Hurmaava siirtolapuutarha x 8 – kokosimme yhteen kauneimmat kesäparatiisit

Varoitus: nämä ihanat siirtolapuutarhat saattavat saada aikaan mökkikuumeen.

Siirtolapuutarhat ovat virkistäviä viherparatiiseja, joista saavat nauttia niin mökkien omistajat kuin satunnaiset ohikulkijatkin. Yleensä siirtolapuutarhat ovat kaupungille kuuluvia puistoalueita, jotka ovat avoinna kukkaloistosta pitäville vierailijoille tiettyinä kellonaikoina. Palstat, jollaisella myös mökki usein sijaitsee, ovat viljelijöiden yksityisaluetta.

Lue myös: Huvilaan oli ennen varaa vain rikkailla kaupunkilaisilla, nyt mökki on koko kansan kesänviettopaikka

Kokosimme yhteen kahdeksan hurmaavinta siirtolapuutarhaa. Inspiroidu vehreistä puutarhoista ja suloisista mökeistä!

1. Vanha vantaalainen kesäparatiisi

Siirtolapuutarhan keittiö

Keittiön kaapit ja taso on ostettu Ikeasta. Kaikki astiat ovat peräisin nettikirpputoreilta ja poistomyynneistä, kierrätyspisteistä tai saatu perintönä.  Kuva: Jaanis kerkis

Lenin ja Arton kahdenkymmenen neliön siirtolapuutarhamökki sijaitsee Viherkummun siirtolapuutarha-alueella Vantaalla. Vuonna 1952 rakennettua mökkiä asuttavat kesäisin Lenin ja Arton lisäksi pariskunnan kaksi lasta.

Mökin sisustus on rakentunut pikkuhiljaa. Sisätilat oli alun perin verhoiltu mäntypaneeleilla, mutta Leni maalasi ne valkoisiksi. Nykyisin sisustus on vahvasti punakeltainen.

Lue lisää Lenin ja Arton mökistä täältä!

2. Nelihenkinen perhe 12 neliön mökissä

Siirtolapuutarha Helsingin Kivinokassa.

Helsingin Kivinokassa ei varsinaisesti ole omia pihoja. Jokaisella mökillä on kuitenkin oma rauha, sillä mökkien sijoittelu on väljää.  Kuva: Kaisu Kaplin

Hanne ehti haaveilla viljelypalstasta Helsingin Kivinokassa kymmenen vuotta ennen lopullista ostopäätöstä. Nyt 12 neliön siirtolapuutarhamökissä viihtyy nelihenkinen perhe.

”Täällä voi kokea urbaania maalaishulluutta keskellä kaupunkia. Näen itseni täällä mummona viettämässä aikaa kesät talvet. Höpsönä Kivinokan muijana, joka peseytyy avannossa ja kulkee ilman kenkiä”, Hanne kertoo.

Lue lisää ja katso kuvat upeasta pikkumökistä täältä!

Lue myös: Siirtolapuutarha oli ennen lähinnä pottumaa – nyt kiireiset kaupunkilaiset korjaavat kesähuviloita isolla rahalla

3. Remontilla koko kesän kukkiva siirtolapuutarha

Remontoitu siirtolapuutarha

Margitin ja Jarin rakensivat siirtolapuutarhatontilleen uuden mökin ja remontoivat puutarhan. Kuva: Jonne Räsänen

Helsinkiläiset Margit ja Jari halusivat remontoida siirtolapuutarhansa pihan niin, että huoliteltu puutarha kukkisi läpi koko kesän. Vanhoista puista ja kasveista pariskunta ei halunnut luopua.

Urakassa päätettiin turvautua ammattilaisen apuun. Kuukauden kestäneen remontin lopputuloksena syntyi näyttävä pihakokonaisuus, jonka kasvit koottiin pääosin tontin vanhoista taimista.

Tutustu Margitin ja Jarin siirtolapuutarhatonttiin täältä!

4. Maailman pohjoisimman siirtolapuutarhan erikoisuus on lappilainen villiyrtti

Maailman pohjoisin siirtolapuutarha

Perinneperennat ovat suosittuja napapiirillä, sillä ne ovat tottuneet ilmastoon. Kuva: Paula Ritanen-Närhi

Maailman pohjoisin siirtolapuutarha sijaitsee Rovaniemellä. Napapiirin ryhmäpuutarha on seitsemän kilometrin päässä kaupungista ja siellä on 23 mökkiä. Mökkipalstat ovat suuruudeltaan noin 300 neliömetrin kokoisia.

Puutarhoissa viihtyvät niin perinneperennat kuin kesäkukatkin, ja hyötytarhoissa kasvaa muun muassa perunaa, marjoja ja pikkuvihanneksia. Pihalla viihtyy myös lappilainen erikoisuus, hapro-yrtti.

Tutustu Napapiirin ryhmäpuutarhaan täältä!

6. Sulkurannan hurmaava siirtolapuutarha

Siirtolapuutarhan avoin portti kutsuu vierailijan peremmälle pihamaalle. Kuva: Suvi Laine

Siirtolapuutarhan avoin portti kutsuu vierailijan peremmälle pihamaalle. Kuva: Suvi Laine

Jyväskylän Sulkurannan siirtolapuutarhassa on vaaleanpunainen mökki, jonka hupaisan hauska miljöö nostaa hymyn huulille. Leikkimökin katto kasvaa luonnonkukkia, ja sen edessä päivystää keraaminen siilipariskunta. Piha on suloinen sekoitus kukkia, vanhoja esineitä ja pikkupatsaita.

Juttu omannäköisestä paratiisista on julkaistu Kotiliedessä 12/2012.

7. Piha pyörämatkan päässä

Kulkupelinä kerrostalokodista palstalle toimii Jopo. Sen tarakalla citymökille matkaavat multapussit, kasvit ja kissa. Kuva: Hanna Marttinen

Kulkupelinä kerrostalokodista palstalle toimii Jopo. Sen tarakalla citymökille matkaavat multapussit, kasvit ja kissa. Kuva: Hanna Marttinen

Mikäli omasta asunnosta ei halua luopua, mutta sormet syyhyävät päästä kitkemään, on siirtolapuutarhatontti kätevä ratkaisu. Mökki siirtolapuutarhassa mahdollistaa mökkiunelman urbaanin kaupunkielämän keskellä.

Juttu puutarhaunelman toteuttamisesta ilman tarvetta muuttaa julkaistiin Kotiliedessä 14/17.

8. Keidas keskellä kaupunkia

Koriste- ja hyötykasvit kasvavat siirtolapuutarhatontilla sulassa sovussa. Kuva: Pekka Holmström

Koriste- ja hyötykasvit kasvavat siirtolapuutarhatontilla sulassa sovussa. Kuva: Pekka Holmström

Oma siirtolapuutarhamökki opettaa puutarhurille nöyryyttä ja luonnon kanssa yhteistyössä toimimista. Hyöty- ja koristekasveja ei tarvitse erotella, vaan kasvit saavat olla siellä, missä hyvä on. Rehevällä tontilla kasvaa pionien katveessa mansikkaa, salaatteja, persiljaa, valkosipulia ja villirukolaa.

Juttu keitaasta keskellä kaupunkia on julkaistu Kotiliedessä 13/2011.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Hurmaava siirtolapuutarha x 8 – kokosimme yhteen kauneimmat kesäparatiisit

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X