![](https://kotiliesi.fi/awpo/img/2021/12/5044750.jpeg?s=dd0d1f3c4ba4ec0ce9773631029cd51c&fit=crop)
Ethän heitä joulukukkia joulun jälkeen pois? Näin saat suosituista kukista iloa melkein koko vuoden ympäri
Osa joulukukista hoituu muiden huonekasvien mukana, kun taas osa vaatii hieman enemmän vaivaa selviytyäkseen. Parhaassa tapauksessa joulukasvi kukkii uudelleen.
Pyhien aikaan kodit täyttyvät kauniista joulukukista. Useimpia niistä ei kannata heittää joulun jälkeen pois, vaan kukille voi antaa kokonaan uuden elämän – joko puutarhassa tai muiden huonekasvien joukossa.
Biolanin puutarha-asiantuntiija Riikka Kerttula kertoo, mitkä joulukukat kannattaa säästää ja kuinka takaat niille uuden elämän.
Jouluiset havukasvit kannattaa myös säilyttää talven yli. Katso tästä jutusta, kuinka onnistut siinä.
1. Joulutähdestä saa huonekasvin
Joulutähti on kuin yksi viherkasvi muiden joukossa, sitten kun sen värittyneet ylälehdet vihreytyvät. Toisin kuin jotkut luulevat, joulutähden värittyneet lehdet eivät ole sen kukkia.
”En tiedä, kuinka moni haluaa katsella joulun jälkeen punaista joulutähteä, joten kannattaa hankkia esimerkiksi valkoinen tai puuterinvärinen tähti, joka ei ole pelkästään joulukasvi”, Kerttula sanoo.
Joulutähti on helppohoitoinen, jos vain on tarkka kastelija. Joulutähteä ei saa päästää kokonaan kuivaksi.
Jos harrastuneisuutta riittää, joulutähden pystyy kukittamaan uudelleen. Ennen kukintaa kasvi vaatii jakson, jolloin se saa maksimissaan 10 tuntia valoa päivässä, jotta se virittyy kukkaan.
Lue myös: Joulutähden hoito: Katso, miten saat kasvin kukoistamaan – yksi virhe voi tappaa koko kukan!
2. Jouluruusun voi istuttaa ulos
Jouluruusun voi istuttaa puutarhaan jo talvella, jos on lauhaa. Routaisella säällä istutus ei onnistu, jolloin kasvin säilyttäminen kevääseen on haastavaa.
Jouluruusu viihtyy huoneenlämpöä viileämmässä ilmassa. Huoneenlämmössä se ränsistyy. Säilytä jouluruusua esimerkiksi lasikuistilla tai ikkunallisessa autotallissa, jossa lämpötila ei laske pakkasen puolelle.
”Voi olla, että jouluruusu on tosi kärsineen näköinen keväällä, mutta se voi silti piristyä.”
Lue myös: Jouluruusu on joulun klassikkokukka – näin hoidat herkkää kaunokaista oikein
3. Hyasintti nauttii syysistutuksesta
Jos hyasintin haluaa istuttaa puutarhaan, sitä kannattaa lannoittaa kukinnon aikana ja vielä kuukausi kukinnon jälkeen. Näin hyasintti kerää vara-ravintoa sipuliin, ja on seuraavan kerran kukkiessaan voimissaan.
Kun lehdet alkavat näivettyä, hyasintin voi vielä säilytykseen viileään paikkaan esimerkiksi paperipussissa.
Hyasintin voi istuttaa keväällä, mutta kaikkein eniten kasvi nauttisi syksyisestä istutuksesta. Hyasintti ei talvehdi kauhean hyvin, joten puutarhassa kasvilla olisi hyvä olla pakkassuoja.
Lue myös: Hyasintin hoito: Katso ohjeet ja vältä tyypillinen virhe!
4. Amaryllis voi kukkia uudestaan
Kun amarylliksen kukka ja kukkavarsi alkavat näivettyä, ne poistetaan, mutta lehdet saavat kasvaa.
Kesällä amarylliksen voi viedä ulos ja nauttia siitä pihakasvina. Lopeta kastelu loppukesällä ja ota kasvi sisälle ennen pakkasia. Istuta se samalla uuteen multaan, ja jätä sen jälkeen ilman hoitoa pariksi kuukaudeksi.
Lepokauden jälkeen sipulista työntyy kukkanuppu, jolloin amaryllista aletaan taas kastella aluslautasen kautta. Parasta olisi, jos lepokausi olisi huoneenlämpöä viileämmässä.
Lue myös: Amarylliksen hoito: Katso ohjeet, joiden avulla et epäonnistu!
5. Joulukaktusta hoidetaan muiden kasvien tapaan
Kun joulukaktuksen kukinta lakkaa, sitä voi hoitaa muiden viherkasvien tapaan. Se tosin tarvitsee hiukan enemmän kastelua kuin normaalit kaktukset, mutta lannoitusta hyvin niukasti.
Joulukaktus kukkii helposti uudestaan. Marras-joulukuun vaihteessa joulukaktus virittyy itsekseen kukkaan.
Jos kotona on puutarha tai parveke, kaktuksen voi viedä kesällä ulos puolivarjoisaan paikkaan. Ulkotiloissa kasvi viihtyy elokuun loppuun asti.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Ethän heitä joulukukkia joulun jälkeen pois? Näin saat suosituista kukista iloa melkein koko vuoden ympäri