Ihmiset

Synnynnäinen sydänvika varjosti pitkään Mirja Pyykön elämää: "Lääkäri sanoi, että en elä yli nelikymppiseksi”

Kun toimittaja Mirja Pyykkö oli kymmenvuotias, lääkäri ilmoitti, että hän ei elä yli nelikymppiseksi, sillä sydämessä oli reikä. Tieto sytytti elämänvimman: jos jotakin halusi tehdä, siihen oli syytä ryhtyä heti.

Lapsena Mirja Pyykkö näki kadulla vanhoja naisia. Heillä oli musta puku, pillerihattu ja piskuinen käsilaukku. Laukun suusta vilkkui punainen neilikka. Vieraisille hipsivät rouvat näyttivät seesteisiltä.

”Olen pettynyt, kun vanhuus ei ole vielä tuonut sellaista rauhaa”, Mirja hymähtää nyt.

Ei sillä, etteikö hän osaisi jo rauhoittua. Jo vuosia sitten Mirja huomasi nauttivansa kiireettömyydestä ja siitä, ettei koko ajan tarvitse olla menossa jonnekin.

Eläkkeelle Mirja jäi hiljalleen, sillä ensimmäiset pari vuotta hän teki puhujakeikkoja ja kirjoitti. Syntyi kaksi kirjaa, koiraharrastuksesta kertova Avec Lulu (2007) ja muistelmat Ruudun takana (2008).

”Tällainen lasku eläke-elämään teki muutoksesta helpomman. En tuntenut itseäni tarpeettomaksi.”

Yleisradiossa 39 vuotta työskennellyt Mirja Pyykkö päätyi suoriin lähetyksiin jo nuorena. Hän opetteli haastattelemaan poliitikkoja tiukasti, tutki epäkohtia ja keskusteli empaattisesti erilaisten ihmisten kanssa.

Työ muutti osaltaan maailmaa paremmaksi, ja Mirja keskittyi toimimaan niin kuin koki oikeaksi, välillä itsepäisestikin. Tärkeäksi elämänohjeeksi vahvistui oman kutsumuksen seuraaminen:

”Etsi itsesi ja oma tapasi elää ja tehdä työtä ja pidä löytämästäsi kiinni.”

Mutta erilaiset vaiheet seuraavat toisiaan, ja Mirja on löytänyt elämäänsä merkityksellisyyttä yllättävistäkin suunnista.

Lue myös: Erja Häkkinen on elänyt jo yhdeksän vuotta etäsuhteessa

Tuo on väärin!

Kesken koulutunnin ei saa mennä vessaan. Ei, ei ja ei! Alakoulun opettaja huusi niin, että ”hiusverkko tutisi”. Mirjan luokkakaveri seisoi pulpettinsa vieressä, ja keltainen lätäkkö hänen jalkojensa juuressa kasvoi. Mirjaa säälitti.

Sama opettaja salli terveydenhoitajan tarkastaa oppilaat niin, että käski näiden riisuuntua rivissä alasti, sekä tyttöjen että poikien.

”Meitä kohdeltiin kuin karjaa. Aikuiset pitivät varsinkin sotaorpoja vähempiarvoisina, ja heitä kohdeltiin huonosti.”

Tilanteet eivät olleet Mirjan mielestä reiluja. Aikuiset toimivat väärin.

Epäoikeudenmukaisuus ja eriarvoisuus olivat mietityttäneet nuorta Mirjaa jo ennen Kangasalan kansakoulua. Perhe asui tuolloin Oulun Diakonissalaitoksella, jossa Mirjan isä työskenteli talouspäällikkönä. Ympäristö oli erittäin uskonnollinen.

”Ainainen virren hurina peitti alleen vakavia tapahtumia.”

Diakonissaopiskelijoiden elämä oli hyvin kurinalaista, esimerkiksi seurustelu oli kiellettyä. Kun yksi opiskelijoista hirttäytyi, uutinen jäi kalvamaan Mirjan mieltä pitkäksi aikaa. Hän ymmärsi, että hänen täytyi miettiä itse, mikä on totta.

Lue myös: Muistisairas anoppi katosi pakkasyönä – Sarahin arvot menivät uusiksi

Olenko muita huonompi?

