Piparkakkutaikinasta syntyy taidetta Tallinnan Piparkakkumania-näyttelyssä
Tallinnan jokavuotisessa Piparkakkumania-näyttelyssä kaikki on tehty piparkakkutaikinasta. Viime jouluna teemana olivat lapsuuden lelut.
Suuresta ikkunasta näkee hyvin sisälle. Kirkkaasti valaistun tilan keskellä nököttää keinuhevonen, etualalla ovat juna ja narusta vedettävä auto. Näkymässä on jotain outoa.
Esineet tuntuvat kyllä kuuluvan paikkaan, sijaitsihan tässä tilassa yli 40 vuoden ajan lelukauppa. Se mikä nyt on erilaista, on se, että kaikki lelut on tehty piparkakkutaikinasta.
”Tervetuloa Piparkakkumaniaan! toivotetaan ovelta, josta tulvahtaa suloinen piparkakun tuoksu.”
Joka joulu, pian jo kymmenettä kertaa, täällä nykyisessä Desing- ja arkkitehtuurigalleriassa järjestetetään taidenäyttely, jossa kaikki on tehty piparkakkutaikinasta.
Vuonna 2015 aiheena oli lelumuseo. Kukin taiteilija loi taikinasta lelun, jota hän lapsena rakasti. Tai sitten lelun, jonka olisi halunnut, mutta jota ei koskaan saanut. Neuvostoliiton aikoihin monenkaan lapsen toiveet eivät toteutuneet.
Piparileluissa näkyy tekijän ikä. Vanhemmat ovat taiteilleet koottavia ”puisia” leluja, autoja ja lautapelejä. On paperinukkeja, maatuskoja ja narusta vedettäviä sätkynukkeja. Nuoremmat ovat tehneet Nintendoja, Furbyjä ja Legomiehiä.
”Tämä on nostalginen ja intiimi aihe. Taiteilijat ovat olleet kovin innoissaan, näyttelyn järjestäjä”, graafikko Mari-Liis Laanemaa kertoo.
Onpa lapsellista!
Piparinäyttelyn idea on Mari-Liis Laanemaan. Hän tottui taiteellisiin pipareihin jo lapsuudenkodissaan. Sisustusarkkitehtiäiti ja graafikkoisä piirsivät taikinasta veitsellä abstrakteja muotoja.
Ei siis ollut yllättävää, että materiaali tuli Mari-Liisin mieleen, kun 10 vuotta sitten oli hänen vuoronsa järjestää taiteilijoiden ja suunnitteljoiden yhteinen näyttely. Se osui juuri joulun alle.
”Niinpä keksin, että mitä jos kaikilla olisikin nyt sama materiaali, piparkakkutaikina. Taiteilijat eivät voisikaan turvautua siihen materiaalin tai tekotapaan, jossa he ovat hyviä, vaan kaikilla olisi tämä uusi lähtökohta.”
Mari-Liis korostaa, että tarkoitus ei ollutkaan tehdä piparkakkunäyttelyä, vaan nimenomaan taidenäyttely – piparkakkutaikinasta.
Ensin moni taiteilija tuhahteli idealle. Ajatteli, että onpa lapsellista.
Kävijät sen sijaan hurmaantuivat ensi näkemästä. Näyttelystä tuli niin suosittu, että se ollut miltei pakko järjestää joka vuosi. Siitä on tullut monelle tallinnalaisperheelle jo osa jouluperinteitä.
”En ole ennen nähnyt näyttelyä, jossa ihmiset näyttävät niin iloisilta”, Mari-Liis sanoo.
Siinä missä monet perinteiset taidenäyttelyt kärsivät kävijäpulasta, Piparkakkumania houkuttelee vuosittain yli 15 000 kävijää – kolmen viikon aikana.
Mari-Liis selittää suosion syitä:
”Yksi on rakkaus piparkakkuihin ja kaikkeen makeaan. Siksi emme halua laittaa töitä vitriineihin suojaan, vaan ne ovat avoimessa tilassa kaikkien tuoksutettavina. Ja joidenkin kosketeltavina, vaikka ei tietysti pitäisikään.”
”Toinen on se, että tehdään taidetta syötävästä. Sitä kaikki osaavat arvostaa, lapset ja aikuiset yhtälailla.”
Kolmas on tietenkin se, että pipareihin liittyy joulu. Ja nyt vielä lapsuus ja nostalgia näyttelyn teeman, lelujen, kautta. Kukapa ei niille lämpenisi!
Taikavoimista tehty poika
Mari-Liis suunnittelee vuosittain teeman ja kutsuu sitä toteuttamaan satakunta luovan alan ihmistä. Mukana on taiteilijoita, arkkitehtejä, muotisuunnittelijoita, veistäjiä ja keramiikkatyöläisiä.
