Kulkeeko mukanasi salakavala bakteeripesäke? Martat neuvovat, miten puhdistat tavarat, joita lääpit jatkuvasti

Jos haluaa välttää taudit, säntillisen käsienpesun lisäksi on viisasta putsata ne tavarat, joita näprää runsaasti. Marttojen kodinhoidon asiantuntija opastaa, miten nujerrat tavaroissa lymyilevät pöpöt.

Pahimman tautiaallon jyllätessä monet pesevät vimmatusti käsiä. Se on hyvä, sillä käsienpesu on tehokkain tapa estää erilaisia viruksia ja bakteereita leviämästä.

Käsiä pestessä kannattaa muistaa, että myös muut asiat ympärillä saattavat kaivata puunausta. Omien henkilökohtaisten tavaroiden seassa on monenlaisia bakteeripesäkkeitä, joita moni näprää kaiken aikaa. Sellaisia ovat esimerkiksi puhelin, avaimet ja tietokoneen näppäimistö.

Tarvitseeko niidenkin puhtauteen kiinnittää huomiota, jos haluaa kiertää pöpöt kaukaa, Marttaliiton Teija Jerkku?

”Aina on hyvä huolehtia tavaroiden, pintojen ja kodin siisteydestä ja puhtaudesta”, Jerkku sanoo. Hän on Marttaliiton kodinhoidon ja asumisen asiantuntija.

Lue myös: Naaman lääppiminen ei kannata korona-aikana – Sanna yritti noudattaa suositusta vain tunnin ajan, mutta silti käsi eksyi kasvoille

Puhdista henkilökohtaiset tavarasi näin

Milla tavoilla jatkuvan käsien näpräilyn kohteeksi joutuvat henkilökohtaiset tavarat kannattaisi puhdistaa? Teija Jerkku neuvoo, miten puhdistat seitsemän bakteereja keräävää esinettä helposti.

1. Puhelin – ja tabletti

Puhelimen puhdistukseen pätevät pitkälti samat säännöt kuin tietokoneen näytön puhdistamiseen. Pyyhi näyttö nihkeällä mikrokuituliinalla tai silmälasiliinalla. Likaiset liinat on hyvä laittaa pesukoneeseen pesupussissa. Käytä puhdistukseen näytöille soveltuvaa puhdistusainetta.

Puhdista puhelin usein. Jos olet sairaana, puhdista se päivittäin.

2. Avaimet

Avainnipun voi pestä tiskialtaassa astioiden tapaan. Pese kuuman veden ja käsiastianpesuaineen kanssa, harjaile ja lopuksi kuivaa.

Jos avaimissa, esimerkiksi autonavaimissa, on sähköisiä ominaisuuksia, niitä ei tietenkään pidä upottaa veteen. Silloin avaimet kannattaa puhdistaa samaan tapaan kuin puhelin.

3. Näppäimistö ja hiiri

Oman kotikoneen hiirtä ja näppäimistöä pitää puhdistaa säännöllisin väliajoin. Nihkeät, mikrokuituiset liinat tai kertakäyttöiset puhdistusliinat sopivat erinomaisesti laitteiden pyyhkimiseen.

Näppäimistön välit saa puhtaaksi esimerkiksi näin: Kietaise nihkeä mikrokuituliina kirjastokortin ympärille ja hankaa sillä näppäinten välit.

Jos kyseessä on yhteiskäytössä olevat työpaikan laitteet, hygieniasta on oltava tarkempi. Työnantajan vastuulla on huolehtia asianmukaisista puhdistusvälineistä.

Mikrokuituiset liinat sopivat erinomaisesti näppäimistön, hiiren ja myös tietokoneen näytön pyyhkimiseen.

Mikrokuituiset liinat sopivat erinomaisesti näppäimistön, hiiren ja myös tietokoneen näytön pyyhkimiseen. Kuva: iStockphoto

4. Kuulokkeet 

Kuulokkeet kannattaa pyyhkiä kostealla siivousliinalla, johon on kaadettu tippa käsiastianpesuainetta tai yleispuhdistusainetta. Kuulokkeita ei kannata lainata muille.

5. Hanskat 

Tartunta-aikaan hanskoja kannattaa pitää aina ulkosalla käsissä. Silloin pitää myös varoa kasvojen koskettelua. Olennaista on myös muistaa pestä kädet sen jälkeen, kun hanskat on ottanut pois käsistä.

