Reseptit
30-60 min
12

Suklaadonitsit

Ainekset

Lisää kauppalistalle
2 dl vehnäjauhoja
2.5 rkl kaakaojauhetta
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
1 dl maitoa
3 rkl pehmeää maapähkinälevitettä
3 rkl sulatettua voita tai margariinia

Vuokaan

voita tai margariinia

Kuorrute

75 g tummaa suklaata
25 g voita tai margariinia
1 rkl muscovadosiirappia

Pinnalle

nonparelleja tai strösseleitä

Valmistusohje

Suklaadonitsit saavat makua kaakaosta ja maapähkinälevitteestä. Valmiit donitsit kuorrutetaan suklaalla ja koristellaan nonparelleilla. Donitsipellillä paistaen suklaadonitsit valmistuvat nopeasti ja helposti.

1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita kulhossa muna, maito, maapähkinälevite ja sulatettu rasva keskenään. Sekoita kevyesti joukkoon kuivat aineet, mutta älä vaivaa liikaa. Kaavi taikina pursotinpussiin.

2. Voitele kahdentoista kolon donitsipelti kevyesti. Valuta taikinaa syvennyksiin. Paista suklaadonitseja 200-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia. Nosta pelti hetkeksi jäähtymään ritilälle. Kumoa hieman jäähtyneet donitsit ritilän päälle.

3. Paloittele suklaa ja sulata kulhossa vesihauteen päällä. Sekoita joukkoon rasva ja siirappi ja sekoita kuorrutuksen ainekset tasaiseksi.

4. Dippaa donitsien pinta suklaaseokseen. Valuta hieman ja nosta ritilän päälle. Anna kuorrutuksen hetki jähmettyä. Koristele suklaadonitsit nonparelleilla tai strösseleillä.

Kokeile myös muita herkullisia donitseja:
Donitsit
Hunajaiset donitsit
Vappudonitsit
Ruoka.fi: Donitsit

Keskustelu

Kommentoi juttua: Suklaadonitsit

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X