”Meidän pitää voida luottaa taiteilijoihin, sillä teokset valmistuvat vasta päiviä ennen avajaisia.”
Pettymyksiä ei ole tullut, vaan töiden taso on noussut vuosi vuodelta. Toki joskus työ on hajonnut kuljetuksessa tai sitä kasatessa. Taiteilijoiden tulee olla vähän fyysikkojakin, jotta he osaavat laskea kestävyyksiä.
Tämän takia näyttelyyn ei ole kutsuttu harrastajia. Heillä saattaa olla mahtavia ideoita, mutta ei välttämättä taitoa toteuttaa niitä.
”Meillä on tosin Facebookissa kilpailu, jonne jokainen voi lähettää kuvia omasta piparkakkutaiteestaan. Kuvista valitaan voittaja, joka pääsee sitten seuraavana vuonna osallistumaan näyttelyyn.”
Mari-Liisin mielestä piparkakkutaikina on loistava materiaali opettaa lapsille taidetta ja suunnittelua.
”Tässä ei niin haittaa, jos jotain menee pieleen. Pieleen menneet osat voi aina syödä.”
Maj-Liisin puoliso Pelle Kalmo, suunnittelija ja valokuvaaja, avustaa näyttelyn järjestämisessä sekä lasten hoitamisessa sen aikana. Perheeseen kuuluvat 17-, 11- ja 2-vuotiaat lapset.
”Tämä on tehty piparista”, Pelle sanoo sylissään istuvasta Paulista ja ojentaa tälle piparia imeskeltäväksi.
Näyttelyjen myötä pariskunta on kiinnostunut piparkakkujen historiasta.
”Yllätyimme, kuinka vanhaa se on. Ja kuinka se oli keskiajalla arvostettua taidetta, jota ei edes raaskittu syödä”, Pelle kertoo.
” Piparkakut sisälsivät kalliita aineksia, mausteita ja hunajaa. Ne eivät olleet kaikkien saatavilla.”
Keskiajalla pipareita määrättiin hänen mukaansa myös sairauksiin, kuten masennukseen. Pipareissa uskottiin olevan jopa taikavoimia.
”Olemme vakuuttuneita tästä. Niin onnellisiksi ihmiset tulevat piparkakkujen äärellä.”
Kookas keinuhevonen
Näyttelyvieraat saavat äänestää piparitöistä omaa suosikkiaan. Edellisenä vuonna eniten ääniä keräsi kolmiulotteinen versio Vincent van Goghin kuuluisasta työstä 12 auringonkukkaa maljakossa. Sen teki virolainen muotisuunnittelija ja stylisti Kristi Jalakas.
Tänä vuonna Kristi sai houkuteltua mukaansa kondiittori Kertu Lukasin. Hän toi taiteelliseen näkemykseen kokeneen leipurin taidot. Yhdessä naiset loivat upean keinuhevosen.
”Se on lelujen klassikko. Kukapa ei olisi lapsena pitänyt keinumisesta! Ja hevonen on vielä lempieläimeni”, Kristi perustelee.
Aivan helppoa ei suurikokoisen, seitsemänkiloisen työn valmistuminen ollut. Taiteellisen puolen lisäksi piti miettiä kokoa: miten suuret palat mahtuvat uuniin ja säilyttävät siellä muotonsa. Miettiä piti myös tekniikkaa: miten osat kiinnitetään toisiinsa ja miten heppa pysyy kasassa ilman tukirakenteita.
”Keinuosassa on vaneria sisällä tukemassa. Muuten koko työ on syötävä. Liimana on isomaltoosia, koska se kestää kosteutta sokeria paremmin.”
Työhön meni parilta neljä päivää ja kaksi yötä. Aikamoinen uhraus siis.
”Eihän tässä ole mitään järkeä. Siksi se on niin ilahduttavaa!” Kristi sanoo.
Tekijät saavat palkkansa nähdessään, kuinka iloisiksi ihmiset tulevat työt nähdessään. Mutta mitä enemmän kävijöitä, sitä nopeammin työt hajoavat. Ihmiset tuovat kosteutta vaatteissaan ja se saa sokerin sulamaan ja taikinan murenemaan. Eivätkä varsinkaan lapset millään malta olla hieman kokeilematta.
Kristiä ja Kertua se ei haittaa. He eivät tee työtään ikuiseksi.
”Tykkään siitä, että tämä ei ole kestävää. Maailmassa on jo niin paljon tavaraa, että on hauska tehdä jotain kaunista ja ilahduttavaa, joka häviää pian.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 22/15
Lue lisää:
Kommentoi
Kommentoi juttua: Piparkakkutaikinasta syntyy taidetta Tallinnan Piparkakkumania-näyttelyssä