Arkikäyttöön kannattaa valita hanskat, jotka voi heittää kotona pyykinpesukoneeseen. Nahkahanskat voi pyyhkiä saippualiuoksella.

Pöpöjen liikkuessa hanskoja kannattaa käyttää tunnollisesti. Muista heittää ne välillä pesuunkin!

Pöpöjen liikkuessa hanskoja kannattaa käyttää tunnollisesti. Muista heittää ne välillä pesuunkin! Kuva: iStockphoto

6. Lompakko

Muovilompakon voi pyyhkiä kostealla rätillä tai desinfioivalla pyyhkeellä, kankaisen lompakon voi laittaa pesukoneeseen. Nahkaisen lompakon voi pyyhkiä saippualiuoksella.

7. Juomapullo

Juomapullo puhdistuu muiden tiskien mukana. Pulloharja on hyödyllinen, jotta harjakset ylettyvät pullon pohjaan saakka. Tiskaa suuosa huolellisesti, sillä se kerää helposti bakteereja, jotka voivat kulkeutua juodessa suuhun.

Lue myös: Yllättävä listaus: Nämä 7 paikkaa ovat kodin bakteeripesäkkeitä

Vahvat puhdistusaineet käyttöön vain harkiten

Jerkku on seurannut tarkasti THL:n ajantasaisia ohjeita siitä, mitkä ovat riittäviä toimenpiteitä pitämään ei-toivotut pöpöt loitolla kotioloissa.

”Jos joku kotona sairastuu, muiden asukkaiden on hyvä tehostaa siivoamista ja tehdä sitä normaalia useammin. Paikkoja voi putsata myös ennaltaehkäisevästi”, hän kertoo.

Tavallisesti kodin ja tavaroiden siivouksessa ei ole tarpeellista käyttää esimerkiksi klooria sisältäviä puhdistusaineita. Miedommatkin puhdistusaineet riittävät.

”Siivouksessa riittää hyvin heikosti emäksiset yleispuhdistusaineet. Ne tehoavat monenlaiseen tautiin”, Jerkku sanoo.

Lue myös: Millainen käsidesi on paras? Tarkista purkista erityisesti yksi luku

Kodin siivoukseen riittävät usein miedot puhdistusaineet. Vahvoja puhdistusaineita, kuten klooria, pitää käyttää harkiten.

Kodin siivoukseen riittävät usein miedot puhdistusaineet. Vahvoja puhdistusaineita, kuten klooria, pitää käyttää harkiten. Kuva: iStockphoto

Vahvempia aineita voi käyttää harkiten, jos koti ja tavarat kaipaavat hyvin huolellista puhdistusta.

”Erityistilanteissa, joissa samassa taloudessa oleva sairastuu, vessan, kylpyhuonetilojen ja usein kosketeltavien pintojen siivousta voi tehostaa desinfioivilla aineilla.”

Lue myös: Kodin perusteellinen siivous – muista nämä 15 kohtaa, kun aloitat suursiivouksen

Kloori on vahvasti emäksinen aine, jota käytetään desinfioinnissa. Markkinoilla on paljon muitakin desinfioivia vaihtoehtoja. Jerkku huomauttaa, että aineita ei kannata ottaa normaaliin käyttöön, sillä niiden käyttäminen pitkällä aikavälillä ei ole hyväksi terveydelle tai ympäristölle.

Vahvojen puhdistusaineiden käyttöohjeita pitää noudattaa tarkasti. Jerkku muistuttaa, että jos käyttää desinfiointiin klooria, kädet pitää ehdottomasti suojata.

Suojakäsineitä kannattaa käyttää siivouksessa muutenkin.

”Jos joku on kotona sairas, siivouskäsineet on hyvä ottaa käyttöön ja muistaa niiden oikeaoppinen poisotto”, Jerkku sanoo.

Katso Työterveyslaitoksen Youtube-videolta, kuinka poistat likaiset suojahanskat oikein.

Lähde: Martat

Avainsanat

Keskustelu

Videolla vain puettiin hanskat mutta ei riisuttu?!

Hei Tiska ja kiitos kommentista!

Juttuun oli eksynyt väärä video. Nyt se on korjattu.

Ystävällisin terveisin,
Milla Kukkonen, Kotilieden digituottaja

Kommentoi juttua: Kulkeeko mukanasi salakavala bakteeripesäke? Martat neuvovat, miten puhdistat tavarat, joita lääpit jatkuvasti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X