MANSIKKA-VUOHENJUUSTOSALAATTI

Nyt on taas se aika vuodesta, kun voi yhdistää kaksi lemppariani eli vuohenjuuston ja tuoreet mansikat. Tämä yhdistelmä on aina vaan yhtä herkullinen ja sopii hyvin niin salaatteihin kuin grillattuihin leipiin ja pizzoihinkin. Blogista löytyykin aiemmin jo resepti ihaniin mansikka-vuohenjuustoleipiin.

Sokeriherneet tuovat salaattiin mukavasti rapeutta ja avokado täyteläisyyttä. Paahdetut pekaanipähkinät ja loraus hunajaa kruunaavat salaatin. Tämä kannattaa muuten tarjoilla heti, sillä paistettu vuohenjuusto on parhaimmillaan vielä lämpimänä. Salaatin voi myös tehdä muuten valmiiksi jääkaappin ja paistaa vuohenjuustot vasta juuri ennen tarjoilua. Avokadokin säilyy hyvänä jääkaapissa kun päälle on pirskotellut reilusti sitruunamehua.

Mansikka-vuohenjuustosalaatti  iso kulhollinen
jääsalaattia
tuoreita sokeriherneitä
2 kypsää avokadoa
250g mansikoita
200g vuohenjuustoa
miniluumutomaatteja
pekaanipähkinöitä
kevätsipulin varsia
loraus öljyä
sitruunamehua
mustapippuria & suolaa
juoksevaa hunajaa

1. Revi jääsalaattia kulhon pohjalle. Pilko joukkoon sokeriherneen palkoja, puolitettuja miniluumutomaatteja, kevätsipulin varsia ja mansikoita.
2. Puolita avokadot, poista kivet ja kuoret. Pilko avokadot paloiksi ja pirskottele päälle hieman öljyä ja reilusti sitruunamehua. Rouhi päälle mustapippuria ja suolaa ja lisää salaattiin.
3. Pilko vuohenjuusto siivuiksi ja paista kuumalla pannulla rapeaksi molemmin puolin. Paahda samalla pannulla myös pekaanipähkinöitä. Asettele jokaisen vuohenjuustosiivun päälle pähkinä ja ja sekoita loput pähkinät salaatin sekaan.
4. Lisää lopuksi vuohenjuustot salaattiin ja lorauta päälle reilusti hunajaa. Viimeistele salaatti mustapippurilla ja suolalla ja tarjoile heti.

Täältä löydät lisää herkullisia vuohenjuustoreseptejä, kuten leipiä, salaatteja, piirakoita, pastaa, keittoja ja munakasta.

Mulla alkoi nyt sitten äitiysloma pari viikkoa suunniteltua aiemmin. Sain neuvolasta lepomääräyksen, jota oon koittanut noudattaa vaikka en millään malttaisikaan olla paikoillani. Ravintolapäivän pop up-kahvila kyllä verotti sen verran, että nyt on pakko keskittyä omaan oloon ja vauvaan. Onneksi on näin hyvät ilmat niin voi lueskella takapihalla kirjaa kaikessa rauhassa.

Mukavaa ja aurinkoista viikkoa!

Kommentit (4)

