Värikäs kukkatorni kerää kehut! Katso kuvat 3 tornista – ja nappaa vinkit, joilla rakennat pihallesi kukoistavan katseenvangitsijan 

Upea kukkatorni on oivaltava tapa nostaa kesäkukat, yrtit ja mansikatkin esiin. Torni syntyy helposti kerrostamalla kasvupohjaan multaa ja taimia.

Näyttävät kukkatornit villitsevät puutarhaintoilijoita somessa. Lukuisissa puutarhaharrastajien suosimissa Facebook-ryhmissä, kuten Puutarha ja Piha – ideoita ja kuvia -ryhmässä, on jaettu pitkin kesää kuvia toinen toistaan innostavammista ja värikkäämmistä torneista.

Näyttävä torni syntyy niin kesäkukista kuin yrteistä tai mansikoistakin, kertoo Kodin Kukat Oy:n toimitusjohtaja ja puutarhuri Juha Toikka. Hän suosittelee kokoamaan tornin roikkuvista kasveista.

”Jos käyttää napakkavartisia ja pystykasvuisia kasveja, on vaarana se, että kukka alkaa painaa liikaa, kun se lähtee kasvaman vinottain. Näin ollen se napsahtaa helposti poikki. Esimerkiksi amppeleissa käytettävät rentovartiset kasvit sopivat torniin hyvin”, Toikka selventää.

Jos haluat käyttää yrttien tai mansikoiden sijaan nimenomaan kukkia, suosittelee Toikka hyödyntämään yksivuotisia kasveja. Teoriassa myös perennat pärjäävät tornissa, mutta talvesta selviytyäkseen ne vaativat kellarin kaltaisen sisäsäilytystilan.

Lue myös: Upeat puutarhat x 10 – katso kuvat ja uppoudu kukkaloistoon!

Michaelan värikäs torni puhkesi kukkaan kesäkuun puolivälin tienoilla. Tornia koristavat muun muassa orvokit ja päivänkakkarat. Kuva: Michaela Sandholm 

Michaelan värikäs torni puhkesi kukkaan kesäkuun puolivälin tienoilla. Tornia koristavat muun muassa orvokit ja päivänkakkarat. Kuva: Michaela Sandholm 

Kukkatorni syntyy kerros kerrokselta

Toikka neuvoo kasaamaan kukkatornin kerros kerrallaan. Ensin varmistetaan, että puitteet ovat kunnossa: rakenteiden tulee olla hyvät ja kasteluputkien sekä kehikoiden paikallaan. Tornin pohjalle laitetaan ensin multaa ja sitten taimia. Kerros tiivistetään ja prosessi toistetaan niin monesti, että päästään tornin huipulle.

Kukkatornin materiaalin valinnassa vain mielikuvitus on rajana. Myynnissä on valmiita torneja istutuskohtineen ja kasteluputkineen, mutta Toikka muistaa nähneensä myös tynnyreistä, aitaverkosta, rumpuputkista ja puulaatikoista väsättyjä viritelmiä.

”Kukkatornia rakentaessa täytyy muistaa, että ylimääräisen veden on päästävä pois rei’istä. Lisäksi keskelle tarvitaan esimerkiksi salaojaputki, jonka avulla on helppo hoitaa kastelu.”

Valmis pohja koostuu muovisesta rungosta, kasattavasta kasteluputkesta ja jalustasta, joka pitää tornin pystyssä. Rungosta löytyy myös valmiit reiät, joihin taimet laitetaan. Kasteluputki pitää huolen tasaisesta kastelusta.

Erityisesti mullan valintaan kannattaa kiinnittää huomiota.

”Mustaa multaa ei kannata laittaa, sillä se tiivistyy liikaa. Myöskään pelkkä rahkaturve ei ole käyttökelpoista, sillä se painuu kesän aikana alaspäin. Näitä molempia ääripäitä kannattaa vältellä. Parhaiten torniin sopii normaali kesäkukkamulta, jota käytetään esimerkiksi amppeleissa.”

Lannoitukseen sopivat hyvin esimerkiksi lannoitekävyt, jotka asetellaan koko tornin matkalle. Ne huolehtivat tasaisesta peruslannoituksesta kesästä aina syksyyn saakka.

Eila julkaisi kuvan kukkatornistaan Facebookin puutarharyhmässä. Hänen tornissaan loistavat itse siemenistä kasvatetut petuniat. Kuva: Eila Peräkylä

Eila julkaisi kuvan kukkatornistaan Facebookin puutarharyhmässä. Hänen tornissaan loistavat itse siemenistä kasvatetut petuniat. Kuva: Eila Peräkylä

Rentoa ja huoletonta puutarhanhoitoa

Toikan mukaan kukkatornit ovat hitaasti kasvava trendi.

”Olemme myyneet kukkatornipohjaa kohta kymmenen vuoden ajan, ja joka vuosi sitä ostetaan enemmän. Kysynnän määrä ei räjähdä, mutta lisääntyy kuitenkin.”

Toikka kertoo panneensa merkille, että ihmiset ovat yhä innokkaampia kokeilemaan rohkeasti uutta puutarhassa. Erilaiset tornit ja kukkalaatikot ovat suosittuja pihan koristajia.

”Parasta on se, että ihmiset oikeasti innostuvat, kokeilevat ja testailevat. Jos jokin ei onnistu, ei se ole maailmanloppu. Ihmisillä on nykyisin rennompi ja harrastuksenomaisempi asenne puutarhanhoitoon, eikä sitä oteta liian vakavasti. Jos jokin menee pieleen, se ei haittaa. Jos taas onnistutaan, ollaan tyytyväisiä ja jaetaan kuva somessa.”

Innokkaat ehtivät vielä tänäkin kesänä rakentaa oman kukkatorninsa. Toikan mukaan ajatus siitä, että puutarhassa kaiken tulisi olla juhannukseen mennessä valmista, on väistyvä trendi.

”Jos ajatellaan, että alkukesästä on jo oltava valmista, käy helposti niin, että kesken kaikista kuumimman ajan kastelutila loppuu ja kukat menevät pilalle.”

Toikka sanoo, että pitkän kasvukauden ansiosta suurin osa alkukesällä kukintansa aloittavista kasveista pärjää jopa syys-lokakuuhun saakka.

Marjon kukkatorni vaatii seuraavalla kerralla pientä fiksausta, sillä muutama kukka kuoli. Torni oli Marjon ensimmäinen, ja ensi vuonna hän aikoo kehittää siitä hieman erilaisen. Tornista löytyy petuniaa, lobeliaa, orvokkeja. Päällä on miljoonakelloamppeli. Kuva: Marjo Hentilä-Mäkelä

Marjon kukkatorni vaatii seuraavalla kerralla pientä fiksausta, sillä muutama kukka kuoli. Torni oli Marjon ensimmäinen, ja ensi vuonna hän aikoo kehittää siitä hieman erilaisen. Tornista löytyy petuniaa, lobeliaa, orvokkeja. Päällä on miljoonakelloamppeli. Kuva: Marjo Hentilä-Mäkelä

Lue myös: Cottage garden -puutarhatyyli saa inspiraation Englannista – moni tyyliin sopiva lajike viihtyy Suomessakin

Keskustelu

Kommentoi juttua: Värikäs kukkatorni kerää kehut! Katso kuvat 3 tornista – ja nappaa vinkit, joilla rakennat pihallesi kukoistavan katseenvangitsijan 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X