietämättä!”

”Silloinen poikaystäväni 90-luvun alussa vei perjantai-iltana minut ensimmäistä kertaa kotiinsa. Vastaanottamassa meitä nuoria oli hänen vanhempansa ja poikaystäväni isällä oli yllään nilkkoihin saakka ulottuva ruskearaidallinen Marimekon yömekko!”

”Nuorena opiskelijatyttönä ostin vähillä rahoillani tummansinisen Matkuri-laukun. Kaikki ihmettelivät kuinka olinkin raaskinut sen ostaa, ettei heillä vaan ole tommoiseen varaa. Olin tosi ylpeä siitä, vaikka söinkin sitten tonnikalaa useamman viikon. Sitten olikin jo vuodet vierineet ja tullut perhettä. Muu perhe oli jo edeltä mennyt mökille ja minä tulin perässä junalla. Otin hyvin palvelleen laukkuni mukaan. Ajattelin että kyllä se vielä kelpaa kumisaappaiden kuljetukseen vaikka väri oli jo haalistunut ja vetoketju repsotti. Vanhempi naishenkilö katseli hattuhyllyllä olevaa laukkuani ja sanoi:”Keltähän laitapuolenkulkijalta se sinne on jäänyt:” Toivoin että nainen jäisi pois junasta ennen minua, ei jäänyt. Minä sitten otin laukkuni hyllyltä naama punaisena poistuessani junasta.”

”Olin koulussa aina tosi huono käsitöissä, mutta esiliinan onnistuin jotenkin ompelemaan kokoon ja olin siitä tosi ylpeä. Se on Marimekon kankaasta missä mustaa ja ruskeaa aaltomaista kuviota, äitini piti essua vuosia ja nyt se on kaapissani muistona ainakin yhdestä onnistumisesta!”

”Ensimmäinen yhteinen yö vietettiin poikaystävän kanssa niin että itselläni oli Marimekon raitasukat jalassa, tallessa ovat vieläkin!”

”Paras muistoni Marimekosta on miehelläni jo seurusteluaikana ollut pitkä juovikas yöpaita. Pidimme sitä lopulta molemmat vuorotellen ja lopulta tein pitkästä helmasta ensimmäiselle lapsellemme yöpaidan.”

”Ostin miniälleni ja pojalleni heidän ensimmäiseen yhteiseen jouluun lahjaksi Marimekon kylpypyyhkeet, joista lähti niin valtava määrä ”nukkaa” ettei sitä meinannut uskoa todeksi. Miniä kertoi minulle varovasti asiasta. Palautin pyyhkeet liikkeeseen ja sain tilalle paremmat.”

”Kauan sitten menin Marimekko-myymälään ostaaakseni sopivan odotusmekon. Sovituskopissa mekko meni hyvin päälle, oli kiva ja päätin ostaa sen. Mutta en päässyt ulos siitä! Olin kai raskaana olevan kömpelö, kopissa oli ahdasta ja kuumaa enkä millään päässyt mekosta ulos. Menin hakemaan apua – sainkin – ja samalla mahtavan määräm ryöppyjä, ettei ”kannata noin paksuna ahtaa itseään liian pieneen kokoon jne”. Arbvatkaa ostinko mekon? Enkä senkään jälkeen, vaikka nolosta kokemuksesta on yli 30 vuotta.”

”Ala-asteen 5-6 luokilla minulla oli marimekon pitkähihainen pallopaita, vihreällä pohjalla valkoiset pallot. Välituntisin pelasimme karttua, se on kymmenen-tikkua-laudalla -tyyppinen piiloleikki. Kerran ryömin kulottuneessa ruohossa parempaan piiloon ja survaisin vahingossa kyynärvarteni pilaantuneeseen lehmäntattiin. Lopun päivää käsivarteni ja puseroni kertakaikkiaan haisivat!”

”Parasta! ’Itsepäinen’ tyttäreni Kaisa kirjoitti ylioppilaaksi 2002. Ylioppilaspuvukseen hän halusi juuri tietynlaisen Marimekon asusteen, mutta juuri siitä kankaasta ei ollut mallistossa pitkää hametta, mutta toppi löytyi. Kyseistä kangastakaan ei ollut myynnissä. Ehdotin, että hän menisi Herttoniemeen Marimekon tehtaalle ja pyytäisi, olisiko mahdollsita tehdä tästä tietystä kankaasta hame. No, tytär teki työtä ehdotettua, etsi kankaan suunnittelijan ja hän suostui, että Unikon kaavoilla voidaan tehdä. Hame tehtiin ja tytär suorastaan loisti ylioppilasjuhlissaan.”

