
Millainen on paras sieniveitsi? Kolme himosienestäjää kertoo, millainen terä ja suti hyvässä sieniveitsessä pitää olla
Sieniveitsi on jokaisen sienestäjän tärkein työkalu, mutta millainen sieniveitsi on paras valinta? Kysyimme kolmelta ammattilaiselta, millaista sieniveistä he käyttävät.
Sieniveitsi on sienestäjän paras kaveri. Sieniveitsi on jopa sienikoriakin tärkeämpi. Onko sienestäjälle väliä millaisella veitsellä sieniä poimitaan?
Sieniveitset voisi laittaa kahteen kategoriaan. On niin sanottuja teollisesti valmistettuja sieniveitsiä ja yksilöllisempiä käsityönä tehtyjä sieniveitsiä.
Erä-lehti testasi kahdeksan erilaista sieniveistä ja -puukkoa. Vertailussa parhaaksi veitseksi arvioitiin puukkomestari Simo Passin sieniveitsi. Erä arvioi, että tuotteessa ”hyvät käyttöominaisuudet ja raikkaan humoristinen tyyli yhdistyvät funktionaaliseen kokonaisuuteen.”
Edullisimmat sieniveitset saa parilla eurolla ja kalliit käsitehdyt maksavat toista sataa euroa. Joskus sieniveitsi on kulkenut sienestäjän mukana vuosikymmeniä, jolloin arvokin on mittaamaton.
Oma rakas sieniveitsi
Biologi, keruutuotetarkastaja ja sienikirjailija Jarkko Korhonen innostuu kertoessaan omasta sieniveitsestään. Hän ei lähde koskaan metsään sienestämään ilman veistä. Se on todella tärkeässä roolissa.
Helttasieniin ja tatteihin erikoistunut biologi tykkää aivan tavallisesta sieniveitsestä, joka on tarkoitettu ruokasienten keruuseen.
”Ensimmäiseksi pitää miettiä mihin tarkoitukseen sieniveistä tarvitaan. Kääpien kerääjillä pitää olla jonkinlainen puukko tai tuhdimpi veitsi, mutta ruokasienten keräämiseen riittää niin sanottu tavallinen sieniveitsi.”

Hyvän sieniveitsen terä on suora ja terävä
Korhonen myös kuvaa sieniä tunnistusta varten, joten sieni pitää halkaista jo metsässä kuvaa ja tarkempaa tunnistusta varten aina sekä puhdistaa. Sieniveitsessä tärkeää on silloin terän muoto ja se, että siinä on hyvä ja napakka harja, jolla roskat saa pois.
”Hyvä sieniveitsi on suora- ja ohutteräinen sekä terän tulisi olla myös riittävän pitkä. Reilu viisisenttinen on hyvä, sillä saa jo tatitkin halkaistua. Nysäteräisillä ei tee mitään. Lisäksi hyvän veitsen päässä on napakka suti ja kahva on värikäs ja siinä on pieni kavennus sormille.”
Luonnonvara-alan opettaja Päivi Lehtonen puhuu sieniveitsessä erityisesti terän terävyyden tärkeydestä.
”Sienten rakenne saattaa olla sitkeä ja kiinteä joissain tapauksissa, joten veitsen tulisi olla luotettava ja terävä.”
Lehtonen suosii veitsissä edullisia sieniveitsiä, sillä hän on kova hävittämään veitset metsään.
”Etenkin jos tunnistaa itsestään tämän piirteen ja sieniveitsiä katoaa tuon tuosta sammalten uumeniin, niin parempi on ostaa edullinen veitsi. Silloin katoaminen ei harmita niin paljon kuin jos matkassa olisi ollut käsityönä tehty upea uniikki kappale.”

Sieniveitsen suti on tärkeä – tuppi ei
Ruokatoimittaja, kokki, sieni- ja luonnonyrttineuvoja ja syksyllä 2022 Sienihullu (Readme.fi) nimisen kirjan julkaissut Anu Brask on todellinen sienihullu itsekin. Anu neuvoo sieniveitsiostoksilla olevia kokeilemaan veistä käteen. Jos se tuntuu hyvältä, niin se on silloin hyvä.
”Itse suosin pientä veistä. Tykkään suora- ja pieniteräisestä veitsestä, jossa on puinen kahva ja napakka suti. Suti on tosi tärkeä. Toki kokemus on opettanut, että hyvässä veitsessä tulisi olla ehkä myös kirkas väri, että sen löytää nopeasti, jos se tippuu metsään.”
Tuppea sieniveitsi ei kaipaa Anun eikä Jarkon mielestä. Molemmat ovat sitä mieltä, että sieniveitsi kulkee metsässä parhaiten sienikorin liepeessä kiinni. Se voi upottaa korin punottuihin reunoihin, jossa se pysyy mukana.
Hyvän sudin puolesta puhuu myös Lehtonen.
”Sieniveitsessä pitää olla hyvä, napakka ja jäykkä suti, jolla saa sienet nopeasti puhtaaksi. Puhdistaminen kannattaa tehdä jo metsässä.”
Onko suti muovia vai luonnonharjasta, silläkään ei ole niin suurta merkitystä kenenkään haastateltavan mukaan. Tärkeintä on jämäkkä ja napakka suti. Sienen pintaan on saattanut kuivua paljonkin pieniä neulasia ja metsän roskaa, joka on hyvä rapsuttaa pois sieniveitsen harjalla. Jos suti on liukas ja liian sudin harjakset liian pitkät, ne eivät toimi putsaukseen.

Yhteenvetona voisi todeta, että hyvän sieniveitsen ominaisuuksiin kuuluu tarpeeksi terävä terä, joka liukuu mukavasti sienen läpi ja jolla saa suuremmankin sienen halki. Lisäksi tärkeää sieniveitsessä on napakka suti, jolla saa kurttuisenkin kantarellin syövereistä pienet hiekanjyvät pois. Ja lopuksi se tärkein, sen pitää sopia omaan käteen.
Tee kotiliesi.fi -sivuilla hauska sienitesti. Testissä katsotaan kuinka hyvin tunnet yleisimmät metsäsienet.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Millainen on paras sieniveitsi? Kolme himosienestäjää kertoo, millainen terä ja suti hyvässä sieniveitsessä pitää olla
En sienestä. Pidän kuitenkin kovasti sienistä. Olen ymmärtänyt, ettei sieniä metsässä halkaista, vaan katkaistaan. Jutussa sieniä halkaistiin ja se oli jotenkin tärkeää. Sieniä ei tietääkseni halkaista metsässä, ehkä myöhemmin kotona.