Mirjan äiti totesi aikoinaan usein, että ei Mirjan ruokailuista tarvitse olla huolissaan, onhan tämä kolme kiloa painavampi kuin sisarensa.

”Se jäi takaraivoon. Asetan yhä laihdutustavoitteekseni sen kolme kiloa.”

Mirja on ymmärtänyt, että aikuisten joskus tahattomistakin sutkautuksista voi jäädä lapsen mieleen elinikäinen jälki. Vaikuttavin oli erään lääkärin toteamus.

Mirja oli reilu kymmenvuotias, kun lääkäri huomasi keuhkokuvan yhteydessä, että tytön sydän oli laajentunut. Erikoislääkärin tutkimuksissa sydämestä löytyi reikä.

”Yleislääkäri iloitsi vanhemmilleni, että oli onnistunut diagnoosissaan, ja totesi pääni yli, että tällä pumpulla ei yli nelikymppiseksi eletä.”

Vanhemmat eivät keskustelleet asias­ta Mirjan kanssa, ja hän hyväksyi kohtalonsa, sehän toteutuisi vasta joskus myöhemmin, hamassa tulevaisuudessa. Elämänvimman tieto kuitenkin sytytti.

”En ehtinyt käydä lukiota loppuun. En saanut tiedotusopin opintoja yliopistolla loppuun. Minulla oli koko ajan oli kiire elää.”

Myöhemmin Mirja näki mikä voima hänen tekemällään työllä ja julkisuudella voi olla.

”Se oli mahtavaa mutta myös pelottavaa.”

Puoliso käveli vastaan

Kaksi ohikulkijaa ja kymmenisen sekuntia. Mirja tapasi nykyisen puolisonsa Alf Larssonin sattumalta parikymmentä vuotta sitten. Lyhyt tapaaminen johti lopulta romanssiin. Jalokivialalla uransa tehnyt Alf on gemmologi eli jalokivitutkija. Intohimoinen sellainen, sillä hän tekee yhä töitä päivittäin.

”Alfissa on ripaus tiedemiestä ja taiteilijaa.”

Mirja ei halaja timantteja, mutta koruista hän pitää. Pari matkustaa mielellään ulkomaille, usein kivialan messuille, ja reissuilta Mirja saattaa hankkia kiinnostavien suunnittelijoiden pukukoruja.

Kun Mirja ja Alf ovat vapaalla, he nauttivat ihmisten ja ympäristön tarkkailusta. Molemmat karsastavat suunnitelmia, jotka on lyöty  etukäteen tiukasti lukkoon.

”Emme Alfin kanssa muista aina edes hääpäiväämme. Sitten sitä katsoo anteeksi pyydelleen toista ja huojentuu tajutessaan, että hänkään ei ole muistanut.”

Pitkään pari piti mökkiä, mutta kun sen ylläpito alkoi tuntua työläältä, siitä luovuttiin.

”Mieheni on hyvin kaupunkilainen. Hyvällä ilmalla hän saattoi lähteä mökiltä Uimastadionille.”

Alf on myös muusikko, ja hän on säveltänyt lauluja. Kymmenisen vuotta sitten Mirja sanoitti joitakin kappaleita. Sanat ovat lempeitä ja romanttisia.

”Jokin silmissäsi, silmissäsi sun, sai sieluni särähtämään”, tulkitsi sanoja Tuula Amberla kappaleessa Uuteen elämään.

Mirja kirjoittaa muistelmissaan, ­että parisuhteen tunnelmat ovat osittain tallentuneet lauluihin.

”Romantiikka on kiinni korvien välistä. Minusta katsekin voi olla romanttista.”

Luit lyhennelmän Kotilieden jutusta, jossa Mirja Pyykkö kertoo elämänsä suurista käännekohdista. Miten sydänsairaus vaikutti Mirjan elämään? Millaista oli puolustaa heikossa asemassa olevia ja saada porttikielto eduskuntaan ja Lastensairaalaan? Miten toimelias maailman parantaja sopeutui eläkkeelle? Voit lukea koko jutun Kotilieden numerosta 16/2019. Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla tai hanki digilehden lukuoikeus täältä!

Artikkelin lähteenä käytetty myös Mirja Pyykön muistelmia Ruudun takana (Otava 2008).