”Saimme ihanat Unikko-pussilakanat häälahjaksi! Todella miellyttävät ja ihana nukkua niissä rakkaimpansa kanssa! Ihana muisto hääpäivästä!”

”Paras Marimekko-muistoni on ensimmäisenä opiskeluvuonnani 1966 ostamani yönsininen, villainen, liehuva Marimekko. Siinä oli syvä laskos edessä rinnan alupuolella ja takana vastaavasti lapaluiden alapuolella. Edessä ylhäällä oli kapea ja huomaamaton vetoketju. Mekko toimi koko opiskeluaikani pikkumustana. Istuin monet kerran tuossa mekossani Tampereen yliopiston konserteissa ja muuallakin. Viimeisin tärkeä käyttöni mekolle oli vuonna 1976, jolloin se oli äitiysmekkonani. Korunani mekon kanssa oli tavallisesti ”Peikkojen piirileikki”-puukoru. Tunsin itseni tuon vuosikymmenen ajan hyvin pukeutuneeksi tuossa asussani. Vetoketjuhan oli avantgardistinen juhlavaatteessa tuohon aikaan.”

”Itse olen kyllästynyt tyypilliseen Marimekon Unikkoon, mutta nämä uudet ovat ihania… Poikani Roope sai pallokuvioidun potkarin ristiäislahjaksi, se oli IHANA <3”

”Erottuani miehestäni menin Marimekon liikkeeseen ja ostin hintaa katsomatta lohdutuksekseni punaisen unikkokankaisen toilettilaukun, se on symboloinut minulle erosta selviytymistä.”

”Ostin kirjeystävälleni Saksaa jouluisen Marimekon kaitaliinan ja samanlaisen itselleni.Olin jo lähettänyt paketin,kun vasta avasin oman liinapakettini. Hämmästyin, kun luin liinan tuotelapusta Made in Estonia. Olin vielä laitanut pakettiin hienon Marimekon jouluisten tavaroiden esitteen ja luulin lähettäneeni suomalaisen tuotteen. Harmitti todella…”

”Oli kaunis kesäpäivä – olikohan vuosi -59. Paikallisella linja-autoasemalla odottelin autoa. Siellä hattupäinen herrasmies valtavan suuri matkalaukku mukana odotteli myös autoa. Hän totesi minulle ”Kelpaa kyllä olla Marimekko yllä” Ylläni oli raidallinen Marimekko. Silloin omistin useammankin Marimekon. Nyt ostan vaan pojalleni synttärilahjoiksi Maripaitoja. Se HINTA.”

”Kesällä 1968 opiskelin Jyväskylän yliopistossa kesälukukautena. Ostin silloin myös sinisen unikkomekon Vaasankadulla sijainneesta Marimekon myymälästä. Se oli ihana mekko ja mukava pitää. Kulttuuripäivien aikaan Jyväskylässä oli paljon ulkomaalaisia toimittajia ja tv-väkeä. Myöhemmin näin ranskalaisten tekemää filmiä päiviltä. Yllätyksekseni filmi alkoi niin, että minä kävelin yksin mietteliään näköisenä yliopiston pihaa pitkin kohti päärakennusta sinisessä unikkomekossani! Olin aivan hämmästynyt.”

”Olin saanut ensimmäisen palkkani ja suunnitellut jo etukäteen ostavani Marimekon puna-valkoisen Tasaraita-trikoopaidan. Matkustin lähimpään kaupunkiin, jossa niitä myytiin ja sitä ylpeyden ja onnen tunnetta en unohda koskaan. Hassu muisto muutamaa vuotta myöhemmin 70-luvun alusta. Olimme saaneet ensimmäisen lapsemme, sama paita oli edelleenkin käytössä. Lähdin vauvan kanssa kaupungille ja yllättäen siinä kävellessäni huomasin rintojeni vuotava maitoa aivan valtoimenaan. Paita oli aivan märkä ja vastaantulijat katsoivat minua ja paitaani huvittuneen säälivästi. Paita palveli minua yli 10 vuotta, siirtyi varastoon kunnes oma lapsenlapseni löysi sen muutama vuosi sitten ja pitää sitä edelleen.”

”Ala-asteella ihmettelin kun käsityönopettajallamme oli hassu mekko, kuvittelin hänen tehneen sen itse. Hän käytti kirjavin taskuin koristeltua vaatetta usein. Vasta monia vuosia myöhemmin olen tajunnut, että kyseessä oli Marimekon ”Iloinen takki”. Mielestäni kyseinen vaate sopii enemmän lapsille kuin aikuisille. Nimimerkki: Entinen oppilas”

 

 

Keskustelu

Kommentoi juttua: Sukupolvien ajan Marimekkoa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X