Oi, kuulostaa ihanalta! 🙂 Koitappas malttaa laiskotella… 😉

Hurjan herkullisen näköistä! <3

Kiitos! Herkullista tämä olikin 🙂

Kommentoi juttua: MANSIKKA-VUOHENJUUSTOSALAATTI

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Tänään on ollut ihan super kuuma päivä! Mittari näyttää edelleen +35 astetta, joten me ollaan ihan suosiolla ilmastoidussa hotellihuoneessa viilentymässä 😁 Myöhemmin illalla suunnataan vielä kylille! 🇬🇷
.
.
.
#kreikka #fetasalaatti #argassi #zakynthos #loma #kesäloma #salaatti #ravintola #aurinkomatkat #greece #zante #gustorestaurant #fetasalad #greeksalad #visitargassi #visitzakynthos #visitzante #visitgreece
  • Mun ja pikku lomalaisen keskustelu tänään kun uitiin meressä.
Mä: Vitsit meillä on kyllä ollut ihana loma vai mitä? Vaikka välillä ootkin sanonut että et olis edes halunnut tulla koko Kreikkaan.
Hemmo: Niin oonkin sanonut suutuspäissäni.
Mä: No mutta onko susta kuitenkin kivaa et tultiin tänne?
Hemmo: No tavallaan!
😁✌️
.
.
.
#lomalainen #pikkutyyppi #kreikka #kesäloma #zakynthos  #makrisgialos #uimaranta #aurinkomatkat #rantaleikit #greece #greek #zante #beach #holidayvibes
#loveyoutothemoonandback
  • Lomalla tulee aina jossain vaiheessa ikävä omaa aamukahvia kotona 😁 Onneksi täälläkin on hyviä vaihtoehtoja ja tää americano on yksi parhaista täällä Kreikassa ☕ .
.
.
#huomenta #aamu #aamukahvi #kahvi #americano #kahvihetki #kreikka #kesäloma #loma #zakynthos #argassi #coffee #morningcoffee #greek #greece #gustorestaurant #holiday #holidayvibes
  • Kaupallinen yhteistyö @matsmart.fi 🌿
Meillä jatkuu loma vielä hetken aikaa, mutta moni on tainnut jo palata arkeen. Ennakoin tätä myös itse ja tilasin meille valmiiksi kaappiin ruokatarvikkeita kuten perus tomaattimurskaa, pastaa, papuja, maissia, riisikakkuja ja pesuaineita. Arki on helpompaa kun tietää, että kaapissa on aina jotakin mistä voi valmistaa vaikka nopeasti pastakastikkeen! ☺️
〰️ Matsmart myy tuotteita, jotka muuten päätyisivät hävikkiin. Tämä voi johtua pakkausmuutoksista, ylituotannosta, painovirheistä ja lähestyneistä tai jo ohitetuista parasta ennen -päiväyksistä. ♻️
#yhteistyö #matsmartsuomi #lomaloppuu #eihävikkiä
  • Ihan parasta tällä hetkellä: +32 astetta ja tuorepuristettu appelsiinimehu🍹🇬🇷 Stoorien puolella lisää tunnelmia tältä päivältä 😅
.
.
.
#loma #kesäloma #kreikka #zakynthos #argassi #tuoremehu #appelsiinimehu #aurinkomatkat #holiday #greece #zante #gustorestaurant #orangejuice #fresh #juice #holidayvibes
  • Terkkuja Kreikasta! 🇬🇷 Ollaan syöty joka päivä fetasalaattia, tsatsikia ja oliiveja, juotu tuorepuristettua appelsiinimehua ja litroittain vettä. Uitu meressä ja uima-altaalla ja käyty läpi sääntöjä: allas-alueella ei juosta, aikuisten altaaseen ei hypitä ja vettä ei roiskuteta muiden päälle. Tänään meni vihdoin "aikuisten ihan tyhmät säännöt" perille 😂 Ja vietettiinkin melkein koko päivä altaalla. Täällä on ihanaa! ☀️
.
.
.
#loma #kesäloma #kreikka #zakynhtos #argassi #oliivit #lomamatka #aurinkomatkat #holiday #holidayvibes #greek #greece #zante #olives #lifeisgood
  • Terkkuja pakkausrumban keskeltä 😁👋 Matkalaukut täynnä puuhakirjoja, kesävaatetta ja vähän lukemistakin 🤔 Jossain sanottiin hyvin, että optimistisinta maailmassa on se kun äiti pakkaa perhelomalle kirjan mukaan 😂 
Vielä piti yhdet kahvit keittää ja seuraavat juodaan sitten aamulla Kreikassa. Voi kyllä lähteä hyvillä mielin, kun tietää että täällä on niin hyvät talovahdit pitämässä kodista huolta ❤️ .
.
.
#loma #kesäloma #lomamatka #aurinkomatkat #kreikka #kahvi #kahvihetki #muumimuki #holiday #summer #vacayvibes #greece #coffee #moominmug #lifeisgood

minkavi

X