Varhaisperunat 2020 kaupoissa jo toukokuussa – ostatko ulkomaisia varhaisperunoita vai odotatko kotimaista satoa?

Varhaisperunat 2020 saatiin maahan hyvissä ajoin. Suomalainen varhaisperunasato on kaupoissa sään salliessa jo toukokuun viimeisellä viikolla.

”Suomalaiset avomaalla kasvaneet varhaisperunat saapuvat kauppoihin vuonna 2020 toukokuun viimeisellä viikolla. Satoa on odotettavissa kauppoihin ja toreille loppuviikosta kahden viikon päähän”, MTK Varsinais-Suomen varhaisperunatoimikunnan aluepäällikkö Terhi Löfstedt kertoo.

Lue myös: Pottumaito vai sipulikuppi? Tämä kesäruoka on ”Mummun tekemää jumalten nektaria”

On yksi seikka, joka voi mutkistaa tilannetta. Sää. Kylmä toukokuu ja hallayöt ovat kurittaneet Varsinais-Suomen saaristoa siellä, missä varhaisperunat kasvavat.

Ensimmäiset avomaan perunat tulevat Nauvosta, Houtskarista, Rymättylästä ja Salon Angelniemeltä sekä pieniä määriä ensimmäisiä varhaisperunoita tulee myös Merimaskusta.

”Kylmyys ja hallantorjunta hidastavat hieman perunan kehitystä, mutta kasvun hidastusvaikutus on päiviä, maksimissaan viikon ensimmäisten istutusten osalta. Itse asiassa kuiva ja kuuma on varhaisperunoille vielä kohtalokkaampia kuin kylmyys. Isompi merkitys on nostoajankohdan säällä. Sateet saattavat hidastaa nostamista”, Löfstedt sanoo ja jatkaa:

”Toukokuun lopussa perunaa on saatavilla ainakin Etelä-Suomeen. Kesäkuun alusta alkaen määrät kasvavat merkittävästi ja tarjonta ulottuu koko Suomeen viimeistään kesäkuun toisen viikon lopulla. Toki tässä on säävaraus päällä. Toukokuun viileys tasoittaa perunan markkinoille tuloaikaa, ja siksi tarjonta pellosta on vähän tasaisempaa”, hän jatkaa.

Varhaisperunat maistuvat parhaalle juuri keitettynä.

Varhaisperunat maistuvat parhaalle juuri keitettynä. Kuva: Mirva Kakko

Varhaisperunat 2020: tuottajan toive selkeä – ostakaa vain kotimaista perunaa

Suomalaisen varhaisperunan tarjonta tulee tuottajien arvioiden mukan kattamaan kysynnän jo kesäkuun alusta lähtien.

Kaupalle on toimitettu toukokuun alussa arvio kotimaisen perunan markkinoille tulon ajankohdasta. Tiedolla on haluttu kertoa kaupalle avoimesti, milloin kotimainen peruna kattaa kysynnän.

Kaupan olisi mahdollista lopettaa ulkomaisen perunan tuonti oikeaan aikaan. Lopullinen päätös on kuitenkin aina kaupalla.

”Kesäkuun alussa voisi viimeistään lopettaa ulkomaalaisen perunan tuonnin. Meillä on menossa tämmöinen kestokina kaupan kanssa. Meidän mielestä ulkomaalaista perunaa ei tarvitsisi myydä yhtään. Tai viimeistään siinä vaiheessa, kun kotimainen peruna riittää kattamaan kysynnän, niin toivoisimme, että kauppa lopettaisi ulkomaalaisen varhaisperunan myynnin kokonaan”, Löfstedt sanoo.

Kotimaisten varhaisperunoiden hinta jää nähtäväksi

Perunan ulosmyyntihinnan määrittää aina kauppa. Toukokuun lopussa tuottajan perunoista saama kilohinta on ollut vuosien ajan 3–3,5 euroa riippuen tarjonnasta.

”Kaupan edustajien kanssa on käyty keskustelua hinnoittelun kuluttajalle luomasta mielikuvasta ja korostettu perunanviljelijän osuutta hinnasta.”

Lue myös: Toimiiko Potturi-perunanpesulaite? Testitulos yllätti

Löfstedt lähettää tuottajan viestiä eteenpäin. Heillä olisi yksi toivomus kaupalle, jos myynnissä on myös ulkomaisia perunoita.

”Tuottajajärjestön edustajana toivon, että katevaatimus kaupalla olisi samanlainen suomalaiselle ja esimerkiksi ruotsalaiselle perunalle. Tarkoitan tällä sitä, että jos kauppa maksaa tuottajalle perunasta 3 euroa, niin hinta pitäisi olla kaupassa suhteessa parin euron ruotsalaisen perunan ostohintaan. Tällöin hinnoittelutapa olisi reilu, eikä kuluttajan hintakäsitys vääristyisi kotimaisen perunan korkeasta hinnasta”, Löfstedt sanoo ja jatkaa vielä:

”Onko se loppupeleissä kuluttaja vai kauppa, joka päättää, mitä perunasta maksetaan? Kuluttajakin voi valinnoillan ja ostopäätöksillään vaikuttaa asiaan.”

Tule keskustelemaan varhaisperunoista Kotilieden ruokaryhmään ja poimimaan parhaat perunan käyttövinkit kesään.

Psst! Oletko jo mukana Kotilieden ruokaryhmässä Facebookissa?

Kotilieden ruokaryhmässä keskustellaan hyvästä ruoasta ja leivonnasta sekä jaetaan innostavia ideoita keittiöön. Löydät ryhmän Facebookista nimellä Kotilieden ruokaryhmä.

Ryhmässä jaamme parhaita ideoita niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin, lautaselle ja lasiin. Liittyessäsi ryhmään näet ensimmäisten joukossa toimituksemme tekemät ajankohtaiset ruokauutiset, saat sesongin parhaat reseptit sekä nerokkaimmat keittiövinkit arkeen ja juhlaan. Tervetuloa mukaan keskustelemaan ja jakamaan parhaita ideoita sekä kertomaan, mitä teillä tänään syödään!

Avainsanat

Keskustelu

Ulkomaiset perunat ovat paitsi maukkaampia myös halvempia

Kommentoi juttua: Varhaisperunat 2020 kaupoissa jo toukokuussa – ostatko ulkomaisia varhaisperunoita vai odotatko kotimaista satoa?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X