
Aineeton joululahja lapselle – Poimi talteen 40 hauskaa ideaa!
Joulun parhaat ja ekologisimmat lahjat ovat aineettomia. Poimi talteen ihanat ideat lasten paketteihin!
Kaappien nurkkiin kerääntyvät tavarakasat ahdistavat varsinkin joulun jälkeen, kun lahjoja yritetään saada mahtumaan rajallisiin säilytystiloihin. Hyvä valinta onkin antaa aineeton joululahja, josta jää kiitollinen mieli ja ihana muisto mutta ei materiaa tukkimaan kodin nurkkia. Mutta millainen on hyvä aineeton joululahja lapselle? Kotilieden toimitus vinkkaa parhaat ideansa.
1. Järjestä ikimuistoinen talviretki
Kutsu lapsi viettämään luoksesi ikimuistoista talvipäivää. Vie lapsi esimerkiksi pulkkamäkeen talvisten eväiden kanssa. Pulkkailun jälkeen paistetaan avotulella tikkupullaa ja nautitaan kaakaota termarista.
2. Tarjoa kulttuurielämys
Kulttuurielämys on ihana aineeton joululahja lapselle. Oman budjetin ja lapsen kiinnostuksenkohteiden mukaan lahjansaajan voi tarjoutua viemään elokuviin, teatteriin, balettiin tai vaikka Disney on Ice -esitykseen.
3. Anna lahjaksi retki museoon
Suomi on täynnä kiinnostavia museoita ja näyttelyitä, joissa lapsille riittää ihmeteltävää ja puuhattavaa. Sujauta kirjekuoreen tieto, mihin museoon aiot viedä lapsen seuraavan vuoden aikana. Vaihtoehtoisesti anna lapselle jouluna lista muutamista museoista, joista tämä saa itse valita, mihin haluaa päästä vierailemaan kanssasi. Miltä kuulostaisi retki esimerkiksi johonkin seuraavista museoista?
- Helsinki: Amos Rex, Teatterimuseo tai LUOMUS Luonnontieteellinen museo
- Espoo: Suomen Lelumuseo
- Hanko: Hangon ritarimuseo
- Hyvinkää: Suomen Rautatiemuseo
- Tampere: Muumimuseo, Suomen Pelimuseo tai Vakoilumuseo
- Kangasala: Mobilia
- Sastamala: Herra Hakkaraisen talo
- Jyväskylä: Suomen Ilmavoimamuseo
- Rovaniemi: Arktikum-tiedekeskus ja -museo
Lue myös: Kamalimmat joululahjat koettelevat huumoriakin – vältä näitä!
4. Äänikirjapalvelun tilaus on mahtava aineeton joululahja lapselle
Lasten ja nuorten hiipuvasta lukuinnosta ollaan koko ajan yhä enemmän huolissaan. Mikset siis antaisi lahjaksi pääsyä kiinnostaviin ja viihdyttäviin sisältöihin, jotka tukevat myös lukutaitoa? Hyvä lahjaidea on esimerkiksi lahjakortti Bookbeatiin, Storyteliin tai Suomalainen Plus -palveluun. Palveluista löytyy valtava määrä lapsille ja teineille sopivia e-kirjoja sekä äänikirjoja.
5. Vie lapsi pienelle matkalle
Jos budjetti kestää, anna lapselle lahjaksi ikimuistoinen viikonloppureissu. Esimerkiksi kotimaan matka johonkin uuteen kaupunkiin hotelliyöpymisineen ja ruokapaikkoineen on ihana aineeton lahja.
Lue myös: Lomalle pääsee lentämättäkin – 6 kiinnostavaa matkaa, jotka voit tehdä ilman lentokonetta
6. Vie lapsi sisäaktiviteettipuistoon
Sisäaktiviteettipuistossa saa temmeltää ja kieppua niin kauan kuin energiaa riittää! Vie lapsi joululahjaksi esimerkiksi Leo’s leikkimaahan, HopLopiin, SuperParkiin tai Duudsonit Activity Parkiin. Hauska yhdessä vietetty päivä pysyy lapsen mielessä pitkään.
7. Järjestä elämyspäivä
Elämyksiä, elämyksiä! Varhaisteinille tai teinille joululahjaksi sopii esimerkiksi lupaus viedä lahjansaaja hohtokeilaamaan, pakopelihuoneeseen tai pelaamaan lasersotaa.
8. Lahjoita harrastekurssi
Kiinnostaisiko lahjansaajaa kokeilla jotakin uutta harrastusta? Ihania lahjavaihtoehtoja ovat esimerkiksi purjehduksen tai laskettelun alkeiskurssi, vierailu karting-radalle tai islanninhevosvaellus! Pienemmälle lapselle voi maksaa vaikka sanataidekerhon tai muskarin vuosimaksun.
9. Kutsu lapsi yökylään
Lapselle ikimuistoista voi olla myös se, että hän saa tulla viettämään elokuva- tai lautapeli-iltaa lahjanantajan luokse yökyläilyn merkeissä. Askartele lahjakortti, johon lahjansaaja saa raksittaa, mitä herkkuja haluaa päivän aikana syödä, ja täydentää, mitä aktiviteetteja hän toivoo päivään kuuluvan.
10. Yhdessä liikkumaan!
Kaunein lahja on laatuaika yhdessä läheisen ihmisen kanssa. Mitä jos antaisit lahjaksi laskettelu- tai melontakurssin, jolle lähtisit yhdessä lahjansaajan kanssa? Liikunta yhdistää ja luo ihania muistoja.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Aineeton joululahja lapselle – Poimi talteen 40 hauskaa ideaa!
todella ärsyttävää kun Kotilieden sivuilla on mainos, joka tulee joka välissä esiin. Ei tee mieli mennä sivuille, kun se mainos on siellä aina vastassajauseaan kertaan. Miten mainokset voisi kieltää?
Olen aivan samaa mieltä! Voit kokeilla ladata esim. ilmaisen addblocker-ohjelman selaimellesi, käyttöönotettuasi sen mainoksia ei enää näy valituilla sivustoilla. Esim. youtubessa kätevä. Muitakin mainosten esto ohjelmia on olemassa, itselläni addblocker toiminut kivasti.
On raskasta lukea tekstiä, joka katkeaa (useaan kertaan) mainokseen. Skrollaaminen uuvuttaa enemmän kuin vaikka lenkkeily, jo on aikoihin eletty.